Namibiaan löytyy hallitukselta rahaa!

Anonyymi-ap

MTV: Namibia-kytköksistään tunnettu kansanedustaja oli antamassa satoja tuhansia euroja Afrikka-yhdistykselle

Yhdistys perustettiin juuri joululahjarahojen jakamisen alla, MTV kertoo. Myös muut kansanedustajia lähellä olevat kohteet saivat rahaa.

Juuri perustettu Afrikka-yhdistys sai eduskunnalta 250 000 euron joululahjarahan. Lahjan antamisesta oli päättämässä Namibia-kytköksistään tunnettu kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen, MTV kertoo.

Pro Suomen eteläisen Afrikan kulttuuri- ja tiedeinstituutti ry perustettiin lokakuun lopulla, vain vähän ennen joululahjarahojen saajien julkistamista.

Joululahjarahojen jakamisesta päättävässä eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa istuva Valkonen kertoo MTV:lle, ettei kokenut tarvetta jäävätä itseään asiasta päätettäessä.

– No, en kyllä millään tavalla. Päinvastoin minä aktiivisesti edistän kaikkia meidän maiden väliseen liittyviä suhteita ja projekteja. Tuen tätä hanketta vahvasti, Valkonen sanoo MTV:lle.

Valkonen on eduskunnan Namibia-ystävyysryhmän puheenjohtaja. Verkkosivuillaan hän kertoo asuneensa lapsuudessaan yli viisi vuotta Namibiassa. Myös Valkosen vaimo on kotoisin maasta.

Viime kädessä joululahjarahojen jakamisesta päättävät hallitusryhmien valiokuntavastaavat.
Kymmeniä miljoonia

Afrikka-yhdistys ei ole ainoa kansanedustajaa lähellä oleva taho, joka sai joululahjarahaa.

Yhteensä 50 miljoonan euron potista suurin osa jaetaan eri tiehankkeille. 900 000 euroa menee Lappiin Arpelan ja Sattajärven kylien välisen tien päällystämiseen. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) on kotoisin tien varrelta.

Ruotsinkielisten puutarhurien Svenska Trädsgårdsförbundet ˗järjestölle taas myönnettiin 60 000 euroa. RKP:n kansanedustaja Anders Norrback istuu yhdistyksen hallituksessa.

Rahaa jaettiin myös esimerkiksi ampumaradoille noin 1,3 miljoonaa euroa.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/67d951f8-cca3-4121-8a40-32723bf3119d

21

472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Milloin sinä Pyhäjärven LUOTSI luet Suomi24 säännöt ja alat noudattamaan niitä?

      "Jokaisella palstalla tulee keskustella palstan aihealueeseen liittyvistä asioista" https://www.suomi24.fi/opastus/saannot

      Pienenä vihjeenä tämän palstan aihe on KÄRSÄMÄKI ei kokoomuslaisen poliitikon kytkökset Namibiaan joulurahoineen.

      • Anonyymi

        s24 palstojen kulttihahmo joka terrorisoi lehtijuttujen massapostaamisellaan kaikkia s24 palstoja vuoden jokaisena päivänä. Lataamotapaus jota s24 palstojen säännöt ei koske. Hällä väliä siitä, että on s24 luotsi jonka ainoa tehtävä on valvoa sääntöjen noudattamista

      • Anonyymi

        minä syön hatullisen pskaa jos ei ole massapostannut saman avauksen eri palstoille.

    • Anonyymi

      Kärsämäki-palsta on aivan täynnä tällaista asiaankuulumatonta höpinää.

    • Anonyymi

      Kerimäeltäkin on rahat syytä lähettää Namibiaan.

    • Anonyymi

      Jos aloittaja luki että Kärsimämäki, sittenhän niiku liittyy asiaan. Palkkasko muuten tuo oman vaimonsa samal rahal?

    • Anonyymi

      Kärsikää ja lähettäkää rahanne Afrikkaan...!

    • Anonyymi

      Sehä raha riittäis vaikka mihin mutta joka hallitus puolueista riippumatta syytää älyttömästi rahaa ulkomaille vaikkei sitä oo...

      • Anonyymi

        Mistä huolimatta sinä pyhäjärven trolli vaadit tänäänkin oikeistohallitusta nurin joka leikkaa ja prkeleesti. Jonka tilalle sinä saat kun maltat odottaa vassarihallituksen joka ensityönään pitää hyvän huolen siitä, että Suomi on taas koko maailman sosiaalitoimisto oli lupa olla maassa tai ei. Minkä lisäksi ovat miljardin lisäämässä kehitysapuun Orpon hallituksen siitä leikatessa ja hlvetisti. Jotta loppuu Etiopialaisten lasten itku kun Purra niiden suusta leivän vei kuten esim. kepulaiset kertoi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää Lindtmanin palauttaa Suomi takaisin Ruotsin tielle Tuppuraisen, Fatiman tms. kanssa jotta jäsenkorttejaan saksivat omaan pesään paskojat muistaa minkä takia persuja aikoinaan äänestivät? Huulipunakakkonen kun ei lopeta huulipunaykkösessä aloittamiaan soteleikkauksia. Joita ovat oppositiossa vastustaneet ja syyttäneet Orpon hallitusta. Joista seuraavassa hallituksessa kiittelevät itseään leikkausten muuttuessa talouden pelastaviksi säästöiksi. KPA

        Ei tunnu missään maakuntaliitoksetkaan kun pääsevät jatkamaan mihin jäivät Marinin hallituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää Lindtmanin palauttaa Suomi takaisin Ruotsin tielle Tuppuraisen, Fatiman tms. kanssa jotta jäsenkorttejaan saksivat omaan pesään paskojat muistaa minkä takia persuja aikoinaan äänestivät? Huulipunakakkonen kun ei lopeta huulipunaykkösessä aloittamiaan soteleikkauksia. Joita ovat oppositiossa vastustaneet ja syyttäneet Orpon hallitusta. Joista seuraavassa hallituksessa kiittelevät itseään leikkausten muuttuessa talouden pelastaviksi säästöiksi. KPA

        Lindtmanilla riittää töitä että saa pidettyä Marinilaiset Nasimat. Mäkyset, Harakat jne. ruodussa käännytyslain jatkoajan tullessa ajankohtaiseksi. Jotka potki takariviin puolueen johtopaikoilta heti sen jälkeen kun kukitti Marinin joka löi hanskat tiskiin äänestäjänsä pettäen.

        RKP saa pönkätä taas Biaudetin perunakellariin Orpon käskystä? Siihen asti kun poikkeuslaki saa jatkoaikansa jota sen vastustajat vastustaa jo nyt vetoamalla mm. siihen , että kyseessä on tilapäinen poikkeuslaki. Kaappivassari "asiantuntijoiden" taas syyllistyessä politiikointiin asiassa missä pitäsi pidättäyttä asema huomioiden asiantuntija roolissa.

        ev.lut-kirkkokin alkoi julistamaan herran sanan sijaan vassaripropagandaa käännytyslakia vastustaen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lindtmanilla riittää töitä että saa pidettyä Marinilaiset Nasimat. Mäkyset, Harakat jne. ruodussa käännytyslain jatkoajan tullessa ajankohtaiseksi. Jotka potki takariviin puolueen johtopaikoilta heti sen jälkeen kun kukitti Marinin joka löi hanskat tiskiin äänestäjänsä pettäen.

        Lindtmanin suurimmat viholliset löytyy omista riveistä. Kaappiäärivassarit Lindtmanin ollessa huomattavasti enemmän oikealla edeltäjäänsä joka myös ensimmäisenä mainittuihin lukeutui?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kärsämäen kansalaiset (myös köyhät) Ruvetkaa säästämään rahaan sillä naapuriystävämme Putin lähettää pakolaisia keväällä ja niitä on PALJON

      • Anonyymi

        Riippuu siitä, haluaako muutama demari jäädä historiaan ihmisinä jotka estää käännytyslain eli puitelain saamasta jatkoaikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu siitä, haluaako muutama demari jäädä historiaan ihmisinä jotka estää käännytyslain eli puitelain saamasta jatkoaikaa.

        Vassarit tarttee matuja lissää...en kyllä tierä mihin ku töihin eivät oo käsiään sotkeneet....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vassarit tarttee matuja lissää...en kyllä tierä mihin ku töihin eivät oo käsiään sotkeneet....

        Maahanmuutto on nyt ennätyslukemissa, ja silti vasureita syytetään vaikka ovat oppositiossa.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1437
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      810
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe