Nainen, näin unta sinusta

Olin päätynyt jotenkin sinun kotiisi. Yhtäkkiä vain olin sisällä kotisi lämmössä. Jäi tunne, että talossa oli lapsia, mutta en muista nähneeni niitä. Mulla oli takki päällä, ja rupesin riisumaan sitä. Otit minut vastaan asiallisesti ja kohteliaasti. Ohjasit minut laittamaan takin naulakkoon, joka oli ikkunan alla nurkassa. Siinä oli pitkähkö rivi lasten takkeja.

Unessa ihmettelin, miksi halusit minun laittavan takin muualle kuin eteiseen (jossa ehkä oli toinen naulakko). Ehdin ajatella takkini ehkä haisevan ja siksi se piti laittaa sinne nurkkaan, mutta tämä ajatus meni ohi, kun näin mihin takkini laitan. Huone oli valoisa, keittiö ja olohuone yhdessä. Puun värinen lautaseinä tai vastaava. Näitä ehdin huomaamaan, kun uni loppui ja heräsin.

En ole käynyt talossasi.
13567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Täällä on lasten naulakko, mutta ei lapsia. Paljon on tuttua ja paikkansa pitävää kyllä. Täällä on ollut lapsia. Hauskasti osui vaikka ei mulle olekaan.

Äänestä

Harmi, että heräsit liian aikaisin. Tuollaisissa unissa viipyisi mielellään pidempäänkin, varsinkin, jos häntä ei oikeassa elämässä usein näe.

Minäkin näin kaipaamastani miehestä unta jonkin aikaa sitten. Kirjoitin sen itselleni ylös, koska halusin muistaa sen:

"Olimme jossain merenrantarakennuksessa, jossa oli toimistoja ja koululuokkia. Ilmeisesti lähellä olisi pitänyt olla majakkakin, mutta emme nähneet sitä missään. Ulkona tuuli kovaa ja merenkäynti oli myrskyistä.

Jostain syystä ilmassa leijaili epäilys, että rakennusta asuttaisi räyhähenki. Mietimme yhdessä, mikä rakennuksessa olevien ihmisten reaktio olisi, jos oudot tapahtumat yhtäkkiä käynnistyisivät. Tunnelma oli odottava ja jännittynyt.

Jossain vaiheessa verenpunainen perhonen, jolla oli kimaltelevat, kullanväriset siipien reunukset, istui kädelleni ja puri/pisti minua. Katsoit purujälkeä ja sanoit siinä olevan 12 pientä reikää, mutta minä näin niistä vain osan. Pelkäsin vähän, mitä purema minulle mahdollisesti aiheuttaa, ja rutistin sinua vyötäröstä itseeni kiinni, kuin tukea hakeakseni.

Lähdimme kävelemään rakennuksen toiseen päähän, ja matkalla kysyin samaan suuntaan kävelevältä, vaikuttavan näköiseltä naiselta, tiesikö hän jotain tuon erikoisen perhosen puremista. Nainen vastasi jotain epämääräisesti kierrellen ja kaarrellen, ja hämmästyksekseni hän muuttui silmissäni eri naiseksi joka kerta kun häneen päin katsoin. Muutaman sekunnin välein, hahmo muutti muotoaan vierelläni. Tajusin, että perhosen purema antoi minulle kyvyn nähdä, kun ihminen valehtelee.

Siihen heräsin, vasen käsivarsi unessa yhä ympärilläsi, purujälki kädessäni ja hermosto valmiina puolustautumaan, jos yliluonnolliset tapahtumat rakennuksessa yhtäkkiä käynnistyisivät."

Äänestä

Todella hassua näin unta just viime yönä että eräs mies tuli yhtäkkiä kotiimme. Meillä on lapsia kotona asumassa. Mutta mun unessa ei ollu takkia. Ihmettelin et miksi tuo mies tuli meille ja miehenikin tuli siihe ihmetteleen. Tiesin silti kuka mies oli .

Äänestä

Joku kirjoittaa aivan helvetin nopeaa tänne 🤔

Äänestä

Minulla ei ole omaa taloa.
Minulla ei ole lapsia.
Talot, lapset ja naulakot liittyvät minuun.
En taida liittyä uneesi.

Äänestä

Tämä viesti on minulle ajankohtainen tältä päivältä,kuvittelen että olisit hän. Tänään haaveilin sinusta ja kuiskasin nimesi kun ikävöin sinua. Unelmissani(olin valveilla)tulit tänne luokseni, sinulla oli musta takki,housut ja hiukset. Hahmosi ei ollut kovin lähellä minua mutta olit asunnossani ja koin onnen tunnetta. Onpa ihanaa kun voimme jakaa tällaisen yhteisen oudon tapahtuman❤️

Äänestä

Minä oon usein nähny unta, että jotenkin oudosti ajaudun hänen kotiinsa. Sitten hävettää, kun tunnen itseni tirkistelijäksi ja yritän liueta huomaamattomasti pois.

Olen utelias mutta en tirkistelijä, se kertoo minusta jotain, että inhoan big brotherin kaltaisia ohjelmia, enkä koskaan katso niitä.

Hänen kotinsa on unissani aina sokkeloinen ja hulppea sisäpihoineen ja baarikaappeineen 😂

Äänestä

Jos sinulla on itselläsi lapsia, tulee sinulle päiväkotiaika mieleen ja se on takanapäin. Kaipaamasi nainen pyörii nyt mielessäsi ja siirtyy uneen. Positiivista oli kodin kauneus ja lämpö ja että nainen oli kohtelias.

Äänestä
  • Minullä on keittiö ja olohuone yhtä tilaa. Niiden välissä on vain puunvärinen "baaritiski", jonka alaosassa on laatikoita yläpuolella lasiset hyllyt ja lasiset kaapinovet lasiesineille. Muutkin keittiön kaapit ovat puuta( kauniinväristä tammea.
    Keittiö/olohuone on valoisa, koska menee läpi talon, ja ikkunat ovat molemmilla seinillä.
    Jos hän tulisi, tuntisi varmasti itsensä tervetulleeksi.
    Minä olen nähnyt äskettäin kaksi unta hänestä. Toisessa olin hänen autossaan.
    Kn

    Äänestä

Etpä. Taidat tuntea joka nurkan

Äänestä

Viime yönä en nähnyt enää unta sinusta. Kunpa voisi nähdä, joka yö.

Äänestä

Kuule R, olet kyllä käynyt mun luona. Suosin modernia sisustusta, kuten hyvin muistat.

Äänestä
  • Ei kai tuo aloitus ole R:ltä, kun kerran aloittaja suoraan sanoo, ettei ole käynyt kaivattunsa kotona.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olin päätynyt jotenkin sinun kotiisi. Yhtäkkiä vain olin sisällä kotisi lämmössä. Jäi tunne, että talossa oli lapsia, mutta en muista nähneeni niitä. Mulla oli takki päällä, ja rupesin riisumaan sitä. Otit minut vastaan asiallisesti ja kohteliaasti. Ohjasit minut laittamaan takin naulakkoon, joka oli ikkunan alla nurkassa. Siinä oli pitkähkö rivi lasten takkeja.

Unessa ihmettelin, miksi halusit minun laittavan takin muualle kuin eteiseen (jossa ehkä oli toinen naulakko). Ehdin ajatella takkini ehkä haisevan ja siksi se piti laittaa sinne nurkkaan, mutta tämä ajatus meni ohi, kun näin mihin takkini laitan. Huone oli valoisa, keittiö ja olohuone yhdessä. Puun värinen lautaseinä tai vastaava. Näitä ehdin huomaamaan, kun uni loppui ja heräsin.

En ole käynyt talossasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu