Hyvin surullista

kaikessa tapahtuneessa on se, että jos olisin saanut vakituisen työpaikan en olisi pudonnut surun syvään kuoppaan. Olen aika varma siitä, että sairaudet olisivat jääneet puhkeamatta ja onnellinen ihminen on sellainen, joka olisi voinut löytää uuden kumppanin parisuhteeseen jo kymmenen vuotta sitten. Kun ihminen voi hyvin halutkin olisivat voineet palata takaisin sopivan tuoksuisen miehen kohdatessa. Se mikä olisi jäänyt silloin kokematta, kaikki ne täysin vieraat työpaikat ja niissä tapahtunut kautta rantain kerronta, mistä ei ymmärretty mitään moniin vuosiin olisi myös jäänyt kokematta. Niiden projektin alkuvuosien työpaikat olivat niitä, jotka saivat aikaan pysyvän ahdistuksen ja stressioireiden jatkumon. Sen lisäksi se kaikki mikätapahtui työajan ulkopuolella. Sitä saa,,nan näytelmää oli eilenkin ostoksilla käydessä ja se saa välittömästi aikaan ahdistus- ja stressireaktion! Ihan järkyttävät vuodet ilman vakituista työpaikkaa! En ymmärrä miksei koskaan ymmärretty sitä, kuinka paljon vahinkoa se sai aikaan monella tapaa.Ihan kuin se olisi ollut vain hyväksi? Miten sellainen voi saada hyvää aikaan mikäon aiheuttanut stressiä ja ahdistusta yli kymmenen vuoden ajan. Jotenkin tuntuu siltä, että projektin aloittajat halusivatkin että siitä seuraisi pahaa oloa monella tapaa! Edes silloin ei otettu huomioon sitä, että olisi päässyt pysyvään työpaikkaan takaisin kun yksi jäi eläkkeelle! Projektin toteutus varmisti sen alusta asti, ettei sillä ollut koskaan mahdollisuutta toteutua siinä muodossa kun se aloitettiin! Se on totaalisesti pilannut elämää, koska kaikki se tärkeä mitä niiltä vuosilta haluttiin menetettiin! Jäljellä on vain järjettömän syvä suru siitä, että elämä on ollut kamppailua siitä jaksaako enää edes elää! Sitä se on ollut kesästä kymmenen vuotta sitten lähtien. Jos en olisi voinut kirjoittaa täällä, en enää olisi enää elossa