Miten niin kehityshäiriö oikeuttaa elämättömään elämään?

Olen lukion etiikan kurssini aikana ajautunut monenlaisiin moraalisiin pohdintoihin - juuri viimeisimpänä kysymykseen sikiöseulonnoista. Asian pohjalta olen miettinyt sitä, minkälaisia eettisiä perusteita tämänkaltaiselle toimenpiteelle ylipäätänsä on.

Ajatuksenahan on varmasti lapsen ja vanhemman parhaan ajatteleminen, mutta missä määrin tämä lopulta toteutuu? Toimenpide kun voi aiheuttaa jo itsessään vanhemmille stressiä - etenkin, jos epäilyksiä mahdollisesta kehityshäiriöstä syntyy.

Itseäni kuitenkin eniten asiassa huolestuttaa seulonnan mahdolliset jatkotoimenpiteet. Kehityshäiriön toteamisen jälkeen ”ratkaisuksi” voidaan tarjota raskaudenkeskeytystä. Tässä onkin ehkä asian ydin: Pidetäänkö siis oletusarvona, että ihminen ei voi elää hyvää elämää kehitysvammansa vuoksi? Tuleeko elämän arvo näin suurelta osin vain terveydestä? Mielestäni nämä ovat kysymyksiä, joihin itse kunkin olisi hyvä pohtia vastauksia. Etenkin kysymyksistä viimeinen kohdistuu meistä aivan jokaiseen.

Oma vastaukseni molempiin kysymyksiin on selvä ei! Mielestäni loistava esimerkki aiheeseen liittyen löytyy YLE:n tuoreesta sarjasta Peltsi ja Osmo, jossa seurataan Mikko Peltolan ja hänen Downin syndroomasta kärsivän poikansa seikkailuja luonnossa. En usko, että kovin monella olisi sydäntä sanoa, etteikö Osmo kykenisi elämään hyvää ja arvokasta elämää. Tähän kiteytyykin oma mielipiteeni; kaikille pitäisi taata mahdollisuus elämään, onhan elämä jo itsessään itseisarvo!

- Asioita pohdiskeleva lukiolainen :)