Olen salaa selvinpäin

Anonyymi-ap

Tajusin taannoin, että koko lähipiirini, perheeni, lähes kaikki ystäväni käyttävät alkoholia lähes kaikissa tilanteissa, kun kokoonnumme yhteen. Olemme ns. iloinen juopottelusuku tai porukka, jossa alkoholi on vieras joka kutsutaan ensimmäisenä mukaan. Ja bileethän siitä syntyy. Olen onnistunut aina välillä olemaan pitkiäkin aikoja juomatta, ja jälleen tuli 100 päivää täyteen omin avuin. Porukka kuitenkin muistaa säännöllisesti kysyä ja osin painostaa juomaan. Olen saanut myös mielenterveys diagnoosin ja olen ymmärtänyt, että diagnoosi on väärä. Olen alkoholisti, kuten moni lähipiirissäni. Yhdelle etäiselle tutulle olen myöntänyt asian ääneen ja kertonut olevani salaa selvinpäin. Naurettavalta kuulostaa, mutta näin se on. Jos myöntäisin alkoholiongelmani ääneen kaikille pelkään, ettei minua uskota. Tai jotain. En ole edes puolisolleni kertonut, koska hävettää. Aivan fucked up tilanne. Nyt sinnittelen itsekseni.

7

446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hienoa. Olen itse raitis alkoholisti. AA pelasti minut. Käyn keskustemassa kerhossa edelleen muutaman kerran viikossa. Suosittelen. Ja hei, yleensä raittius haittaa eniten niitä joilla on oma ongelma!

    • Anonyymi

      Itse valehtelen muka ryyppääväni säännöllisesti vaikken juurikaan käytä. Kerran sain hyviä droppeja kun näyttelin krapulaista ja valehtelin juoneeni monta päivää.

      • Anonyymi

        On hassua, jos ei halua olla päihtynyt.


    • Anonyymi

      Kuulostaa unelmalta. Mistä saan tommosen lähipiirin?

    • Anonyymi

      Minun lähipiirissäni taas kukaan ei koskaan juo yhtä annosta enempää koskaan. Ja yksi annoskin on harvinainen.
      Itselläni juomakaappi on täynnä, on ollut yli 30 vuotta ja tulee olemaan toistaiseksi. Hienoja konjakkejakin olisi. Paljon matkoilta aikoinaan tuotua juomaa. Jotain Alkostakin hankittua. Yksinkertaisesti ei juolahda mieleen ottaa drinkkiä, on muuta tekemistä. Vieraille ei voi tarjota, kun ovat aina autolla.

      Ainoa, mitä menee, on punaviini. Sitä kuluu pataruokiin! Viimeksi laitoin jouluiseen karjalanpaistiin. Tuli oikein hyvää.

      Nautin elämästä, en juomisesta!

      • Minkä vuoksi kirjoitat "Alkoholismi"-palstalle?

        Erikoista, että sinulla on hallussasi niinkin paljon alkoholia jolle ei ole käyttöä.

        Onko jotakin jäänyt kertomatta?


      • Anonyymi
        6000-päivää kirjoitti:

        Minkä vuoksi kirjoitat "Alkoholismi"-palstalle?

        Erikoista, että sinulla on hallussasi niinkin paljon alkoholia jolle ei ole käyttöä.

        Onko jotakin jäänyt kertomatta?

        Olin "Terveys"-palstalla ja tuli tämä vastaan. Päätin vilkaista, kun ketju oli lyhyt. Kommentointini on tietysti turha. Paljonkin jäi kertomatta.

        Minulle siinä ei ole mitään erikoista, että hallussani on paljon alkolijuomia, joita en käytä. Kertonee kuitenkin siitä, että juoppo en ole, sillä juopolla ei alkoholit kauan säily. Minulla säilyy. Mutta miksi niitä sitten olen ylipäätään koskaan hankkinut? Jaa-a... siinäpä mysteeri!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      934
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe