Stubb puhui asiaa !
Pidetään huolta toisistamme ja opetetaan myös lapsille käytöstapoja. Siten he pärjäävät elämässä vaikeissa tilanteissa itsekin.
Elämä ei ole helppoa kenelläkään, eikä sen tulekaan olla. Vain tekemällä välillä huonojakin valintoja joutuen kiperiin tilanteisiin ihminen oppii kehdosta hautaan.
Meillä kaikilla on ihmisarvo, sitä ei voi viedä toiselta ihmiseltä, eikä ihminen itse voi siitä luopua. Ollaan ihmisiä ihmisille, kunnioitetaan ihmisarvoa ja yritetään käyttäytyä ihmisiksi:
"Rasismi ei ole suomalaisuutta, vaan suomalaisuutta on toisesta välittäminen taustasta riippumatta, presidentti Alexander Stubb sanoi uudenvuodenpuheessaan.
– Jokainen ihminen on arvokas. Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, uskonto, etninen tausta tai ikä ei määritä ihmisen arvoa, Stubb sanoi puheessaan.
Stubb kehotti suomalaisia kunnioittamaan toinen toisiaan ja puolustamaan ihmisoikeuksia ja ihmisyyttä."
Uuden vuoden aluksi muistutus meille kaikille
23
477
Vastaukset
- Anonyymi
Asiaa
- Anonyymi
Niin? Opettaisi nyt edes sen akkansa puhumaan suomea. Kuulemma ei osaa...
Niin, ja lehtitietojen mukaan lukee noin 500 kirjaa vuodessa. Kirjojen sivumäärästä ei mainittu. Varmaan on virassaan matkustellut ulkomailla useamman päivän kuin ollut Suomessa. Mikäs siinä, kun rahasta ei tarvitse välittää eikä töistäkään sikäli kuin niitä edes on.
- Anonyymi
Tämä pressa on vielä nuori , kultalusikka suussa syntynyt idealisti, joka ei vielä ole oppinut elämän raadollisen puolen tosiasioita.
Hyvä esimerkki pressaan tietämättömyydestä on tuo lähinnä idealistiseksi möläytykseksi laskettava,
"– Jokainen ihminen on arvokas. Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, uskonto, etninen tausta tai ikä ei määritä ihmisen arvoa,"
Tosiasiahan on se, että kaikki nuo määritelmät on juuri ne jotka määrää ihmisen arvon.
"Rasismi ei ole suomalaisuutta, vaan suomalaisuutta on toisesta välittäminen taustasta riippumatta"
Tuossa pressa on osittain oikeassa, koska suomalaisissa ei ole rasismia, joka on vain ja ainoastaan tänne luvattomasti tunkeutuneiden värillisten , potentiaalisten raiskaajien ja terroristien, suvakkien heille opettama hokema.
Toki omistaan välittäminen on oikein mutta tuo, että jostain mustasta, tänne luvattomasti tunkeutuneesta, raiskaajasta pitäisi muuten kun maasta karkottamalla välittää, on lähinnä naurettavaa hölynpölyä.
Toisiaan, suvakit pois lukien, suomalaiset toki kunnioittaa, mutta tänne verovaroilla loisimaan tulleiden ihmisoikeudet toteutuu parhaiten kun ne pikaisesti palautetaan sinne mistä ovat tulleetkin.- Anonyymi
Stubb on Suomen uusi Kekkonen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb on Suomen uusi Kekkonen
Tosin Stubb on pressana korkeintaan kaksi kautta, Kekkonen oli vallassa ohittamattomat 25vuotta, joten Stubb ei yllä edes Kekkosen varjon tasolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin Stubb on pressana korkeintaan kaksi kautta, Kekkonen oli vallassa ohittamattomat 25vuotta, joten Stubb ei yllä edes Kekkosen varjon tasolle.
Stubb on paras
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin Stubb on pressana korkeintaan kaksi kautta, Kekkonen oli vallassa ohittamattomat 25vuotta, joten Stubb ei yllä edes Kekkosen varjon tasolle.
Stubb ohittaa Kekkosen mennen tullen. Näin se vaan menee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb ohittaa Kekkosen mennen tullen. Näin se vaan menee
Aivan varmasti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb on paras
Ei kai se nyt haittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin Stubb on pressana korkeintaan kaksi kautta, Kekkonen oli vallassa ohittamattomat 25vuotta, joten Stubb ei yllä edes Kekkosen varjon tasolle.
Koivisto oli hyvä pressa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb on Suomen uusi Kekkonen
Kyllä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb ohittaa Kekkosen mennen tullen. Näin se vaan menee
No, eipä mene, ei sitten sinne päinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koivisto oli hyvä pressa
Juu, virassa ollessaan varoi visusti ottamasta kantaa mihinkään asiaan. Virkakautensa jälkeen ukosta tuli varsinainen kommentointi automaatti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä
Ei kuitenkaan yllä edes Kekkosen varjon tasolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, virassa ollessaan varoi visusti ottamasta kantaa mihinkään asiaan. Virkakautensa jälkeen ukosta tuli varsinainen kommentointi automaatti.
Mitä tarkoitat tolla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb on Suomen uusi Kekkonen
Älä maalaa Pirua seinälle! Tulee se maalaamattakin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koivisto oli hyvä pressa
Niin, kun teki sen KONKLAAVINKIN, että pankit eivät saa hävitä missään oikeudenkäynneissä? Sitähän tarkoitit? Ja siksi piti presidentiut Suomessa vapauttaa kaikista rikosepäilyistäkin vaikka tekisivät mitä rikoksia? Siltikin Perustuslain toisen kohdan mukaan ollaan Lain edessä saman arvoisia sinä, minä ja pressa?
Suomessa rikotaanperustuslakia kaikin tavoin eikä rikoksia tutkita, kun ei ole perustuslakituomioistuintakaan. Ja jos joku sitä vaatii, niin käy kuin Marko Sivoselle muutama vuosi sitten Eduskuntatalon portailla: 7 PolPon rikollista hyökkäsi kimppuun, kidutti sähköisellä kidutuslaitteella ja hakkasi tajuttomaksi minkä jälkeen veivät jonnekin. Eikä ole miehestä sen jälkeen mitään tietoa.
NÄIN vaarallista on vaatia Suomessa perustuslakituomioistuinta, joka kaikissa sivistysmaissa on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoitat tolla
Juuri sitä mitä siinä lukee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, virassa ollessaan varoi visusti ottamasta kantaa mihinkään asiaan. Virkakautensa jälkeen ukosta tuli varsinainen kommentointi automaatti.
Ja sun ikä on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin Stubb on pressana korkeintaan kaksi kautta, Kekkonen oli vallassa ohittamattomat 25vuotta, joten Stubb ei yllä edes Kekkosen varjon tasolle.
Onko näin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sun ikä on
Vaikka ikäni ei asiaan mitenkään kuulu niin 75+ ikäisenä olen varmaan sinua vanhempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko näin
Nykylain voimassa pysyen, näin on.
- Anonyymi
Hyvä Stubb
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727