Toivottavasti

Ymmärrät, kuinka hyvältä tuntuu kuulla kuinka minuun on ollut mukava tutustua. Minä, ihminen, jota muut yleensä karttavat. Ovat aina karttaneet. Minulla ei oikein ole ystäviä, kaikki ovat katkaisseet välit. En päästä oikein ketään lähelleni suojellakseni itseäni, mutta sinut olen uskaltanut päästää. En vain tiedä mitä kertoisin elämästäni, kun siinä ei ole mitään kerrottavaa. Taistelua päivästä toiseen lapsuudesta saakka. Mutta, jos annetaan menneisyyden olla ja keskitytään tulevaisuuteen, jos siellä olisi jotain annettavaa ❤️

N>M
12419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voin samaistua tekstiisi. T. Myös nainen

Äänestä
  • Sama🙋‍♀️

    Äänestä

Jäin miettimään kirjoitustasi.
Ja hienoa, että olet kokenut jonkun ihmisen välittävän sinusta. Se on tosi tärkeä kokemus.
Se mikä tuntuu kurjalta on,että joudut kirjoittamaan sen tänne palstalle. Kaipa sillekin on syynsä.

Jokaisella meillä on oma elämäntarinamme. Se kertoo meistä. Siitä syystä se on tärkeä ja arvokas. Yhtä tärkeä kuin elämämme. Vaikka se ei aina oikeesti tunnu siltä.

Se oman itsensä suojaaminen on tärkeää. Suojaat niin kauan kuin tunnet tarvetta siihen. Jonain päivänä voi olla, että olet vapaa muureistasi ja kaikista suojakilvistäsi.

Sinä päivänä voi olla, että kävelet kohti kaivattuasi ja hän kävelee sinua vastaan.
Silloin voitte olla jo tulevaisuudessa yhdessä.
🫂
Levollisiin uniin.

Äänestä
  • Kirjoitan tänne, koska en uskalla kirjoittaa hänelle suoraan vaikka voisin..

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kirjoitan tänne, koska en uskalla kirjoittaa hänelle suoraan vaikka voisin..

    Anteeksi etten ymmärrä mistä syystä et kirjoita suoraan. Mikä siinä pelottaa?Ja jos voisit..

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kirjoitan tänne, koska en uskalla kirjoittaa hänelle suoraan vaikka voisin..

    Kiitos kuitenkin kommentista. Kaikkea hyvää ja levollista yötä. Kuten aiemminkin olen ymmärtänyt täältä, niin ihmissuhteiden vuorovaikutus on se rankin rasti näissä postauksissa.

    Äänestä

Mielestäni aloitus kuulosti katkeran ihmisen tilitykseltä.

Äänestä
  • No ei se ollut sitä.

    Äänestä

Keskitytään vain tulevaisuuteen

Äänestä
  • Niin me tehdään ❤️

    Äänestä

Toivottavasti ymmärrät, että tutustuminen on molemminpuolista. Ja, että sen mainostaminen suomi24 palstalla on erikoista jollet ole suoraan yhteydessä häneen. En tiedä oletko ollut? Toivon niin.

Äänestä

Pystytkö menneisyyden jättämään ota sitten yhteyttä minuun jos pystyt olemaan rauhassa kanssani

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ymmärrät, kuinka hyvältä tuntuu kuulla kuinka minuun on ollut mukava tutustua. Minä, ihminen, jota muut yleensä karttavat. Ovat aina karttaneet. Minulla ei oikein ole ystäviä, kaikki ovat katkaisseet välit. En päästä oikein ketään lähelleni suojellakseni itseäni, mutta sinut olen uskaltanut päästää. En vain tiedä mitä kertoisin elämästäni, kun siinä ei ole mitään kerrottavaa. Taistelua päivästä toiseen lapsuudesta saakka. Mutta, jos annetaan menneisyyden olla ja keskitytään tulevaisuuteen, jos siellä olisi jotain annettavaa ❤️

N>M

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu