Lakimies pian avuksi Kelan kanssa?

Kelan päätökset joka vuosi takkuisempia.
Täynnä LAKIPYKÄLIÄ, joiden mukaan päätös on tehty.
Vein paperit ammatilliselle velkaneuvojalle,, ei hänkään niistä tajunnut ottamatta käsiinsä LAKI KIRJAA ja tarkisti nuo pykälät ja väärinhän ne oli ja sai siis valittaa.

KELA olettaa että ihminen passivoituu ja on valittamatta jos hänet hukutetaan paperiin ja lakipykäliin.
Ensi vuodesta asti taidankin etsiä kirjan pitäjän tai lakimiehen päätökset lukemaan.
631423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Olet oikeassa. Lakipykälät päätöksissään ovat mitä sattuu.

Ne kannattaa kaikki tarkistaa finlex.fi -sivustolta, ajantasaisesta lainsäädännöstä.

Katsoin yhden päätöksen lakipykäliä, niin osa niistä ei mitenkään liittynyt minuun hakijana eikä myöskään siihen päätökseen. Ei voi kuin ihmetellä, mitä varten tällaista mielisairasta touhua ylläpidetään.

Toisessa päätöksessä oli vain muutama lakipykälä, mutta Kelan päätös toimi niitä vastaan. Olen valittanut näistä päätöksistä, mutta en vielä ole saanut vastausta. Hitaita herrojen kiireet...

Tietenkin byrokratia kasvattaa itseään tälläkin tavoin: tarvitaan valituksia, oikeusapua, juristeja, lääkäreitä, joiden ainoa tehtävä on päätös ja yksilö kerrallaan esittää lausuntoja ja näkemyksiä. Ja tuen hakija siis tarvitsija joutuu käymään siellä ja tuolla ja tekemään paljon työtä omalla kustannuksellaan vain saadakseen itselleen kuuluvan tuen.

Kovapalkkaiset virkamiehet yhdessä muiden kovapalkkaisten kanssa tekevät laittomuuksia lain nimessä.

Äänestä
  • Vika että yleensä sairaat ihmiset valmiiksi passivoituneita, ettei voimia ole Valittaa, jolloin katsovat että hukutus paperiin ja pykäliin. ..toimii.
    On hullu laitos.
    Ei virkailija yleensä itsekkään tiedä pykälää kun kysyy vaan tarvii laki kirjan.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Vika että yleensä sairaat ihmiset valmiiksi passivoituneita, ettei voimia ole Valittaa, jolloin katsovat että hukutus paperiin ja pykäliin. ..toimii.
    On hullu laitos.
    Ei virkailija yleensä itsekkään tiedä pykälää kun kysyy vaan tarvii laki kirjan.

    Itseltä hylättiin sairaspäiväraha, ylilääkärin diagnoosi / B-lausunto ei kelpaa.
    Aiemmin oli kuitenkin samalla diagnoosilla maksettu ja hyväksytty sairaspäiväraha.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Itseltä hylättiin sairaspäiväraha, ylilääkärin diagnoosi / B-lausunto ei kelpaa.
    Aiemmin oli kuitenkin samalla diagnoosilla maksettu ja hyväksytty sairaspäiväraha.

    Just.. Meillä vaatii lääkärin todistuksen kun VESI lasku heidän mielestä iso kun sairastan ärtyneen suolen sairautta,
    eli VESILASKUUN menen nyt taas lääkärille että tarvin KELAAN lausunnon miksi käyn usein VESSASSA?

    Äänestä

  • Keräävät kirousta päälleen jotta saavat sitä suuremman tuomion.
    Ydinsota on heidän tulevaisuutensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Just.. Meillä vaatii lääkärin todistuksen kun VESI lasku heidän mielestä iso kun sairastan ärtyneen suolen sairautta,
    eli VESILASKUUN menen nyt taas lääkärille että tarvin KELAAN lausunnon miksi käyn usein VESSASSA?

    Kuka ahdistunut köyhä jaksaa juosta lääkärissä kerjäämässä todistuksia kelan satanisteille?
    Ehkä sinulla on sentään auto?
    Kuka muu sairas kävelee (lumihangessa) kilometrejä bussille ja terkkarille ja bussille ja kotiin vain saadakseen kelan kiduttajille todistuksen?

    Näin moni jää aina ALLE määrätyn minimituen.
    Mutta juuri sehän on kiduttajien TARKOITUS.
    Kun suomalaiset jää alakanttiin tuissa niin rahaa jää enemmän jaettavaksi afrikkalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Itseltä hylättiin sairaspäiväraha, ylilääkärin diagnoosi / B-lausunto ei kelpaa.
    Aiemmin oli kuitenkin samalla diagnoosilla maksettu ja hyväksytty sairaspäiväraha.

    Minulla myös hylättiin. Sama diagnoosi ja samat perustelut kuin aiemmin (jolloin hyväksyttiin). Kela on ilmeisesti tiukentanut linjaansa kaikessa. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, niin hullua on.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Just.. Meillä vaatii lääkärin todistuksen kun VESI lasku heidän mielestä iso kun sairastan ärtyneen suolen sairautta,
    eli VESILASKUUN menen nyt taas lääkärille että tarvin KELAAN lausunnon miksi käyn usein VESSASSA?

    Siis mitä mä just luin? Vaativat varmaan kohta kuvaamaan jokaisen ulosteen, ettei vaan asiakas huijaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Minulla myös hylättiin. Sama diagnoosi ja samat perustelut kuin aiemmin (jolloin hyväksyttiin). Kela on ilmeisesti tiukentanut linjaansa kaikessa. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, niin hullua on.

    Ei tässä ole enää järkeä.
    Olen tuo jolla IBS.

    Eli jos kulkisin julkisilla täältä metsästä..
    Täältä kulkee kaupunkiin 1 bussi 1 kerran viikossa ja se päivä tulisi kulkea kipeänä vaipoilla tuolla?.. Onneksi on kyyti, mutta silti.. Vedän liikaa vessaa.. Näin sanoo KELA.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Minulla myös hylättiin. Sama diagnoosi ja samat perustelut kuin aiemmin (jolloin hyväksyttiin). Kela on ilmeisesti tiukentanut linjaansa kaikessa. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, niin hullua on.

    Sitten uutisoidaan että kelan maksamat sairauspäivät ovat laskeneet.
    Kelan oma lääkäri oli haastattelussa.

    Äänestä

Suurin osa menee kuin lammaslauma ja kunnioittaa sortavaa "auktoriteettia " .

Äänestä
  • Ihmisillä ei ole osaamista tai voimia valittaa. Monet joutuvat Kelan kanssa tekemisiin, koska ovat sairaita. Heikkoja on helppo kyykyttää.

    Äänestä

Mulla on niin päin ettei Kela kerro vaadittaessakaan sovellettuja lainkohtia. Kelan lausunnossa hallinto-oikeudelle väitettiin vielä että Kela on toiminut lain mukaan mutta ei edes yli kymppitonnin tienaava Kelan johtoryhmän jäsen osannut kertoa minkä lain on toimittu.
Juttu on ollut vireillä hallinto-oikeudessa kohta vuoden eikä hallinto-oikeuskaan ole saanut päätöstä aikaiseksi selvässä asiassa.
Uusia ihmisiäkin sentään tehdään 9 kuukaudessa.
141. Hyvää ystävänpäivää

224. Asiakirjapyyntö_250109
Todistus lukutaidosta ja tieto älykkyysosamäärästä ovat tärkeitä

https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/
Surullista on katsoa kun laillisuusvalvojakin nuolee virkanilkkien persausta

Terveisin
®167-176
toimitusjohtaja-perseentervaaja
Murrinperse Oy
😁 😆 😅 😂 🤣

Äänestä
  • Kyllä olen. Ja muun pahan lisäksi savosta

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä olen. Ja muun pahan lisäksi savosta

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    Sulla on vanhaa tietoa.
    Eipä tullut viime vuonna edes käytyä savossa, muutin sieltä viimeksi pois vuonna 2016.

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sulla on vanhaa tietoa.
    Eipä tullut viime vuonna edes käytyä savossa, muutin sieltä viimeksi pois vuonna 2016.

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    Ei savolaisuus savolaisesta poistu savosta pois muuttamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei savolaisuus savolaisesta poistu savosta pois muuttamalla.

    Toki aina jotain tarttuu. En ole syntynyt savossa, asunut kyllä.

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    Äänestä

Palstan perutuslakkimies ymmärtäisi nuo lainopilliset pykälähelvetit ilman kirjan apua.

Äänestä
  • Perruutuspötötyslakkimies osaa lakikirjan a:sta ö:hön ulkoa. Joka ikisen pykälän liittyen mihin asiaan tahansa. Kumma vaan, kun ne pykälät ovat aina pörötyslakkimiehen mielipiteen mukaiset. Virkamiehet ei hänen mielestään milloinkaan noudata lakia. Pörötyskakkimies voisi nyt keskittyä näin talvisaikaan kolaamaan sitä autotallin oven edustaa.

    Äänestä

Lakimies, todistajat ja kelanauhurit. Rikosilmoitus ehkä myöhemmin.

Äänestä
  • ei ole munaa, valitetaan vain netissä

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    ei ole munaa, valitetaan vain netissä

    Ei ole muutakaan tekemistä.

    T:Lawetorder

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    ei ole munaa, valitetaan vain netissä

    On MUNAA.. siksi laittoivat putkaan.

    Äänestä

  • Ei rikosilmoituksesta ole hyötyä kun hitleristien virastot saa rikkoa lakia.

    Mutta heidän tuhonsa tulee hyvin pian.

    Äänestä

Ennenkuin alat lakimiestä palkkaamaan, suosittelen selvittämään jos asiasi hoitamiseen riittäisi yksinkertaisesti hallintokantelu, joka on kantelijalle maksuton.

Toki hallintokantelun tekeminen vaatii ainakin hieman lain tuntemista.

Systeemi menee jotenkin niin että hallituksen johdolla rikotaan lakeja monilla eri tavoilla, ja hallitus luottaa siihen että kansalaiset eivät osaisi (tai viitsi?) tehdä kantelua. Kun kukaan ei kantele, silloin ei tarvitse lakejakaan noudattaa.

Mitä useampi tekisi epäilemistään viranomaistoiminnan lainvastaisuuksista kantelun, sitä ripeämmin ne myös saataisiin selvitettyä ja korjattua takaisin lainmukaiseksi.

Äänestä
  • Sama päti tietysti edellistäkin hallitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sama päti tietysti edellistäkin hallitusta.

    ei pidä paikkansa, Sanna Marinin aikana asiat oli kunnossa, köyhät voivat silloin hyvin, kaikille halukkaille oli töitä, ennen oli asiat paremmin

    Äänestä

  • Eivät välttämättä korjaa. Suomi ei ole oikeusvaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kanteluista ei ole hevon... hyötyä. Laillisuusvalvoja toteaa, että "saatan käsitykseni tiedoksi" ja sitten sama taas ja taas.

    Kansalaisten pitäisi aktivoitua tekemään rikosilmoituksia ja muutoksenhakuja oikeuteen. Toimeentulotukea saavalle on oikeusapu ja muutoksenhaku maksutonta.

    Ehkä pitää perustaa järjestö?
    https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=0b49a4de-591d-4383-a77f-3e8dd14b86f3

    Oikeusapu on maksutonta joo, mutta mitä se sitten käytännössä tarkoittaa se oikeusapu? Mitä, jos köyhää ei haluta auttaa ja vain näennäisesti jotain tehdään (koska laki vaatii)? Tämä on iso ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Eivät välttämättä korjaa. Suomi ei ole oikeusvaltio.

    Totta. Poliisivaltio jo vuosia.. Huomasiko kukaan muu?

    Äänestä

Nyt kun on toteen näytetty suomen vanhusten ja sairaiden hoito, sekään ei Kokoomuspersu hallitukselle, airueina kristilliset ja RKP, riittänyt.

Hallituksen piti laatia oikein laki, muuttaa jälleen kerran perustuslakia, millä vaadittiin ulkomailtakin kansaneläkettä saavat köyhät eläkeläiset palaamaan tähän kuoleman, pimeyden laaksoon, jossa pieneläkeläisihmisten henki on tällä hetkellä halpaa hupaa.

Ei riittänyt, että täällä olevat vähävaraiset eläkeläiset saavat kärsiä huonosta, riittämättömästä ja piittaamattomasta hoidosta ja huolenpidosta, joka pahimmassa tapauksessa, vanhusten ja sairaiden heitteillejätön johdosta, johtaa heidät, jopa kuoleman laaksoon.
Sama kurjuus ja hädänalaisuus haluttiin ulottaa myös ulkomailla asuville ja oleskeleville eläkeläisille.

Ja EU:n jäsenyys ei tuonut mitään hyvää suomalaisille, päättäjät eivät noudata siinäkään asiassa EU:n lakeja ja lupauksia, ei sitä, että EU:n kansalaisilla tulee olla vapaa liikkuminen ja asuma- ja oleskeluoikeus EU:n alueella.

Myöskään suomessa ei ole noudatettu sitä lakia: EU.n vaatimusta suomen päättäjille, korottaa perusturvan tasoa , eikä sitä, että lakisääteinen perusturva kuuluu jokaiselle EU:n -jäsenmaan alueella oleskelevalle kansalaiselle.

Mieluummin päättäjät huolehtivat suomessa asuvista muista maista tulleista kansalaisista, kuten työläisistä, irtolaisista, ja pakolaisista.

Onko tämän maan asioiden hoidossa enää mitään järkeä?

Äänestä
  • Kaikki mahdollinen väkivalta automaattisesti pitää kohdistaa poliitikkoja & hallitusta vastaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kaikki mahdollinen väkivalta automaattisesti pitää kohdistaa poliitikkoja & hallitusta vastaan!

    Sitten tulee haloo, miksi,,, MIKSI?? Miksi joku edustajaa löi... Ei mitään aihetta!! Voi Voiii..
    Kaikki on hyvin ja hyvää työtä Thaimaassa Suomen kansalle teen, vaikka olen Joulusta asti kännissä ja käytän piriä..

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kaikki mahdollinen väkivalta automaattisesti pitää kohdistaa poliitikkoja & hallitusta vastaan!

    Kansanedustajat ovat mitä ovat mutta kaikesta kehnoudestaan huolimatta enemmän 167 ansaitsisi harjanvarresta iskun hampaisiin kuin yksikään arkadianmäen lötkö.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kansanedustajat ovat mitä ovat mutta kaikesta kehnoudestaan huolimatta enemmän 167 ansaitsisi harjanvarresta iskun hampaisiin kuin yksikään arkadianmäen lötkö.

    167? Voitko vähäsen avata?
    Sitä vaan kun edustaja saapi pataan siitä on joka mediassa hirveä haloo.
    Minä saan pataan, ei ole uutinen.

    Äänestä

Ei kansanedustajia pidä haukkua, ainakaan ihan liian paljon.

Kansanedustajat ovat vain kansaa edustavia henkilöitä, mutta ei se heitä mitenkään sen älykkäämmiksi tee, ihan samanlaista tolloporukkaa kuin muutkin tollot Suomessa.

Kansanedustajista ei pidä hankkiutua eroon, vaan he tarvitsevat päätöksiinsä parempaa tietoa, ja kansalaisten tehtävä on sitä tietoa takoa kansanedustajien päähän, se voi tapahtua esim. hallintokanteluiden avulla.

Muistakaa aina se että kansanedustajat on olennainen osa demokratiaa, eli MEIDÄN valtaa. Kyllä se huonompi tilanne tulisi niin että kansanvalta lakkautettaisiin ja tilalle tulisi jokin hyväosaisten ja heidän komennossaan olevien virkamiesten johtama diktatuuri.

Äänestä
  • Siis ihan täys toope porukkahan se Arkadianmäen hienohelmasakki on, miespuoliset mukaanlukien, mutta kansanedustajien olemassaolo huonoine puolineenkin on vain välttämätön paha systeemin toiminnassa.

    Parempaan päin systeemi menee vasta sitten kun kansanedustajatkin saadaan tajuamaan että lait koskee myös heitä ja heidän työtä, kannanottojaan, tavoitteitaan yms. eikä kaikkea lainvastaista poliitikkojen harjoittamaa toimintaa voida suinkaan peitesanojen taakse piilotella.

    Natsit käytti varsinkin alkuaikoina paljon peitesanoja kansanmurhaa harjoittaessaan.

    Meillä Suomessa puolestaan pakkotyö piilotellaan peitesanojen avulla eriskummallisen työvoimapalvelujen ja sosiaalipalvelujen ("monialainen") muodostaman sekasikiön joukkoon.

    Äänestä

  • Purra on jo se diktaattori, Orpo alistuva paskiainen

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Purra on jo se diktaattori, Orpo alistuva paskiainen

    Purra tekee vain työtään mitä hänen on ministerinä tehtävä. Olen varma siitä että joltain osilta Purralla on hyvinkin erilaiset ajatukset Orpoon nähden, mutta ei voi julkisuudessa olla asiasta eri mieltä, se johtaisi siihen että Orpolla ei ole luottamusta, ja se voisi johtaa lopulta koko hallituksen purkuun.

    Orpo on edelleenkin pääpiru koko toiminnassa, vaikka jättääkin asioista puhumiset muille, itse pysyy kannanotoissaan "turvallisella" alueella siten että muut ministerit vastaanottaa ne ikävät reaktiot mitkä kuuluisi Orpolle.

    Orpokin on vielä Kokoomuslaiseksi kohtalaisen maltillinen tyyppi, ainakin julkisuudessa tapahtuvan asiointinsa perusteella.

    Äänestä

  • Koska olemme itse osa pahuutta äänestäessämme pahuutta niin ehkä pitäisi kokeilla olla äänestämättä.
    Näin kansa ei joutuisi osasyylliseksi satanistien murhiin vaan voisi saada ARMAHDUKSEN Jumalalta ja Hän voisi pian tuhota nuo murhaajat meidän puolesta??

    Äänestä

  • hyväosaisten ja heidän komennossaan olevien virkamiesten johtama diktatuuri

    Taidetaan jo olla aika lähellä tuota. Puoluekuri on kova. Äänestetään joku kansanedustajaksi ja hän sitten äänestää, mitä puoluejohto käskee.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    hyväosaisten ja heidän komennossaan olevien virkamiesten johtama diktatuuri

    Taidetaan jo olla aika lähellä tuota. Puoluekuri on kova. Äänestetään joku kansanedustajaksi ja hän sitten äänestää, mitä puoluejohto käskee.

    Tony Halme sen kirjassaan sanoi. Luuli ylpeänä voivansa vaikuttaa. Yritti siinä asiaa avata.. Kaikki käänsivät selkänsä.

    Oli hyvä veli kerho. Olit joko 1 heistä tai ulkopuolinen.
    Lopulta oli äänestettävä mitä sanottiin. Halme totesi tuosta eduskunnasta..
    Ei voinut vaikuttaa vaan sielä laumassa mentiin.

    Äänestä

Oikeusapu toimistoon kun ei enää pärjää noiden kanssa.

Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tehkää valitus Kelalle ja oikaisuvaatumus https://www.kela.fi/paatoksesta-valittaminen. Tämän vuoden alusta Kelan nappula-apuaiset (käsittelijät) ovat oivan ulalla asioista.

    Tämä on tyypillinen harhaanjohtamisen yritys, kun neuvotaan valittamaan Kelaan, vaikka pitäisi sen sijasta tehdä hallintokantelu lainvalvojalle.

    Mikäli kyse on viranomaistoiminnan lainvastaisuudesta, silloin EI valiteta Kelaan, vaan todellakin siitä tehdään hallintokantelu.

    Ymmärtääkseni Kelaan kehoitetaan valittamaan vain siitä syystä, että näin tuhlataan valitttajan aikaa ja samalla myös annetaan valittajalle väärä käsitys siitä että hän ei olisi ollut valituksinensa oikeassa. Monet valittajat epäilemättä tyytyvät tässä vaiheessa kohtaloonsa, ja hallituksen haluamat lainvastaisuudet jäävät siis voimaan.

    Kelalla vain ei ole toimivaltaa tutkia esim te-toimiston toimien lainmukaisuutta, ja vastauksena Kelalle tehtyyn valitukseen tulee jotain sellaista että Kela ei ole tehnyt mitään väärin, mutta että heillä ei ole myöskään toimivaltaa tutkia työvoimaviranomaisten toimien lainmukaisuutta, ja juuri tästä syystä valituksen sijasta on tehtävä kantelu.

    Äänestä

  • Millä voimilla yksinäinen mielenterveyspotilas sinne?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tehkää valitus Kelalle ja oikaisuvaatumus https://www.kela.fi/paatoksesta-valittaminen. Tämän vuoden alusta Kelan nappula-apuaiset (käsittelijät) ovat oivan ulalla asioista.

    Uusi hakemus on nopeampi käsiteltä kuin valitus. Näin sanoi TE-toimiston tantta kun tarkisti lakikirjasta ja oli oikeassa. Samasta asiasta tein 2 hakemusta ja viimeisin menikin läpi. Valitus olisi kestänyt hurjan kauan.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei välttämättä. Minulle käsitteli valituksen viikossa kun valitin vuokra oli huomioitu viime vuoden mukaan vaikka hakemuksen liitteenä oli isännöitsijän vuokrankorotusilmoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Uusi hakemus on nopeampi käsiteltä kuin valitus. Näin sanoi TE-toimiston tantta kun tarkisti lakikirjasta ja oli oikeassa. Samasta asiasta tein 2 hakemusta ja viimeisin menikin läpi. Valitus olisi kestänyt hurjan kauan.

    Oikein.

    Ennenkuin lähdette valitusten ja hallintokanteluiden tielle, ainakin helpoimmat virheet kannattaa yrittää korjata yksinkertaisesti pyytämällä viranomaista oikaisemaan aiemman päätöksen.

    Valituksia ja kanteluita vasta sitten jos viranomainen ei edes selkeätä virhettä korjaa.

    Kelassa hoitavat asiat kyllä ihan hyvin, kunhan muistatte sen että hekin joutuvat tekemään päätöksensä varsin tarkalleen siten kuin laki vaatii - toki tulkinnoissa ja ohjeistuksissa voi sinällään olla ongelmia, joita taas pitää korjata valitusten tai kanteluiden avulla.

    Tärkeätä on se että itse pystytte suurinpiirtein hahmottamaan sen, missä vaiheessa aletaan menemään lainvastaisuuksien puolelle, ja missä vaiheessa kysymys on vain tavanomaisista virheistä jota viranomaistyössä sattuu ihan kuten kenelle tahansa muullekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ostan toimeentulolla olutta.
    Turkka Uunonen, rautavaara. Savo

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tehkää valitus Kelalle ja oikaisuvaatumus https://www.kela.fi/paatoksesta-valittaminen. Tämän vuoden alusta Kelan nappula-apuaiset (käsittelijät) ovat oivan ulalla asioista.

    Mä sain yllättäin vastauksen jostakin vuoden takaisesta valituksesta jota en edes muista tehneeni.

    Mitä hyötyä siis on valituksista tilanteessa jossa ruokarahaa tarvitsee NYT.

    Suomen viranomaisista saa hyvän vartijajoukon tulevaan hitlerin keskitysleirisysteemiin.

    Äänestä

  • Entä, jos eivät auta?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Mä sain yllättäin vastauksen jostakin vuoden takaisesta valituksesta jota en edes muista tehneeni.

    Mitä hyötyä siis on valituksista tilanteessa jossa ruokarahaa tarvitsee NYT.

    Suomen viranomaisista saa hyvän vartijajoukon tulevaan hitlerin keskitysleirisysteemiin.

    "Mitä hyötyä siis on valituksista tilanteessa jossa ruokarahaa tarvitsee NYT."

    Mieti tuota seuraavalla kerralla kun silmät kiiluen kaivat veikkauskorttia esiin kulmapubin pelikoneella.

    Äänestä

Järjestetään kelan tuista guiz game peli, häviäjät ammutaan ja poltetaan grematoriossa, voittajat saavat kelan tukia, näin säästetään kun suurin osa köyhistä tapetaan

Äänestä
  • Hyvä idea! Petteri Urpo varmasti kannattaa tätä lakialoitetta

    Äänestä

Maksaako Kela tatuointini jos otan sen kourakuppiini, jossa lukee

KELA RULES!

t. vasemmiston ikitöitön . Savon perämeri

Äänestä
  • Voi maksaa. Itsellä lukee persposkessa KELA CAN KISS MY ASS.
    Laita seuraavaan hakemukseen hinta-arvio ja kuva alustavasti.

    Äänestä

Tämän takia omaan todella hyvän vakuutuksen oikeusturvineen.

Äänestä

Kelan linja sairauspäivärahoihin on tiukentunut etenkin, jos katsotaan, että henkilö alkaa olla pysyvästi työkyvytön ja ikänsä puolesta hakeutumassa työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tk-eläkkeen hakemisena on, että 300 kelan sairaspäivää on pidettynä. Kun niitä ei ole, vajaakuntoinen ei pääse hakemaan eläkettä.

Tästä koituu selvää säästöä eläkeyhtiöille, kun ihminen joutuu kituuttamaan kelan työttömyys-, toimeentulo- , ym. tuilla. Tällainen meno oikeistohallituksen mieleen. Missä määrin kela saa ohjeistusta suoraan hallitukselta?

Äänestä
  • Se työkyvyttömäksi leimaaminen ei käy ihan noin vain.

    Kun työtä ei määrittele Kela eikä maan hallitus, vaan sen määrittelee myös työnhakija itse, on todella mahdotonta väittää jotakuta työkyvyttömäksi jos hänen valitsemansa työ on vaikkapa paperin siirtämistä pöydän laidalta toiselle laidalle, vaikka maan hallitus haluaisi näistä kaikista palomiehiä ja rakennusmiehiä.

    Asiaan liittyy siis vahvasti myös se fakta, että työn valitsee (ja määrittelee) kansalaiset itse, aivan kuten laki sanoo.

    Aika vaikeata se on ketään työkyvyttömäksi määritellä pelkästään hallituksen tai elinkeinon haluamilla kriteereillä.

    Äänestä

Heillä on omat juristit

Äänestä

Ei auta karvalakit eikä edes peruutuslakit

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kelan päätökset joka vuosi takkuisempia.
Täynnä LAKIPYKÄLIÄ, joiden mukaan päätös on tehty.
Vein paperit ammatilliselle velkaneuvojalle,, ei hänkään niistä tajunnut ottamatta käsiinsä LAKI KIRJAA ja tarkisti nuo pykälät ja väärinhän ne oli ja sai siis valittaa.

KELA olettaa että ihminen passivoituu ja on valittamatta jos hänet hukutetaan paperiin ja lakipykäliin.
Ensi vuodesta asti taidankin etsiä kirjan pitäjän tai lakimiehen päätökset lukemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu