Puhu hiljaa rakkaudesta

Ei mikään ole muuttunut.

Olin niin nuori silloin, viattomasti rakastunut. Joskus päästin suustani jotain pöljää, ja sinä katsoit mua kuin pöljää. Tunsin itseni pöljäksi Pöljän kylältä.

Sitten tuntui pahalta, että olin sulle yhtä kuin ne sanani, joita höpötin.

No se oli yksi hetki, jolloin toivoin, että tuntisimme toisemme paremmin. Ettet halveksisi ajattelemattomuuttani. Sitten jokin herätyksen hetki sytytti lampun, ja hoksasin, että se katseesi, kertoi omasta keskeneräisyydestäsi. Ja siitä, että olen joskus ajattematon, ihminen, kun olen.

Viet yhä jalat altani, tuot perhoset vatsaani ja aiheutat suloisen hytinän sydämeeni. Tottakai ihailen sinua. Mutta enemmän kuin minkään muun vuoksi rakastan lempeyttäsi, lämmintä sydäntäsi, sitä rentoa sinua itseäsi, joka ei pukeudu statukseen, vaan riisuu itsensä alasti, vaikka itse en siihen pystyisikään.

Sitä miestä minä rakastan, jonka lähellä elämä tuntuu.

Minun sydän on yhä hellyyttä täynnä, vaikka särkyneenä voima ei yllä kosketuksiin. On kuin en uskaltaisi rakastaa enää, en niin täydesti, enkä niin viattomasti, kuin tunnen. Sinun silmiesi syvyydessä on minun ikuisuuteni, siksi niihin on niin vaikea katsoa, ja siksi, että minä olen niin epäsymmetrinen.

Se on totta.
Olen kaukana täydellisyydestä. Onneksi. Mutta entä rakkaus? Rakkaus on lahja, jonka sain, vaikka elämme kaukana toisistamme.

Halaathan minua vielä joskus, oot ihaninta, mitä tiedän. Mitä menneistä, mitä niistä. Jutellaan ne pois, hyväillään kipeät kohdat pois, istutaan hiljaa lähekkäin. Vaatteet päälläkin olen paljaana lähelläsi, sydämeni on täysin suojaamaton. Sitä paitsi, olet nähnyt minut. Alasti.

Ajaton, iätön rakkauteni. Ihminen sinäkin vain olet.

Oon sairaana, on aikaa ajatella.

Katoin eilen "Queen of fucking everything". Sehän on suorastaan nerokas. En olis uskonut, ärsyttää niin tuo nimi. Se on kutkuttava kohtauksesta toiseen, käsikirjoitus ja näyttelijän työ erinomaista. "Kapitalismin rappio ja Danten helv etti". Miksi kirjoitan siitä, siksi, että sarjassa huumepohatta Börje (Kristo Salminen, joka on isoisänsä kopio) puhuu rakkaudesta, että siitä on järjetöntä päästää irti.

Mutta niin me elämässä teemme, rakkauden kerjäläiset, päästämme irti, sillä ajattelu voittaa tunteet ja ja joku viisas on sanonut, että joskus suurinta viisautta on päästää irti.

Ei oltais niiin suuresti viisaita. Eivätkä olosuhteetkaan. Viisaammat valinnat, turvallisuus.

Nähdään aina joskus ja halataan ihanasti. Annetaan pusu ja ollaan onnellisia.