Matkakulukorvaukset voisivat joko lakkauttaa kokonaan tai ainakin puolittaa.
Matkakulut
Anonyymi-ap
24540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ehdottomasti kaikilta julkisen puolen työntekijöiltä. Jos yksityinen yritys jotain maksaa työntekijöilleen, niin se on OK, eikä ole veronmaksajilta pois.
Kertakaikkiaan järjetön ajatus. Koituneista kustannuksista on ehdottomasti perusteltua saada korvaus, kun kysymyksessä on tulon hankkiminen tai luottamustehtävien hoito. 🤦
Ei ennenkään ihmiset saaneet mitään kulukorvauksia kun töissä kävivät
Milloin tämä "ennen" on ollut? Työnteosta aiheutuviin kustannuksiin on aivan oikein saada kompensaatio.
-50-60 luvulla.
Palkat tulee poistaa. Maaorjuus toimi vanhoina hyvinä aikoina. Myös ensiyön oikeus johtajalle olisi jees, niin naisiin kuin miehiin.
Aloittajan omaisuuden voisi valtio takavarikoida.
Ei mulla ole omaisuutta
Kela taksilla jos lähtee valinnanvapauden perusteella toiselle hyvinvointi alueelle terveyskeskuksen lääkärin lähetteellä. Kannattaa pyytää SV 67 lomakkeen täyttämistä siten että matkaan on maksusitoumus Kelalle asiallisesti täytettynä. Olen toista kuukautta koettanut saada selvitystä matkakuluista etten joudu itse maksamaan puoltamatkakustannuksista. Lomake oli lääkärin allekirjoittama ja oletin että se oli oikein täytetty mutta näin ei ollut. Lomaketta on korjattu lääkärin toimesta mutta ei toivotulla tavalla. Asia on vielä epäselvä mutta toivon että en itse joudu matkan maksajaksi 🙏
Perheillä on rahaa, nuorilla aikuisilla on rahaa, sinkuilla keski-ikäisillä on rahaa.
Asumistuet ja kulukorvaukset pois.
Näkeehän se jo autoista millä nämä ko. ajavat, heille ei kelpaa esim . Toyotan perheauto tai vastaava. Auton täytyy olla premium luokan auto ja kalliit aluvanteet yms varusteet.
Asuntoon ostetaan viimeistä huutoa olevat kalusteet. Ei kelpaa kirpputorien kalusteet. Vaatteet on merkkivaatteita eikä halpakauppojen vaatteet
Kulukorvaukset pois ja asumistuet pois!
HUOMIO HALLITUS JA VALTIONVARAIN MINISTERI!! KULUKORVAUKSET POIS TAI PUOLET POIS JA ASUMISTUKI POIS!!
PS. Hetken kuuluu tyytymätöntä narinaa mutta pian se loppuu ja kaikki taa hyvin.
Ei kaikilla ole varaa usko tai älä.
Kirjoittaja taitaa olla rikas joka tukien poistoa kannattaa. Eikä ymmärrä mitä on olla "köyhä".
Minä olen kirjoittaja ja olen aivan varmasti köyhempi kuin te muut.
Oletko kenties rikaskin?
Ei köyhä kirjoita tuommoista potaskaa.
Nyt kun suojaosuus poistui työttömyyskorvauksesta, ei kannata enää tehdä muita tuntihommia kuin ne joista saa matka korvaukset. Konttorille ei kannata töihin mennä lainkaan. Oli taas älynväläys lainsäätäjiltä..... tässä työttömyys tilanteessa suojaosuutta olisi voinut korottaa eikä poistaa. Muutenkin uusi laki aiheutti se, ettei kannata ottaa alle yhden vuoden pestiä lainkaan ja silloin pitää saada sopimukseen että irtisanominen ei käy ekan 12 kuukauden aikana. Ota tai jätä.
Pelkkä provokaatio koko aloitus...mutta näkyy tepsivän.
Lisää samanlaisia, kiitos!
Ei ole provokaatio. Olen aloittaja ja hyvin köyhä.
Ajan sitä takaa että duunareilta pois kulukorvaukset ja kaikilta pois asumistuet niin jospa meille köyhille tulisi jossain vaiheessa enemmän rahaa.
Arvaappa tulee onnistumaan että köyhät saisivat enemmän rahaa missään tapauksessa.
Siis arvaappa tuleeko...
Aina sitä kannattaa yrittää.
Lasketko kulukorvauksesksi myös matkakorvauksen? Minulla se on ruhtinaaliset 22.10e/10pv kun omalla autolla kuljen, siitähän tuo on hyvä vähentää ja se on ainut ns. ylimääräinen ja ainut korvaus mikä minulle on suotu. Taidat tosijaan olla köyhä tai työtön vai mikä lie kun tämmöisistäkin summista olisit valmis leikkaamaan.
Mitähän kautta sinunkin lompakkoon ajautuisi nämä minultakin ruhtinaalisen suuret eurot?
Ehdottomasti pois. Pistäkää viestiä Riikalle.
Kepulainen?