Aimo ja Pimpsasori

Maailma on täynnä uskomattomia tarinoita, mutta vain yksi kertoo poika kaveristani simonkylän aimosta, olen kuullut sen häneltä itseltään ja aimo ei pahemmin valehtele. Hän on ollut majurina ja ajurina, tarinan mukaan myös ravurina. Aimo on lämmin verinen orhi, simonkylän Roki Balboo, oli hyvä penkki urheilussa ja voitti kerran bingossa kinkun.

Paettuaan talvi sodan jälkeen muu kalais lekioonasta, aimo palveli tikkaa koskella. Isänsä oli paikallisen pubin lento mestari, joka lensi jokaisena perjantaina ovesta pidemmälle kuin matti nykänen. Kolmanneksi tuli jari puikkonenä.
Aimo ei ollut isäänsä pekkaa pahempi ja kulki tämän jalan jäljissä, mutta pienemmillä kengillä, jotka aina oli väärässä jalassa, taka jalassa etujalan kenkä.

Aimon äiti oli kylmä mutta pullan tuoksuinen koti äiti, joka ei pientä poikaansa säälinyt vaan talutti tämän linja auto pysäkille aimon ollessa vasta 39 vuotias.
Bussi lippu oli meno lippu kaupunkiin. Aimo ei ollut koskaan käynyt vielä kaupungissa ja häntä jännitti kovasti niin että meni ripulilleen. Taka penkin kovikset pilkkasivat aimon otsa tukkaa ja tuuli pukua. Aimoa pieretti ja itketti, mutta lohtua toi äiteen
tekemät voikko leivät, joissa oli välissä ketsubia ja semattia.

Äiti oli neuvonut että kaupungissa on sellainen talo missä lukee KELA. Ystävällinen puisto täti opasti aimon sinne kädestä pitäen ja aimo kiintyi tätiin niin ettei päästänyt irti, ennen kuin poliisi kävi hänelle selittämässä tilanteen. Kelasta aimo sai itselleen ensi asunnon katu tasosta, koska aimolla oli hissi kammo ennakkoon koska oli lukenut lehdestä että pattajalla putoilee hissit ja näkyy tissit. Aimo ei moista saastaa sulata, eikä keliakian vuoksi gluteenia.

Siellä uudessa ensi kodissa hätä majoituksessa aimo katseli ikkunasta kun ihmisiä käveli ohitse. Aimo mietti ketä ne on ja minne ne on menossa. Viimeinen voikkoleipä oli jo syöty, mutta aimolla oli kelasta saatu kuponki. Matkalla maito kauppaan aimo tapasi ihanan pankki neidin pimpsasorin tahimaasta, jolle aimo antoi sydämensä ja palan jahti makkaraa, näytti kela korttia ja kertoi sorille endlandin kielellä että mii aimo, huu aimo juu?

Pimpsasori näytti oman kela korttinsa ja he vertailivat nimiä ja huomasivat että heillä molemmilla on kela kortit mutta niissä on eri nimi. Se nauratti heitä kovasti.
Vielä tänä päivänäkin 25 vuotta myöhemmin he hauskuuttavat toisiaan. Toinen menee komeroon ja toinen koettaa arvata kumpi siellä on. Vaimo vai aimo. Vaimo käyttää välillä pluffia ja pitää lippistä, jolloin häntä ei ole niin helppo tunnistaa.

2

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuota nimeä joskus kyseltiin, mistä pankkineiti sen on saanut, niin kuulema se tulee siitä kun hän itse on sanonut asiakkaalle että se ei ole pimpsa, sori.

    • Anonyymi

      Jopas oli tarina.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      170
      4126
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      113
      3571
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      248
      3007
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      7
      1739
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      164
      1376
    6. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      76
      1275
    7. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      31
      1161
    8. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      63
      961
    9. Mitä vielä

      Toivot välillemme ?
      Ikävä
      67
      842
    10. Jos saisit yhden

      Asian muuttaa kaivatussasi
      Ikävä
      89
      836
    Aihe