Sailing Minimal

Viimeisellä videolla kertoivat että alkavat suunnitella paluuta takaisin suomeen. Jotenkin olin käsittänyt että tarkoitus oli kiertää ympäri välimerta kaikessa rauhassa eri paikkoihin tutustuen. Aika pintaraapaisuksi näyttää jäävän. Loppuuko rahat vai into?
41159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllähän sen näki jo alusta että nyt lähdetään merta edemmäs. Jos emäntä on koko ajan merisairas ja teknisiä ongelmia piisasi niin ehkä nyt päätettiin pelastaa parisuhde ja luopua unelmista. Purjehdus on parhaimmillaan ihanaa mutta pitkänmatkan purjehdus on silkkaa masokismia. Tosin näyttävät alan harrastajilta mutta se ei riitä.

Äänestä

Heti alussa puhuivat palkattomalla lomalla tehtävästä vuoden reissusta. Ja nyt kertoivat käyttävänsä jäljellä olevat puolivuotta verkkaiseen paluumatkaan.

Omasta mielestäni tuo kuulostaa suunnitelmassa pysymiseltä, ei draamalta. Mutta draamaahan moni tylsistynyt janoaisi.

Äänestä

Jos on vuoden loma, niin pakkohan on pikkuhiljaa alkaa suunnitella kotiinpaluuta jollei aio jättää venettä Välimerelle. Johan tästä on puolivuotta kun lähtivät liikkeelle. En minä ole videoista löytänyt pientäkään viitettä minkäänlaisesta suunnitelmien muutoksesta tai väsähtämisestä tai pettymyksestä reissuun tms. Päinvastoin enemmänkin. Jos ei työt pakottaisi niin varmasti viihtyisivät vuositolkulla.

Äänestä

Lähtivät muistaakseni heinäkuussa tai elokuussa 2024. Nyt tammikuu 2025. Pakkohan sieltä on jo takaisinpäin lähteä tulemaan, jos kesäksi haluaa takaisin Suomeen. Puhuivat 10 kuukauden lomasta. Ei väsähtämisen merkkejä minun mielestäni vaan puolessa välissä luonnollisesti pakko tulla jo takaisinpäin, jos haluaa rennosti tulla ilman kiirettä takaisin Suomeen ja varautuen vielä yllätyksiinkin. Tsemppiä paluumatkalle Sailing minimalille!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viimeisellä videolla kertoivat että alkavat suunnitella paluuta takaisin suomeen. Jotenkin olin käsittänyt että tarkoitus oli kiertää ympäri välimerta kaikessa rauhassa eri paikkoihin tutustuen. Aika pintaraapaisuksi näyttää jäävän. Loppuuko rahat vai into?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu