DIVERGENTTI: Fysiikassa divergentti voi tarkoittaa esimerkiksi voimaa tai kenttää, joka jakautuu eri suuntiin. Filosofisesti se voi viitata ajatusten, mielipiteiden tai kehityssuuntien eriytymiseen, jolloin eri näkökulmat tai ideat kehittyvät erilleen toisistaan.
KONVERGENTTI: Tarkasteltava ilmiö on konvergentti jos se lähestyy tietyn ajan kuluessa jotakin määrättyä arvoa, yhteistä näkemystä tai tasapainotilaa.
Todellisuus tai totuus, tai tarkemmin sanoen niitä koskevat käsitykset ajatellaan yleensä konvergentiksi, eli asioista on olemassa vain yksi oikea totuus jota käsitykset lähestyvät ja joka on kaikille ihmisille sama. Yhdysvaltojen itärannikon droonilennoille esimerkiksi on yksi oikea selitys ja se on sama kaikille ihmisille.
Näin ei tarvitse välttämättä olla. Todellisuus voi olla subjektiivinen, divergentti. Se on lukemattomien todellisuuspolkujen (timelines) muodostama kimppu, jonka sisällä todellisuuspolut haarautuvat, yhdistyvät ja ryhmittyvät koko ajan muuttuvana kudoksena. Näitä rinnakkaisia kimppuja eli rinnakkaisia todellisuuksia on olemassa lukematon määrä. Niin sanottu objektiivinen todellisuus on kimppu toisiaan lähellä olevia todellisuuspolkuja. Ihmiset eivät yleensä hypi omasta todellisuudestaan, so kimpustaan jonnekin kauaksi, eli hyvin erilaiseen todellisuuteen, eivätkä siksi ole tietoisia todellisuuden subjektiivisesta luonteesta. Ihmisen subjektiivisen todellisuuden määrää se mihin hän todella uskoo, siis TODELLA sekä se mitä valintoja hän tekee. Yhdysvaltojen itärannikon droonilennoille on monta erilaista selitystä, jotka ovat kaikki totta, kukin omassa kimpussaan.
Onko todellisuus divergentti vai konvergentti?
5
257
Vastaukset
- Anonyymi
Todellisuus on konvergentti ainakin siinä mielessä, että kaikki kokevat tietoisuuden ja todellisuuden emergenttinä ilmiönä.
Emergenssi selittää tietoisuuden ainakin osittain. Esim. kun aivoissa syntyy hahmoja, jotka ovat aivojen tasolla ajatuksia, syntyy ennenpitkää näiden hahmojen pohjalta abstraktiotason noustessa emergentisti uusia näkökulmia. Tietoisuus laajenee, kun hukataan yksityiskohtaista tietoa abstraktion kustannuksella.
Minusta todellisuuden tutkimiseen tulee liittää aina emergenssi-ilmiöiden tutkiminen, sillä emergenssi sisältyy objektiiviseen todellisuuteen. On tavallaan luonnonlaki. Tietoisuutta emergenssi ei välttämättä selitä kuitenkaan kokonaan.
Tällä pääsee alkuun:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Emergenssi - Anonyymi
Kolmas hieno sana 'emergenssi' tarkoittaa tässä tapauksessa käsitystä että riittävän monimutkaisessa järjestelmässä - esim aivot, tietokone - tietoisuus putkahtaa itsestään ja automaattisesti olevaiseksi. Olisiko siis tuossa pöydän alla olevalla tietokoneella tietoisuus?
Emergentti tietoisuus olisi aineesta syntyvä tietoisuus. Aloituksen tilanne olisi päinvastainen, tietoisuus loisi aineen.- Anonyymi
Aineesta syntyy tietoisuutta ja tietoisuus synnyttää ainetta, tässä esim. ajatuksia syntyy tietoisuuden avulla aivoissa. Kehitys kulkee kumpaankin suuntaan.
Konvergenssi voisi tarkoittaa luonnonlakeja, jotka ovat kaikille samat, esim. emergenssi. Objektiivista todellisuutta. Divergenssi voisi tarkoittaa subjektiivisia todellisuutta, joka on myös olemassa.
Todellisuus on siten konvergentti-divergentti. Kumpikin täydentää toisiaan, eivät poissulje toisiaan. - Anonyymi
Tietokoneelle ei synny tietoisuutta tai edes tajuisuutta, koska sillä ei ole elävää hermostoa. Vain hermostollisille biologisille objekteille voi syntyä tietoisuutta.
Kehitys kulkee elävästä hermostosta tajuisuuteen ja sieltä tietoisuuteen. Kehitys kulkee myös toiseen suuntaan nähdäkseni.
- Anonyymi
Eikös pieru oo divergentti? Sehän jakaantuu moneen eri suuntaan ulostautuessaan pyllystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Oppilas puukotti kolmea Pirkkalan koululla
Tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin kolme oppilasta on loukkaantunut puukotuksessa Pirkkalan Vähäjärven koululla. Myös e2636366Jos yhdistät nimikirjaimet
Jos yhdistät sinun ja kaivattusi ensimmäisten nimien alkukirjaimet mitkä nimikirjaimet tulee? Sinun ensin ja sitten häne573004Jos olisit täällä
Tosin en tiiä miks oisit. (Ja hävettää muutenkin kun ei muka muulla tavoin osaa kertoa tätäkään) Jos jollain pienellä662804- 1562272
Kesän odotuksia hyrynsalmella
Kyllä kesällä hyrynsalmellakin on mahdollisuus osallistua kylän menoon monella tavalla . On kaunislehdon talomuseolla161789Pirkkalan koulussa puukotus, oppilas puukotti kolmea
Ilmeisesti tyttöjä ollut kohteena.1651465- 821444
Voi Rakas siellä
Olet ollut mun ajatuksissa taas koko päivän. Olet ihmeellinen kertakaikkiaan ja arvostan sinua niin paljon❤️Minulla ei o261372Ohhoh! KAJ laukoi suorat sanat somessa - V-sana mainittu!
Ohhoh! Mitäs mieltä olet tästä huumoriryhmä KAJ:sta? Bara bada bastu on kyllä aikamoinen korvamato... Lue lisää: https351321Erika selvisi hienosti ennakkosuosikin paineista
Hienostihan se meni. Erika jätettiin yksin, eikä häntä tuettu, oli euroviisukiusattu, silti suoriutui ensiluokkaisesti.1091027