Eläimiä luonnossa

Ilta-Sanomissa on video Bomban avantouintipaikalla viihtyvästä eläimestä. Luultavasti eläin on mäyrä, vaikka lahden pohjukassa elelee myös saukkoja, joista kolmen ryhmästä on näköhavainto parin viikon takaa. Saukoilla on tiukka aika edessä, kun pakkanen on pistänyt jääkannen kiinni, joten vain harvoista paikoista pääsee pulahtamaan niin veteen, kuin maanpinnalle.
16397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Se on kylläkin saimaan norppa.

Äänestä

Kuulostaa kovin tutulta, olisko Pielisen norppa joka on jääny Pieliseen vangiksi veden laskettua Suomaan kohdalta.

Äänestä

Mitä tämä on, miksi pielisessä EI OLISI norppia, onko pielisen vesi erilaista kuin saimaan?

Vannon käsi raamatulla, että olen nähnyt norppia pielisellä!

Äänestä

Hylje, siirtoistutettu

Äänestä

HALLI, harmaahylje

Äänestä

Ei norpalla ole jalkoja, että se on tullu ihmisen toimesta, jos ja kun pielisessä on noita viiksekkäitä norppia. Kerran tv näytti kun neljä ihmistä kantoi viltillä norppaa, siitä ei meinannu tulla yhtään mitään, kun se vötkylä painaa niin paljon ja matkaa oli noin 100 metriä veteen.
Mutta kuka Pielisellä olis se paljonpuhuttu Nii??ulainen, täytyyhän norpalla olla myös rannalla kohtalotoveri?!

Äänestä

Pielisen norpat ei halua julkisuutta.

Äänestä

Norpalla ON jalat, ne on alkeelliset, mutta on heillä.

Miksi koulussa ei enää opeteta mitään?

Äänestä

Jos on pieninkää epäily norpasta kylpylän avannolla niin varoitus kyltit kyseiseen paikkaan. Myöskin lämpimän veden altaalle varoitus mahdollisista norpista ja haikaloista.

Äänestä

Saukot alkaneet asustella Hyvärilän matkailukeskuksen naapureina Kannaslahdella, mukavia vekkuleita, eivätkä tee mitään tuhoja, toivottavasti saavat olla rauhassa.

Äänestä

Merikotka uhka saimaannorpalle? Onko merikotkia Päijänteellä näkynyt?

Äänestä

Saako ruokkia Bomban rannassa, olisi kalaa mistä tarjota?

Äänestä

Kalaa kaipaavat Nurmeksen eläimet, kai Pielisessä kalaa riittää.

Äänestä

Toivottavasti vesielävät selviävät talven yli, varsinkin saukot näillä alueilla harvinaiset asukkaat.

Äänestä
  • Kyllä luonto pärjää aina, on pärjänny ennen meitä ja meidän jälkeen.

    Äänestä

Avantouintipaikalla vieraillut eläin on ilmeisesti näätä, sekin harvinainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ilta-Sanomissa on video Bomban avantouintipaikalla viihtyvästä eläimestä. Luultavasti eläin on mäyrä, vaikka lahden pohjukassa elelee myös saukkoja, joista kolmen ryhmästä on näköhavainto parin viikon takaa. Saukoilla on tiukka aika edessä, kun pakkanen on pistänyt jääkannen kiinni, joten vain harvoista paikoista pääsee pulahtamaan niin veteen, kuin maanpinnalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu