Tuosta voi tulla isoja ongelmia, varustamo on varmasti postilaatikko firma, eikä lasti ole sen omaisuutta, joten miten se voidaan takavarikoida ja mitä sillä romulaivalla oikeastaan tekee, onko kyseessä merirosvous, johon suomen valtio on ryhtymässä.
Laivan takavarikko.
25
225
Vastaukset
- Anonyymi
Miten saarikyrvån aloitus liittyy pattayan matkailuun?
- Anonyymi
Entä sinun kommenttisi liittyy koskaan mihinkään, muuta kuin riidan haastamiseen.
- Anonyymi
Kaapelin korjaus tulee maksamaan miljoonia ja aiheuttaa lisäksi miljoonien harmit.
Terroristinen teko, sotatoimi ja sabotaasi, joka luo Itämerelle jännitteitä ja nyt sinne joudutaan laittamaan valvontaa ja kalustoa, joka taasen maksaa miljoonia.
Jos kunnon rangaistusta ei anneta ja korvauksia ei saada, olisi silloin annettu mandaatti vastaaviin tekoihin. Jos laiva päästetään lähtemään, koskaan ei tulla saamaan korvauksia eikä ketään tuomittua tilille teostaan.
Nyt sinne roudataan halal- ruokaa herrasväelle ja kaikenlaisia herkkuja. Miehistö pääsi Itämerelle täyden ylläpidon risteilylle.
Sodassa tekijä ja tilaaja / palkkaaja ovat yhtälailla vastuussa teosta, kuten oikeudessa yleensäkin.
Esimerkiksi sekä Suomessa että USA:ssa palkkamurhan tilaaja ja toteuttaja saavat saman tuomion, paitsi että Jenkeissä se on paljon pidempi ja usein kestää koko luonnollisen elämän verran ja joissakin osavaltioissa on kuolemantuomio käytössä.
Ymmärrän kyllä että köyhää miehistöä ja varustamoa houkuttaa iso raha, mutta se ei tee teosta siltikään hyväksyttävää eikä pienennä tuomiota.
2010- Anonyymi
Tuomiota, joku omistaa sen bensan eikä se varmasti ole varustamo, jos laitit dösällä ostamasi joululahjat perheellesi, ja bussi kuski tekee terroristiteon, vaikka viimeinen väkijoukkoon ajaminen mitä usassa tapahtui, antaako se oikeuden takavarikoida sinun tavarasi ja myydä ne edelleen tappioiden kattamiseksi, tuskin, sama ongelma on tässä...
Kyllä venäjä on takana, tai kiina... mutta jos suomi lähtee itse rikkomaan omia periaatteitaan...
Kun toteat, että tilaaja / pakkaaja on yhtälaisesti vastuussa teosta, mitä siis logiikkasi mukaan sinä olet täysin vastuussa... siitä kun käytit bussifirman palveluja, ja missä vaiheessa katsot että omaisuutesi uudelleen sijoittelu on varkaus... tämä on erittäin monimutkainen asia...
Ongelma on todennäköisesti siinä että nämä kaapelit ja niiden toteutus on puutteellinen, jos jokainen korjaus maksaa 30 miljoonaa se tulee joka tapauksessa näkymään sähkölaskuissa pidemmän päälle. Eli nyt on pakko siirtää kaapelit sellaiseen paikkaan missä niitä ei rikota.
Nythän ei kyse palkkamurhasta, tiedätkö että yllyttäjä ja teontekijä saa saman tuomion, vaikkapa siinä kun mielikuvitushahmo on sanonut sinulle julkaise, julkaise, julkaise... sinun on hyvä puolustus kun toteat että mielikuvitushahmo antoi luvan... meneekö läpi mitä luulet.
By NumBall - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

By NumBallUskovaan rakas ystäväni että tässä tulee käymään niin, että todetaan laivan olevan syyllinen, ja varustamo on vastuussa... teosta, siltä yritetään periä korjauskustannuksia, varustamo on varaton yhtiö, joista sinulla on oletettavasti kokemusta, eikä siltä saada koskaan senttiäkään, ja laiva toimittaa rahdin kuten pitääkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomiota, joku omistaa sen bensan eikä se varmasti ole varustamo, jos laitit dösällä ostamasi joululahjat perheellesi, ja bussi kuski tekee terroristiteon, vaikka viimeinen väkijoukkoon ajaminen mitä usassa tapahtui, antaako se oikeuden takavarikoida sinun tavarasi ja myydä ne edelleen tappioiden kattamiseksi, tuskin, sama ongelma on tässä...
Kyllä venäjä on takana, tai kiina... mutta jos suomi lähtee itse rikkomaan omia periaatteitaan...
Kun toteat, että tilaaja / pakkaaja on yhtälaisesti vastuussa teosta, mitä siis logiikkasi mukaan sinä olet täysin vastuussa... siitä kun käytit bussifirman palveluja, ja missä vaiheessa katsot että omaisuutesi uudelleen sijoittelu on varkaus... tämä on erittäin monimutkainen asia...
Ongelma on todennäköisesti siinä että nämä kaapelit ja niiden toteutus on puutteellinen, jos jokainen korjaus maksaa 30 miljoonaa se tulee joka tapauksessa näkymään sähkölaskuissa pidemmän päälle. Eli nyt on pakko siirtää kaapelit sellaiseen paikkaan missä niitä ei rikota.
Nythän ei kyse palkkamurhasta, tiedätkö että yllyttäjä ja teontekijä saa saman tuomion, vaikkapa siinä kun mielikuvitushahmo on sanonut sinulle julkaise, julkaise, julkaise... sinun on hyvä puolustus kun toteat että mielikuvitushahmo antoi luvan... meneekö läpi mitä luulet.
By NumBallNiin aika lailla eri asia. Bensalle rahdin tilaaja on kyllä suurella todennäköisyydellä tiennyt että järjestely samoin kuin laiva ovat hämäriä.
Suuresti siis eri asia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomiota, joku omistaa sen bensan eikä se varmasti ole varustamo, jos laitit dösällä ostamasi joululahjat perheellesi, ja bussi kuski tekee terroristiteon, vaikka viimeinen väkijoukkoon ajaminen mitä usassa tapahtui, antaako se oikeuden takavarikoida sinun tavarasi ja myydä ne edelleen tappioiden kattamiseksi, tuskin, sama ongelma on tässä...
Kyllä venäjä on takana, tai kiina... mutta jos suomi lähtee itse rikkomaan omia periaatteitaan...
Kun toteat, että tilaaja / pakkaaja on yhtälaisesti vastuussa teosta, mitä siis logiikkasi mukaan sinä olet täysin vastuussa... siitä kun käytit bussifirman palveluja, ja missä vaiheessa katsot että omaisuutesi uudelleen sijoittelu on varkaus... tämä on erittäin monimutkainen asia...
Ongelma on todennäköisesti siinä että nämä kaapelit ja niiden toteutus on puutteellinen, jos jokainen korjaus maksaa 30 miljoonaa se tulee joka tapauksessa näkymään sähkölaskuissa pidemmän päälle. Eli nyt on pakko siirtää kaapelit sellaiseen paikkaan missä niitä ei rikota.
Nythän ei kyse palkkamurhasta, tiedätkö että yllyttäjä ja teontekijä saa saman tuomion, vaikkapa siinä kun mielikuvitushahmo on sanonut sinulle julkaise, julkaise, julkaise... sinun on hyvä puolustus kun toteat että mielikuvitushahmo antoi luvan... meneekö läpi mitä luulet.
By NumBallJos tilaan kuljetuksen Cookin saarilta venäläiselle katsastamattomalle bussille, jolla ei saa ajaa Suomessa ja tapahtuu vahinko. Olenko osavastuussa, jos tiedän tilanteen että kiersin kaikkia mahdollisia lakeja.
- Anonyymi
Suomi sortuu toimimaan vastoin sääntöpohjaista maailmanjärjestystä. Toimimme kuin merirosvot ja amerikkalaiset.
Sairasta meininkíä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin aika lailla eri asia. Bensalle rahdin tilaaja on kyllä suurella todennäköisyydellä tiennyt että järjestely samoin kuin laiva ovat hämäriä.
Suuresti siis eri asia.Putinin bensaa se on ja noita "varjolaivastoksi" kutsuttuja aluksia on viranomaisten mukaan paraikaa parkissa alueella noin 20 laivaa, jotka kuljettaa vientikieltoon määrättyä venäläistä öljyä, bensaa ja nestekaasua pimeään myyntiin, jolla rahoitetaan Kremliä ja Ukrainan sotaa.
Tuo on kaikinpuolin rikollista toimintaa, vaikka laiva olisi pysynytkin kansainvälisillä vesillä. Putin testaa sitä miten tuohon reagoidaan ja kiristää tällä länttä luopumaan Ukrainan tukemisesta.
Syy on sama kuin mustasukkaisella aviomiehellä joka käy puhkomassa salarakkaan autosta kumit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomiota, joku omistaa sen bensan eikä se varmasti ole varustamo, jos laitit dösällä ostamasi joululahjat perheellesi, ja bussi kuski tekee terroristiteon, vaikka viimeinen väkijoukkoon ajaminen mitä usassa tapahtui, antaako se oikeuden takavarikoida sinun tavarasi ja myydä ne edelleen tappioiden kattamiseksi, tuskin, sama ongelma on tässä...
Kyllä venäjä on takana, tai kiina... mutta jos suomi lähtee itse rikkomaan omia periaatteitaan...
Kun toteat, että tilaaja / pakkaaja on yhtälaisesti vastuussa teosta, mitä siis logiikkasi mukaan sinä olet täysin vastuussa... siitä kun käytit bussifirman palveluja, ja missä vaiheessa katsot että omaisuutesi uudelleen sijoittelu on varkaus... tämä on erittäin monimutkainen asia...
Ongelma on todennäköisesti siinä että nämä kaapelit ja niiden toteutus on puutteellinen, jos jokainen korjaus maksaa 30 miljoonaa se tulee joka tapauksessa näkymään sähkölaskuissa pidemmän päälle. Eli nyt on pakko siirtää kaapelit sellaiseen paikkaan missä niitä ei rikota.
Nythän ei kyse palkkamurhasta, tiedätkö että yllyttäjä ja teontekijä saa saman tuomion, vaikkapa siinä kun mielikuvitushahmo on sanonut sinulle julkaise, julkaise, julkaise... sinun on hyvä puolustus kun toteat että mielikuvitushahmo antoi luvan... meneekö läpi mitä luulet.
By NumBallNiin, kukaanhan ei halunnut antaa lupaa Helsinki-Tallinna tunnelille, jossa kaapelit olisi olleet suojassa. Ryzzien kätyreitä joka puolella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi sortuu toimimaan vastoin sääntöpohjaista maailmanjärjestystä. Toimimme kuin merirosvot ja amerikkalaiset.
Sairasta meininkíä.Niin te ryssät toimitte, tosiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomiota, joku omistaa sen bensan eikä se varmasti ole varustamo, jos laitit dösällä ostamasi joululahjat perheellesi, ja bussi kuski tekee terroristiteon, vaikka viimeinen väkijoukkoon ajaminen mitä usassa tapahtui, antaako se oikeuden takavarikoida sinun tavarasi ja myydä ne edelleen tappioiden kattamiseksi, tuskin, sama ongelma on tässä...
Kyllä venäjä on takana, tai kiina... mutta jos suomi lähtee itse rikkomaan omia periaatteitaan...
Kun toteat, että tilaaja / pakkaaja on yhtälaisesti vastuussa teosta, mitä siis logiikkasi mukaan sinä olet täysin vastuussa... siitä kun käytit bussifirman palveluja, ja missä vaiheessa katsot että omaisuutesi uudelleen sijoittelu on varkaus... tämä on erittäin monimutkainen asia...
Ongelma on todennäköisesti siinä että nämä kaapelit ja niiden toteutus on puutteellinen, jos jokainen korjaus maksaa 30 miljoonaa se tulee joka tapauksessa näkymään sähkölaskuissa pidemmän päälle. Eli nyt on pakko siirtää kaapelit sellaiseen paikkaan missä niitä ei rikota.
Nythän ei kyse palkkamurhasta, tiedätkö että yllyttäjä ja teontekijä saa saman tuomion, vaikkapa siinä kun mielikuvitushahmo on sanonut sinulle julkaise, julkaise, julkaise... sinun on hyvä puolustus kun toteat että mielikuvitushahmo antoi luvan... meneekö läpi mitä luulet.
By NumBallMiten tähän laivan takavarikkoon liittyy se ettet ole majuri etkä lentokapteeni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tilaan kuljetuksen Cookin saarilta venäläiselle katsastamattomalle bussille, jolla ei saa ajaa Suomessa ja tapahtuu vahinko. Olenko osavastuussa, jos tiedän tilanteen että kiersin kaikkia mahdollisia lakeja.
Ei ole noin, niillä tankkereilla ei ole tarkoitus ajella suomessa vaan kansainvälisillä vesillä, tuossa bensan tilauksessa ei välttämättä ole kierretty mitään lakeja, missä laissa määritellään mikä on varjolaivasto ja mitä se edes tarkoittaa, ostaja tilaa myyjältä 35.000 tonnia bensaa, ja sopii kuljetuksesta jonkun rahtivarustamon kanssa, että hae se bensa tuolta satamasta, ja vie se vaikka egyptiin... laiva laskee ankkurin mereen ennen aikojaan ja alkaa vetämään nuottaa merestä, katkaisten viisi kaapelia, josta tulee huomattavat korjauskustannukset kuka on korvaus vastuussa tuskin se rahdin omistaja.
Lisäksi oudoksuttaa se varustamon lakimies, miksi toimittaja ei kysynyt minkä maalainen hänen toimeksiantaja on, olennaista oli toimittajien mukaan ihan muut kysymykset.
- Anonyymi
Millaiset ruokavarastot noin suuressa tankkerissa on, joka lähtee maailman merille, kun joutuu tekemiensä temppujen takia yllättävästi pysähtymään, niin jo muutaman päivän jälkeen sinne pitää vahinkoja kärsineen maan toimittaa ruoka, juoma ym.ym. apua?
Outoa???- Anonyymi
Tosi hyvä kysymys, näillä ei varmasti ole mitään vakuutuksia, toki nämäkin menevät veronmaksajien piikkiin joka tapauksessa. Toisaalta en tunne merilakia, jos pakottavat rahtilaivan kansainvälisiltä vesiltä suomen aluevesille, voi olla suomen vastuulla, sen jälkeen.

Sen takia ne täytyykin takavarikoida ja selvittää.
- Anonyymi
Ruokavarastot ovat muutaman viikon tarpeeseen.
Provianttia saa hankittua satamakaupungeista.
- Anonyymi
Pimeää bensaa kauppasaarrossa olevasta maasta Putinin tarkoituksiin ja samalla sabotaasia. Varustamo ja miehistö on vastuussa. Ei se bensa heitä suojaa tuomiolta.
- Anonyymi
Laitetaanpa muutama ajatus, kellä on toimivalta kansainvälisillä merialueilla, ja kenen aluevesillä kaapelit katkesivat, milloin ja missä vaiheessa bensa muuttuu pimeäksi, kun sitä roudataan kansainvälisillä merialueilla, on todennäköistä että laiva on syyllistynyt terroritekoon kansainvälisellä alueella, noudatetaanko merenkulkulakia, vai suomen rikoslakia, terrorismi rikoksista.
- Anonyymi
Miksi toi "hampi pipi" piti päästää maihin, kapteenilla ja perämiehillähän on vastuullaan myös terveydenhuolto, ensiapuvälineistä löytyy pihdit, joilla hampi pipi ratkeaa käden käänteessä?
- Anonyymi
Kuulustelut pitää hoitaa Stalinin metodein.
Tahallisesti tehty teko ei ole vahinko. - Anonyymi
Paskamainen juttu tuo takavarikko. Aloittaja halusi mpesyautua alukselle pilssin pesijäksi ruokapalkalla mutta sekin mahdollisuus nähdä mualimoo tyssäsi takavarikkoon.
- Anonyymi
Pasanenhan on ollut jo Zaphod-hahmostaan saakka kiinnostunut merenkulusta ja jahdeista.
Zaphodilla oli miljoonajahti Pranburin satamassa ja vaimonsa oli kotoisin samasta paikasta kuin missä Z kertoi asuneensa ja kertoipa jopa apinatemppelikaupunki Lopburin olleen yksi asuinpaikoistaan. On liikkuvaa sorttia tämä huahinin turo urponen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasanenhan on ollut jo Zaphod-hahmostaan saakka kiinnostunut merenkulusta ja jahdeista.
Zaphodilla oli miljoonajahti Pranburin satamassa ja vaimonsa oli kotoisin samasta paikasta kuin missä Z kertoi asuneensa ja kertoipa jopa apinatemppelikaupunki Lopburin olleen yksi asuinpaikoistaan. On liikkuvaa sorttia tämä huahinin turo urponen.Ajelihan se märkäkorvana isänsä lannoitelaivalla Lontooseen ja takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasanenhan on ollut jo Zaphod-hahmostaan saakka kiinnostunut merenkulusta ja jahdeista.
Zaphodilla oli miljoonajahti Pranburin satamassa ja vaimonsa oli kotoisin samasta paikasta kuin missä Z kertoi asuneensa ja kertoipa jopa apinatemppelikaupunki Lopburin olleen yksi asuinpaikoistaan. On liikkuvaa sorttia tämä huahinin turo urponen.Pasanen ja Zaphodbx olivat tarinoissaan molemmat asuneet Saraburissa ja kumpikin mainitsee Lopburin, toinen apinatemppelinä ja toinen asuinpaikkana ja vaimo vahvistaa sinne vieneensä läskisilmän. Kaikkien aikojen Kylli-setä kyseessä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082999
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il142592Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3631389Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess191298- 901274
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531199- 951162
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1681011Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1601008- 131942