Hyvin surullista

Anonyymi-ap

kaikessa tapahtuneessa on se, että jos olisin saanut vakituisen työpaikan en olisi pudonnut surun syvään kuoppaan. Olen aika varma siitä, että sairaudet olisivat jääneet puhkeamatta ja onnellinen ihminen on sellainen, joka olisi voinut löytää uuden kumppanin parisuhteeseen jo kymmenen vuotta sitten. Kun ihminen voi hyvin halutkin olisivat voineet palata takaisin sopivan tuoksuisen miehen kohdatessa. Se mikä olisi jäänyt silloin kokematta, kaikki ne täysin vieraat työpaikat ja niissä tapahtunut kautta rantain kerronta, mistä ei ymmärretty mitään moniin vuosiin olisi myös jäänyt kokematta. Niiden projektin alkuvuosien työpaikat olivat niitä, jotka saivat aikaan pysyvän ahdistuksen ja stressioireiden jatkumon. Sen lisäksi se kaikki mikätapahtui työajan ulkopuolella. Sitä saa,,nan näytelmää oli eilenkin ostoksilla käydessä ja se saa välittömästi aikaan ahdistus- ja stressireaktion! Ihan järkyttävät vuodet ilman vakituista työpaikkaa! En ymmärrä miksei koskaan ymmärretty sitä, kuinka paljon vahinkoa se sai aikaan monella tapaa.Ihan kuin se olisi ollut vain hyväksi? Miten sellainen voi saada hyvää aikaan mikäon aiheuttanut stressiä ja ahdistusta yli kymmenen vuoden ajan. Jotenkin tuntuu siltä, että projektin aloittajat halusivatkin että siitä seuraisi pahaa oloa monella tapaa! Edes silloin ei otettu huomioon sitä, että olisi päässyt pysyvään työpaikkaan takaisin kun yksi jäi eläkkeelle! Projektin toteutus varmisti sen alusta asti, ettei sillä ollut koskaan mahdollisuutta toteutua siinä muodossa kun se aloitettiin! Se on totaalisesti pilannut elämää, koska kaikki se tärkeä mitä niiltä vuosilta haluttiin menetettiin! Jäljellä on vain järjettömän syvä suru siitä, että elämä on ollut kamppailua siitä jaksaako enää edes elää! Sitä se on ollut kesästä kymmenen vuotta sitten lähtien. Jos en olisi voinut kirjoittaa täällä, en enää olisi enää elossa

1

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tosi asia on se, ettei minulla ole minkäänlaista jaksamista tutustua keneenkään moneen vuoteen ja ehkä ei enää koskaan! Olen ollut tunteeton jo monen vuoden ajan ja kaiken työn ulkopuolisen ajan tarvitsen, jotta rankat vuodet unohtuisivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      31
      2858
    2. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      148
      2173
    3. Aamu on aina iltaa viisaampi.

      Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene
      Ikävä
      12
      1637
    4. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      388
      1220
    5. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      67
      1185
    6. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      101
      1155
    7. Se meidän sydänyhteys

      Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi
      Ikävä
      57
      1067
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      61
      1040
    9. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      74
      1029
    10. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      2
      841
    Aihe