Maa on osa henkistä universumia, jonka loi ja jota hallitsee kaikkialla läsnäoleva jumalainen tietoisuus.
"Jumalainen laki ylläpitää rakkauden/ykseyden, eheyden, täydellisyyden, yltäkylläisyyden, harmonian ja jokaisen aspektinsa rajattomasti.
Suljetuilla mielillä jotka ovat lukkiutuneet rajoittuneisiin uskomuksiin siitä, mikä on totta ja mikä ei, ei ole tietoisuutta niistä loputtomista luovista ideoista, joita virtaa jatkuvasti jumalaisesta mielestä. Ideoista jotka muodostavat suurenmoisen, korkeavärähteisen kirjon planeettoja, muita sivilisaatioita, eläimiä, kasveja, olentoja – pieniä ja suuria – jotka on kudottu ja yhdistetty täydellisesti muotoihin, joita useimmat eivät ole vielä nähneet tai edes uneksineet.
Jotkut ovat saaneet vilauksia ja kirjoittaneet näistä asioista, mutta enemmistö kutsuu tätä edelleen myytiksi, fantasiaksi tai yliaktiiviseksi mielikuvitukseksi."
"Tulee muutoksia ja informaatiota, jotka johtavat pelkoon, kyseenalaistamiseen, epäilyyn ja hämmennykseen monilla, ja erityisesti niillä jotka pysyvät lukittuna kolmen ulottuvuuden ohjelmointiin. Jotkut valitsevat pysyä vanhassa energiassa, kun taas toiset tulevat lisääntyvässä määrin vastaanottavaiseksi korkeammille totuuksille ykseydestä ja siirtyvät tietoisuustiloihin, jotka johtavat uuteen Maahan.
Muutokset joita tulee Maan ylösnoustessa korkeampaan taajuuteen, ovat uusilla ja korkeammilla tasoilla."
VIESTI Arcturuslaisilta
7
441
Vastaukset
- Anonyymi
Meleko varmaan voin sanoa että höpön löpö :D
- Anonyymi
Kannattaako idiootilta mitään kysellä?
- Anonyymi
Väheksymättä ja aliarvioimatta jumalaisen tietoisuudenkaan luomiskykyä, niin eikö kuitenkin olisi mahdollista sekin, että esimerkiksi maaplaneetta olisi suunniteltu ja rakennettu fyysisten olentojen toimesta jumalallisen suunnitelman mukaisesti? Raamatussakin on mainittu jättiläiset (Anakim, Nephilim) ja keinotekoisia vuoria ja muita suuria kivisiä rakennelmia on löydetty. Raamatussa on mainittu myös Titaanit, jotka ovat jättiläisten (Giants) ohella tärkeä osa muinaisia mytologioitakin. Joidenkin lähteiden mukaan Titaanit ovat voineet olla yli kilometrinkin pituudeltaan. Fyysisesti hyvin kookas et-rotu ilmeisestikin kyseessä.
- Anonyymi
Aloittaja on taas syönyt vääriä sieniä.
- Anonyymi
Arcturuslaiset olla pilvessä.
- Anonyymi
- "maaplaneetta olisi suunniteltu ja rakennettu fyysisten olentojen toimesta jumalallisen suunnitelman mukaisesti?"
Henkisten olentojen toimesta on suunniteltu elämän kaavat eri planeetoille.
Maaplaneetta koskeva alkuperäinen jumalallinen suunnitelma ajautui kapinan vuoksi ns. karikkoon ja planeetta irrotettiin kaikista henkiyhteyksistä. Kaikki planeetalla olleet persoonallisuudet jäivät eristyksiin, ovat olleet siitä asti omillaan.
Kun taas normaalin käytännön mukaan alas-laskeutuvat fyysiset Jumalan pojat ovat jumalallisen suunnitelman toiminnalliset täytäntöön-saattajat - alati planeetalla läsnä ja näkyväisiä - jumalaisen tietoisuuden kädet ja jalat.
Aineellinen ympäristö vaatii fyysisen toimijan missä jumalalallinen Henki toimii suuntaa antavana voimana. - Anonyymi
Tuolla ET puolella maailma käsitykseni mukaan ajatellaan mielen tai tietoisuuden ilmentymänä tai ilmiönä, ei minään koneenkaltaisena aineen ja energian järjestelmänä. Rakkaus, ykseys ja harmonia ovat heille kosmologisia termejä jotka ovat tarpeen kerrottaessa mitä olevainen oikein on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2582707Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172187Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3281912- 1041656
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois901576Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2061279- 671210
- 251141
- 501103
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731036