Kovimmat jäniksen metästäjät

Anonyymi-ap

Kiuruvedellä ? Millaisia määriä ovat parhaat jahtimiehet+ajokoirat ampuneet yhden kauden aikana jäniksiä ?

Suurimmat lukemat jotka olen kuullut on yli 50 pupua mutta tämä tulos on muualta kuin Kiuruvedellä.

Suuret kaatomäärät vaativat oikeasti toimivan suomenajokoiran (koirat) sekä uutterat miehet jotka joka viikko käyvät jahdissa.
Lisäksi sellaiset jahtimaat jossa on metsäteitä passipaikoiksi eikä muita metsästäjiä häiriöksi.
Parhailla jänismailla on sopivasti taimikoita mutta korkeuseroa vain vähän ja syvät mehtäojat ovat myös haitta koiran työskentelylle.
Vilkkaat autotiet ovat ajokoirien suurin uhka joten mitä kauenpana tiestä jahtimiehen alue on sitä parempi.

26

1146

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuulin minäkin, että Venäjällä olivat Sergei ja Valeri ampuneet koirien
      avustuksella viime kaudella 148 jänistä. Koira ei ollut ampunut yhtään,
      mutta oli ottanut pari kiinni juoksemalla.

    • Anonyymi

      Rehti metsästäjä ei pyri ennätyksiin,
      vaan ampuu riistaa vain omiksi tarpeiksi.

      • Anonyymi

        Jos olisin sen 50 jånistä vuodessa ampuvan emäntä, kyllä toteaisin, että muutakin tekemistä löytyisi osalle niistä päivistä, kuin myötäänsä metsässä purjata. Ja ellei jänis tule patavalmiiksi putsattuna, saisi lahjoittaa ne muille. Eikä muutenkaan jånistä jaksa joka viikko syödä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisin sen 50 jånistä vuodessa ampuvan emäntä, kyllä toteaisin, että muutakin tekemistä löytyisi osalle niistä päivistä, kuin myötäänsä metsässä purjata. Ja ellei jänis tule patavalmiiksi putsattuna, saisi lahjoittaa ne muille. Eikä muutenkaan jånistä jaksa joka viikko syödä.

        Voisi sanoa, että suuria määriä ampuva metsästäjä on ahmatti.
        Ahmatti on sukua sanalle ahma,
        joka tappaa sen minkä ehtii.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi sanoa, että suuria määriä ampuva metsästäjä on ahmatti.
        Ahmatti on sukua sanalle ahma,
        joka tappaa sen minkä ehtii.

        Ahmaa ei pidetä kovin suotavana,
        koska se tappaa enemmän kuin tarvitsee...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahmaa ei pidetä kovin suotavana,
        koska se tappaa enemmän kuin tarvitsee...

        Onko ahman syrjiminen vilpitöntä
        huolta muiden metsänelävien puolesta,
        vai kovien metsämiesten kateutta,
        se on psykiatrin asia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi sanoa, että suuria määriä ampuva metsästäjä on ahmatti.
        Ahmatti on sukua sanalle ahma,
        joka tappaa sen minkä ehtii.

        Sanosin että sorsat ruokintapaikalle tappava metsästäjä on ahne ja laiska ukonkötäle jos asiaa verrataan jäniksen metsästäjiin.

        Kuka on kanssani samaa mieltä ?

        Kova jänis äijä kerryttää suuren saaliinsa useitten kuukausien aikana hyvän koiransa kanssa mutta ruokintapaikalta kesyyntyneiden vesilintujen (+kyyhkyjen) lahtaaja ampuu hirmumäärät lintuja pariin päivään.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanosin että sorsat ruokintapaikalle tappava metsästäjä on ahne ja laiska ukonkötäle jos asiaa verrataan jäniksen metsästäjiin.

        Kuka on kanssani samaa mieltä ?

        Kova jänis äijä kerryttää suuren saaliinsa useitten kuukausien aikana hyvän koiransa kanssa mutta ruokintapaikalta kesyyntyneiden vesilintujen ( kyyhkyjen) lahtaaja ampuu hirmumäärät lintuja pariin päivään.

        A, mitäpä hää suurella saaliilla tekee? Syöpi, vai myöpi?


    • Anonyymi

      tuleke lappiin ammua poroja satte koko poronmukkaa ale hintaan mie nyljen sen sie ammut 5 minuuttia ja poro nyljettynä valmiina sulle pakstinmee ymms..leikkuu kaupan pääll-- 1000 tuhansia joka talvi syksy oon ampu ut ..eikä kiinni jäänti peloo- oo-sanotaa näin et pedot söi..

    • Anonyymi

      Raittisen kuorma-auto kuski 80-luvun loppuvuosina toi kotiini rehuja/apulantoja yms. ja puheet kääntyivät aina jahti ja erä harrastuksiin joten kerran hän
      kertoi ampuneensa yli kuusikymmentä jänistä kaudessa.
      Kehui omistavansa yhden Kiuruveden parhaista ajokoirista.

      Noin valtaviin kaatomääriin onkin pakko olla valio ajuri eikä mikään matalajalkainen dreeveri ja beagle.

      • Anonyymi

        Varmaankin oli hyvä autokuski, mutta myös melekonen satusetä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaankin oli hyvä autokuski, mutta myös melekonen satusetä!

        Martti oli sanansa mittainen saamamies, ei tarvinnut liioitella saaliitaan.


    • Anonyymi00013

      Kuinka on tälle syksylle laitettu jänistä nutulleen ?

      Itellä ei ole koiraa mutta kavereitten mukana olen ollut jahdeissa ja neljällä panoksella kaatanut neljä jänistä.
      Saisivat nuorukaiset ottaa oppia minusta ikämiehestä että automaattihaulikkoa ei tarvitse eikä tarpeetonta tulittamista.
      Ammutaan vain silloin kun on hyvä paikka.

      Kaverilla hyvä jahti ja joka kerta tälle syksylle saanut ainakin yhden ylös ylösoton ja lähemmäs kahtakymmentä jänistä on itse jo kaatanut.
      Nythän on ollut valtavan hyvät ajokelit lähes läpi syksyn ja valkea jänis helppo huomata.
      Ei ole paksuhanki haitannut ja koiran tassut vuotaneet verta roosteikko pinnan takia.
      Sanosin ihan että paras jahtimuoto on tämä jäniksen metsästys ajokoiralla.
      Sopii hyvin seurue jahdiksi jossa huonompi jalkainenkin voi olla saamamiehenä ja hyvä emäntä tekee hyvän paistin jota kelpaa kevättalvellakin perunoiden kanssa nauttia.

      • Anonyymi00014

        "Itellä ei ole koiraa", mutta kuka se "ite" on,
        ja entä sinulla?


    • Anonyymi00015

      Meijjän koera ampu kuus rusakkoo.

    • Anonyymi00016

      Kyllä metsästäjän taidot ja kestävyys mitataan kettumetsällä.

      • Anonyymi00017

        Nimenomaan. Jäniksen metsästäjät tulistelevat, valehtelevat ja juopottelevat.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Nimenomaan. Jäniksen metsästäjät tulistelevat, valehtelevat ja juopottelevat.

        Nii on


      • Anonyymi00022

        Poikasia ei kettujahdeissa käy.
        Siellä ei pääse suuressa määrin ampumaan niin kuin sorsajahdeissa.


    • Anonyymi00019

      Yksi rusakko ja viisi metsäjänöä ole laittanut kylmäksi tällä kaudella.
      Alle kolme vuotias ajuri ei vielä herätä luottamusta taidoillaan mutta katsotaan vielä ensi syksy tapahtuuko kehitystä.

    • Anonyymi00021

      Kovat on puhheet.Mie syönynnä monta ohiammuttua hirveä ja suolille ammuttua pupujussia.

    • Anonyymi00023

      Pehmeetä jänistä..

    • Anonyymi00024

      Parhaillaan saatiin kahesta miehin hyvällä koiralla 5 jänistä päivässä

    • Anonyymi00025

      Myö ei suatu mittää,juopoteltiin vaan niinkuin ennenkin

      • Anonyymi00026

        Minä sain kaksi jäniksen salametsästäjää mailtani kiinni ,aseet lähti valtiolle.


    • Anonyymi00027

      Susi söi jänikset.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      616
      1317
    2. Mikä on kaivattusi toinen nimi?

      😊
      Ikävä
      93
      1080
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      185
      820
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      310
      779
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      213
      725
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      693
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      221
      604
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      600
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      541
    Aihe