Vuosi kymmeniä näitä projekteja? On kehitelty ja väännetty lopputulos melkein aina sama nolla, kun kepuli rosvot aina-asialla.
Rahaa palaa kunhan vain maksajat ja elättäjät pysyvät hengissä etelässä.
Rahaa palaa kunhan vain maksajat ja elättäjät pysyvät hengissä etelässä.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Projektilla luodaan hyvin harvoin mitään uutta ja pysyvää. Projekteja perustellaan että saadaan takaisin EU:lleaksamia rahoja. Keksitään jokin aihe ja polkaistaan projekti pystyyn, työllistää projekti päällikön ja pari sihteeriä, nämä nostaa hyvät liksat, tietysti tehdään tutustumis reissuja, seminaareja järjestetään joihin kutsutaan kalliilla viisaita puhujia, virkistys päivät Lapissa jotta jaksetaan viedä raskasta projektia eteenpäin. Sitten loppuraportti jossa jo pedataan jatko suunnitelmia projektille kun ei vielä saatu mitään aikaiseksi. Tällaista on projekti pelleily, hirveästi ollaan touhuavinaan mutta mitään konkreettista ei saada aikaiseksi.
Arvoisa äänestäjä.
Tiesitkö, että eräästä suolijärvisestä maanviljelijästä on jätetty rikosilmoitus petoksen yrityksestä sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta? Hän on kunnan kirjanpitoon saapuneiden laskujen mukaan käyttänyt kuntalaisten laskuun yli 10 000 euroa asianajokuluja, jotka kulut hän käytti itsensä puolustamiseen Markkinaoikeudessa, jossa siis hävisi ja tuomittiin. Täsmälleen samanlaisesta asiasta annettiin Korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätös syyskuussa 2024. Liitän seuraavassa linkin Sinulle, jotta sivistyneen kanssakuntalaisena voisit tutustua siihen, mikäli haluat. (R2023/51,10.9.2024)
https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2024/kkokittilankahdellekuntapaattajalletuomions.laskutusjutussa.html
Pormestari on ajanut kuntalaisten etua. Sen vuoksi äänestämme kaikki pormestaria. Emme äänestä ammattivalittajia.
Koskaan keskustapuoluelainen ei perustele pormestarin hänelle opettamaansa propagandalausetta, miten 120 tuhatta meidän rahoja hukannut ja omaisuuttamme lahjoittaa yrittänyt syytetty olisi muka ajanut kuntalaisten etua.
Toki on voinut ajaa jonkun muun kunnan kuntalaisten etua kuin Puolangan suututtaessaan hyvinvointialueen ja Kainuun naapurikunnat, jotka varmasti tulevat hakemaan korvauksina omansa pois pormestarin ryöväyksistä.
Emme äänestä rikollissikaa, joka lihottanut itsensä jouluporsaaksi kuntalaisten ruokittavana. Ei edes ymmärrä rajoittaa syömistään, kun ruokailee kuntalaisten lautasella.
Kaikki äänestää valitsijayhdistystä, jota ole tuomittu mistään.
Tuo 120 000 on pieni raha jos sitä verrataan ammattivalittajien kuntalaisille tekemään vahinkoon: Tuhosivat meidän hyvän terveyshuollon. Milloin amattivalittajat korvaatte aiheuttamanne vahingon kuntalaisille ?
Puhumattakaan näistä kaikista väännöistä eri oikeusasteissa ja kunnan työntekijöiden työllistämisestä kiusanteolla. Pitäisi varmaan oma osasto palkata palvelemaan valittajia.
Keskustapuoluetta on palvellut kokonainen kunnan henkilöstö.
Tai eihän se ole palvellut, kun ovat pormestarin aiheuttamana sairauslomilla.
Pitäisikö kuntaan palkata tuplahenkilöstö eli jokaiselle kepulityöntekijälle olisi taustalla toinen keskustajäsenkirjavapaa oikea työtä tekevä.
Minkälainen se keskustapuoluelainen olisi tuo mielikuvitusmaailmanne valittajien palveluosasto.
Normaalisti ja muissa kunnissa olemassa oleva henkilöstö hoitaa heille osoitetut tehtävät.
Kun tekee työt oikein ja ajallaan, sekä on motivoidut osaavat alamaiset, niin ei tarvitse jatkuvasti itkuparkua lehtien palstoilla kuten pormestari nykyään puolueensa antaumuksellisella tuella. Pormestarin kiusanteon on vaan loputtava, että kunnan työntekijöiden sairauspoissaolot saataisi edes puolitettua ja yhteiskunnan työt tehtyä siihen palkatulla henkilöstöllä. Kaikki toteutuma ja tulevakin on pormestarin puolueensa antaumuksellisella tuella tilaamaa. Näin toimii pormestari ja hänen orjapuolueensa.
Väärin kepulainen. Oletko lukenut liikaa kepulaisten paikallislehteä?
Todetaan heti alkuun että vuodelta 2022 on ylimmän laillisuusvalvojan ratkaisu (OKV). Sen perusteella Puolangan kunnantyöläisen eli kepulaisen Anna-Kaarinan työllistävät itsensä, koska haluavat rikkoa lakia eivätkä vastaa kuntalaisille, kuten laki velvoittaa.
Vireille pantu hallintoasia, hallintolain 4 luvun säätämällä tavalla, johon ei vastattu. Vaikka Kepuharri ja Anna-Kaarina ovat hallintolain 2 luvun tarkoittamia kuntalaisten palvelijoita. Em. laki ja perustuslaki koskee myös Puolangan kunnan vetelyksiä. HE ovat kuntalaisten palvelijoita, kuten laki kertoo.
Tällöin kuntalaiselle ei jää muuta mahdollisuutta kun tehdä kantelu ylimmälle laillisuusvalvojalle ja ilmoittaa siinä, että nämä kepulaiset rikkoo hallintolakia ja perustuslakia kun eivät anna vastausta hyvän hallinnon velvoittamalla tavalla eli kahdessa viikossa.
Miksi nämä keput haluaa itsellee lisää työtä eli tehdä sama asia moneen kertaan, kun me emme luovu siksi, että kepu haluaa vittu**a. Kepurovot joutuu 1) vastaamaan laillisuusvalvojalle kirjallisesti miksi eivät vastaa kuntalaiselle ja 2) vastaamaan joka tapauksessa kuntalaiselle, koska kuntalainen ei ole edes aikeissa luovuttaa omaa oikeusturvaa kepuhuijareiden takia.
Kepuharri ja kepulainen Anna-Kaarina sepittivät eli valehtelivat Oikeuskanslerille, että näitä vireille panoja (joita he nimittivät valheellisesti valituksiksi) tulee niin paljon etteivät ala vastaamaan.
Sitten tuli päätös. OKV 2022. Siinä lausutaan, että selkokielellä, että
SILLÄ EI OLE MERKITYSTÄ MINKÄ VERRAN VIREILLE PANOJA TULEE KUNTAAN. NIIHIN ON VASTATTAVA ILMAN AIHEETONTA VIIVTYSTÄ.
Jos kepulainen valittaja täällä haluaa, niin ryhdytään julkaisemaan nämä ylimmän laillisuusvalvojan päätökset ja samalla opetetaan KAIKKI KUNTALAISET vaatimaan oikeuksiaan ja velvoittamaan kepulaiset alaisemme kuten kepuharri ja Anna-Kaarina vastaamaan vireille panoihin.
Minä voin laittaa vaikka sata(100) vireille panoa viikossa ja niihin on tultava vastaus, tai sitten kepulainen rikkoo lakia, joka taas johtaa rikostutkintaan ja syytteeseen syrjinnästä.
Tätäkö täällä kepulaiset kerjää?
Keräämme kaiken aikaa hiljaisuudessa Puolanka-lehden artikkeleita, joilla on todistearvoa myöhemmissä rikosoikeudenkäynneissä. Sillä kepuharri on valehdellut niissä niin paljon. Kirjallinen todistelu valheista on helppoa ja vaivatonta. Verrataan niitä lainvoimaisiin tuomioihin ja ylimmän laillisuusvalvojan ratkaisuihin jotka annettu Puolangan kunnalle ja Peltolalle.
PS. Tuliko Anna-Kaarinalle se kepulaisille tavallinen Leila-tauti? Eli meni humeeti sekaisin. Jos Leila erotettiin pitkien sairaslomien takia, jäämme seuraamaan saako kepulainen Anna-Kaarina paremman kohtelun eli Leilaa olisi tällöin syrjitty.
Tässä keputollukka on kerrottu kuka on minun palvelija. Sellaisia minulla on yksitään Puolangan kunnassa kymmeniä. Yksi on nimeltään Anna-Kaarina ja toinen tunnettu rikossyytteistä ja lorvailuistaan josta tuli tuomio MAO 183:21 ja lasku kuntalaislle 120 000 euroa.
Lue keputollukka.
https://www.kaleva.fi/oulun-kaupungin-virkamiesjohdon-toimintatavat-tuov/11473414
"Julkisen hallinnon täytyy toimia verorahoilla kansalaisten hyväksi. Kaupungin virkamies on kaupunkilaisten palvelija."
Tai kunnan kepuhuijareista, jotka tahallaan haluaa rikkoa lakia, sitten tänne:
https://www.oikeusasiamies.fi/
Muistathan, että kunnantalon kaikki kepuhuijarit on meidän alamaisiamme ja palvelijoitamme. EI PÄINVASTOIN, KUTEN PAIKALLINEN KEPUJEN LEHTI eli Puolanka-lehti valheellisesti esittää.
Menestyvät naiset ovat kryptoniittia tälle eräälle hahmolle. Onhan se tullut huomattua.
Onko varmempaa keinoa raivata osaavat naiset tieltänsä? Ensin sairastuttaa, ajaa sairaslomalle ja sitten irtisanoo pitkän sairasloman vuoksi. Toimii myös miehiin, jos eivät ymmärrä mielistellä. Pitkä ja kallis polku. Mutta näppärää, kun samalla saa osoitettua jonkun muun syylliseksi. Saa muut näyttämään syyllisiltä ja itse voi pakoilla vastuuta näiden syyllisten varjoissa.
Ihmeellinen tapahtumasuma oli 2018 talvella muutaman kuukauden sisällä. Yhden irtisanominen, sitten lähti Rautiainen kunnanjohtajan paikalta ja seuraavaksi nimitettiin pormestari. Jälkimmäiset "hyvässä yhteisymmärryksessä".
Niin hyvässä, että huhujen mukaan valtuutetut painostettiin 10 vuoden vaitiolosopimukseen 10 tuhannen euron uhkasakolla. Ei tainneet mennä kaikki ihan laillisesti.
Asialla samoja valtuutettuja kuin tässä kuuluisassa kilpailutuksessa.
Olen kuulut useammalta taholta että vaitiolosopimus on teetetty. Mitenköhän tähän puheeseen saisi selvyyden sen olemassaolosta?
Kuka vastuunsatunteva sopija uskaltaa tulla esille
En ole kuullutkaan, oho.
Se vahinko minkä ammattivalittajat tekivät on korvaamaton. He pilasivat Puolangan terveydenhuollon ja hyvän sellaisen. Olemme saaneet lääkäripalvelut, vuodeosaston, hoivakodin, laboratorion yms... ja nyt ammattivalittajat keksivät valittaa siitä kuntalaisten palvelut yritettiin turvata.
NEUVOJA PUOLANKALAISILLE
Kun teette a) kysleyn, b) vaatimuksen, c) tietopyynnön tai d) jonkin muu vaatimuksen kotikuntaamme MEIDÄN PALVELIJOILLEMME, muistakaa otsikoida seuraavasti:
HALLINTOASIAN VIREILLEPANO (hallintolaki 4 luku 19§)
Tällöin yksikään kepulainen palvelijamme ei voi valehdella, että he eivät ymmärtäneet mitä kirjelmässä tarkoitettiin. Tai valehdella, että kirje oli kepulaisten mielestä "valituskirjelmä". Hallintoasian vireille pano on laissa säädetty, eikä kepuhuijarit sitä muuksi muuta. Mutta valheista vastaavat jos ovat meidän palvelijoitamme
NEUVOT JATKUU...
JOS kepupalvelijamme kunnantalolla ei vastaa 14 vrk:n sisällä (kuten tavallista on) voit jättää (=kepuhuijari joka palvelijamme ja nostaa siitä palkkaa pakottaa sinut) asiasta kantelun ylimmälle laillisuusvalvojille eli Eduskunnan oikeusasiamiehelle tai Oikeuskanslerille. Löydät heidän sivuiltaa ohjeet kantelun tekemiseksi.
KOSKA KEPUPALVELIJAMME HALUAA TYÖLLISTÄÄ ITSENSÄ MONINKERTAISESTI JA LISÄKSI HANKKIA SYRJINNÄSTÄ ITSENSÄ OIKEUSTALOLLE se on kokonaan kepupalvelijoimme valinta. He ovat palkollisiamme ja palvelijoitamme. He eivät ole oman lompakon takia suojatyöläisiä vaan heillä on palvelutehtävä, kuten laki kertoo.
Olen asunut muissakin kaupungeissa kymmeniä vuosia, eikä missään ole ollut tällaista vittui``a kuin Puolangan kepuilla, kunnassa on.
Puolanka-lehti ei valheilla pelasta kepuhuijareita. Sillä me hallitsemme omat oikeutemme.
Onko tämä "lainlukija-valittaja" se joka nousi puuhun naapuriaan kyttäämään vai se toinen ?
Ilmoittakaa kepuloisten kahleista vapaat puolankalaiset, mikäli tarvitsette neuvoja niiden kepurikollisten terrorilta, jotka nostaa palkkaa Puolangan kunta- nimiseltä työnantajalta.
Kuvatkaa tapahtuma pääpiirteittäin niin kerron miten kepurikollisia kunnantöissä on todella helppoa pyytää kiinni laittomuuksista. Samalla opit, ettei sinua voi kepulaiset enää milloinkaan kusettaa, pettää, valehdella ja tehdä sinun kustannuksella rikoksia.
Vain näin voit varmistaa, että saamme kepurikollisista vapaan ja puhtaan kunnan itsellemme. Kunta on yhtä kuin me kuntalaiset.
Kummalle teistä sitä postia sitten tulee lähettää ?
raimo jokivarresta terve. Stagalakin jää minulle toiseksi ääliömäisissä tempauksissa.
Laitetaan suolijärven Kepu töehin. Palkka on 7500€/kk
Äänestetään äänivyöryllä seuraavalle kaudelle.
Eiköhän se käräjäoikeus äänestä ensin mihin pormestari sijoitetaan.
Pääseekö avovankilaan?
Varo ettet itse joudu. Ei ole mitään ennen kuin oikeudessa on käyty. Valittajat psykoosissaan hörhöttää omia kuvitelmia.
Keskustapuolueelle syytteet on kuvitelmaa ja puolueideologiamielikuvitusmaailmaa.
Keskustajäsenkirjattomat huolestuvat, suhtautuvat ja varautuvat pormestarin ja aatekaveriensa syytteisiin todellisuutena ja toteutumana.
Ja äänestävät pormestaria.
Valittajilla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Vain pelkkää valitettavaa. Muuttaisivat pois jos on niin huono asua Puolangalla.
Kyllä. Pilaavat kunnan maineen omalla mt ongelmalla. Eihän kukaan terve ihminen kirjoittele noin törkeästi. Asioita voidaan hoitaa haukkumattakin. Tietysti mt ongelma vaikeuttaa normi keskustelua.
Keput tuhoaa kunnan mainetta tekemällä virkarikoksia. Ollessaan suojatyöläisenä eli kuntalaisten palkollisina. Me kuntalaiset olemme työnantajia ja keputöppänät on meidän kengänalusia. Eteismattoja.
Kepuille tiedoksi, ettemme voi muuttaa mihinkään. Meillä on tehtävä.
Puhdistaa kotikuntamme maine, jonka kepurikolliset sotkivat ja pilasivat. Valtakunnallisella julkisuudella.
Kysymys HARRI PELTOLALLE. Miksi sinä pidät vuosikymmenestä toiseen käsiäsi köyhien ja ikääntyvien kuntalaisten taskussa?
Miksi jatkat vuodesta toiseen rikosten tekemistä, sillä sinulle ei makseta palkkaa rikosten tekemisestä?
On se mahtavaa asua velattomassa talossa ja kurvailla velattomalla kulkuneuvolla. Eikä milloinkaan julkishallinnon suojatyössä. Aina yksityisellä sektorilla.
Toista se on kepureppanoilla. Yrittää kunnanelättinä suojatyössä valittaa terveyskeskuksessa, että saisi saikkua mt-syistä.
Edellisten lisäksi on isänmaallinen olo, kun ei ole sortunut tuulipupuhilkan tavoin tuulivoimakorruptiotukiin.
Lisäksi kun ei ole tehnyt oligarkin ja muiden tuulimyllärihuijareiden kanssa mitään sitoumuksia, niin voi tehdä itse omaan elämään, elinkeinoon ja talouskeskukseen liittyviä päätöksiä.
Edellisten lisäksi on vielä oleellinen elämää vapauttava ja itsenäistävä tekijä.
Kun ei ole koskaan ollut intressiä sortua keskustapuolueen jäsenkirjaan, niin vapaus elämään ja elinkeinoon liittyvissä asioissa on säilynyt.
Keskustapuolueen jäsenkirjattomana voi tehdä esimerkiksi metsänhoito tai suojelusuunnitelmat itse, eikä niitä tee tuulivoimayhtiöiden etujärjestön pomo eli pormestari.
Pankaapa merkille tai olette varmasti jo laittaneetkin, keskustapuoluejäsenkirjan omaava joutuu aina puhumaan pormestarin suulla vailla minkäänlaista oman mielipiteen tai oman elämän ohjaamisen mahdollisuutta. Näin toimii oligarkin keskustapuolueorjuus.
Puheiden mukaan muutama vuosi sitten tehty ns vaitiolosopimus pitäisi jonkun tuoda esille. Eipä taideta uskaltaa kun vois joutua maksumieheksi jos...
Eipä Tuomo oikaissut valheellista ja puutteellista tiedottamistaan kunnanvaltuuston kokouksesta. Pormestari on sen kieltänyt jyrkästi.
Tuomo osoittaa toiminnallaan mediansa olevan rikollisjärjestön suojelujulkaisu.
No keskustakorruptiossaan Tuomollakaan ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin nöyränä totella pormestaria.
Kansa toki tietää asiat ja niitä ei piilotella. Tuomo haluaa olla olennainen osa valitus-, oikaisupyyntö ja oikeusastekäsittelyiden määrän maksimoimisessa Puolangan kunnan touhujen suhteen. Näin toimii keskustarikolliskorruptio ja heidän mediansa.
Ihmeellinen tapahtumasuma oli 2018 talvella muutaman kuukauden sisällä. Yhden irtisanominen, sitten lähti Rautiainen kunnanjohtajan paikalta ja seuraavaksi nimitettiin pormestari. Jälkimmäiset "hyvässä yhteisymmärryksessä".
Niin hyvässä, että huhujen mukaan valtuutetut painostettiin 10 vuoden vaitiolosopimukseen 10 tuhannen euron uhkasakolla. Ei tainneet mennä kaikki ihan laillisesti.
Asialla samoja valtuutettuja kuin tässä kuuluisassa kilpailutuksessa.
Onko niin pelkureita minun kotikuntani valtuutetut, ettei uskalla tuoda asiaa julki? Julkitulosta ei seuraa mitään, sillä tuollainen "salassapito" on täysin laiton. Julkituoja sen sijaan voisi puhdistaa itsensä, ettei ole rikollisliigan mukana kuntarikoksissa.
Puolangan kannalta erittäin hyvä päätös.
Tuohan se selittääkin hyvin pitkälle sitä, miten pormestari on voinut luvata liukuhihnalta ihmisten pihamaat ja elinkeinomaat oligarkille ja muille tuulimyllärihuijareille.
Sehän on ollut oligarkille uskottava vakuus tuo kymppitonnin ja kymmenen vuoden keskustatottelevaisuus uhkasakko. Nyt tämä mysteeri-ihmetys alkaa valjeta.
Pormestari asuu uudessa talossa ja tuulipupuhilkalla on tuuliteatteri.
Näin se avartuu mihin keskustapuolueen ryhmäkurin purevuus ja keskustapuoluelaisten MT ongelmien ydin perustuu.
Mielenkiintoinen odottaa keskustapuolueen kuvakavalkadia ketkä ovat ottaneet kymppitonnin henkilökohtaisen vekselimielenterveysvastuun keskustakorruption puolesta.
Tuohan kertoo ja selittää kaiken, miten ja miksi kunnanvaltuuston kokoukset menee niin kuin ne menee.
Valtuuston kokouksia ei kuvata kuin kuvaklippeinä takaapäin. Tämä on keskustastrategiaa. Keskustavaltuutetut ovat jo ryhmäkuripalaverinsa jälkeen tuskan hiestä märkiä ja jännittyneitä.
Kun valtuuston kokous alkaa, niin keskustavaltuutetun keskittyminen on tarkempaa kuin Rokan Antilla etulinjassa. Ei suinkaan keskustavaltuutettu keskity asioihin, vaan ryhmäkurin sanktioimattoman toteuttamisen täyttämiseen.
Muutaman prosentin keskustavaltuutetulla helpottaa, kun hän nimen kuultuaan on sanonut paikalla. Mutta vielä hiki virtaa, eikä käsiteltävillä asioilla sinänsä ole merkitystä, vaan pitää keskittyä täysillä siihen kohtaan, milloin piti muistaa viitata.
Pormestari on toki oppinut merkein osoittamaan puheenjohtajan vierestä, milloin se on valtuutettujensa viitattava. Samoin pormestari aina pökkää valtuuston puheenjohtajaa olkapäähän, kun päätösnuijaa pitäisi kepulipäätöksessä kopauttaa.
Niin, sopimus piti ja oli pakko tehä kunnan kannalta, mutta kysymyshän on että kuka ja ketkä kärsi ja maksoi viulut? olikohan kunnallisveronmaksajat?
Mutta oliko ko sopimus ihan pakko tehä; kuka ja ketkä hyöty?
Aina on vaihtoehto paitsi keskustakorruption toteuttamisessa sitä ei keskustapuolueella ole.
Sopimus oli kuntalaisten kannalta erinomainen; esitän pormestarille takautuvaa palkankorotusta .
tuo sopimus julki kerran tiedät salaisen sopimuksen sisällön. Oletettavasti olet yksi sopija
Kyllä kuntalaisten tulee tietää, elämmehän oikeusvalyiossa
Valittaja käy mt vastaanotolla, se helpottaa Toivottavasti.
Kun ei ole kepulaisten tauteja. Keput JOPA KUNNAN SUOJATÖISSÄ loisivat >1600 työpäivää/vuosi mt-potilaina. Vaikka eivät kelpaa oikeisiin töihin eli yksityiselle, jossa tulos- ja tuotantovastuu. Eli ellei tulosta, ei tarvetta.
Me sitä ollaan koko elämä yksityisellä, jonka verotuotoilla kunnan loisille palkat, niiden sivukulut ja vielä eläkkeet maksetaan.
JOS sopimus oli noin erinomainen, miksi sen olemassaolo pitää salata kymppitonnin uhalla. Ts sopimuksella peitellään eräiden osaamattomuutta hoitaa meidän kuntalaisten asioita ja joku halusi näin saavuttaa vaikka kyseenalaisin keinoin oman viitoittamansa päämäärän.
Mitäpä se haittaa, pessimismillä peitellään
Tyypillistä Pormestarin tukijan mielestä että ken on erimieltä kuin hän, olet silloin mielenterveyssairas. Mikä sinä itse olet, katoppa peiliin jos sulla edes sellaista löytyy
Nyt on työpaikka kunnalla haussa. Saa nähdä hakeeko kumpikaan valittajista vai jääkö puheen tasolle.
Ei näistä valittajista ole oikeisiin töihin. N̈e hakee sossusta apua ruokaan ja puhelin maksuihin.
Ei näistä keskustapuoluelaisista ole oikeisiin töihin. Ne hakee MT-saikkua, kun ei kykene edes kunnan heille osoittamaan suojatyöhön.
Kun ei ole kepulaisten tauteja. Keput JOPA KUNNAN SUOJATÖISSÄ loisivat >1600 työpäivää/vuosi mt-potilaina. Vaikka eivät kelpaa oikeisiin töihin eli yksityiselle, jossa tulos- ja tuotantovastuu. Eli ellei tulosta, ei tarvetta.
Me sitä ollaan koko elämä yksityisellä, jonka verotuotoilla kunnan loisille palkat, niiden sivukulut ja vielä eläkkeet maksetaan.
Ja eletään velattomassa ok-talossa.
Kyllä suojatyläis- mt-kepuloista veetuttaa!
Keskustapuoluelaisten pahin painajainen ja pahin ihmisroska on muualta rahaa Puolangalle tuovat ihmiset.
Nämä voivat olla vanhan ajan termein komennusmiehiä. Tämä termi ei poissulje naisten vastaavaa merkitystä.
Näiden reissutienaajien lisäksi on keskustapuolueella toinen paha painajainen.
Jos jonkun yrittäjän asiakkaat tuovat Puolangan ulkopuolelta rahaa, niin yrittäjä on keskustapuolueen painajainen ja mustalla listalla.
Toki tämmöinen yrittäminen parraeten elättää ja siinä on se hyvä puoli ettei ole mitään keskustasitoumuksia, millä pormestari voisi puolueensa antaumuksellisella keskustaluterilaisella tuella yrittäjää kiristää tai ahdistaa.
Puolanka on muualta tulleiden ammattivalittajien paratiisi; kaikki on kunnallisvaaleissa kepulaisia niin tulee kerralla haukuttua kaikki.
Erikoinen ilmeisesti keskustapuoluelaisen kommentti.
Avarra ja perustele edes vähän. Tuosta ei kommentoinnista ei oikein ymmärrä mitään.
Sehän on tiedossa että te valittajat ette ymmärrä mitään. Valittaminen ja haukkuminen on vain päässä , muuta siellä ei olekkaan.
Näin keskustapuoluelainen puhuttelee keskustapuolueen jäsenkirjan ulkopuolista kansaa eli keskustapuoluelaisille ihmisroskaa. Erikoinen se keskustapuolueen korruptiosuojausmaailma. Kova on luotto keskustapuolueella syytteessä olevan pormestarinsa keskustaluterilaisena jumalana pysymiseen.
Tämähän on kepulaisten vaalipuhetta. Haukkua kaikki valittajiksi.
Kuvitteleeko kepulaiset tollot, että haukkumalla äänestäjiä, silloin heitä ja puoluetta äänestetään. Ei äänestetä. Se on varmaa. Haukkukaa keput lisää, sillä te tulette kokemaan romahduksen. Vaaleissa ja kepujen hermoissa.
Valittajia on vain kaksi ja muuan heikompisaattoinen perässä hiihtäjä tuulipuistofanaatikko.
luuletko itse ymmärtävän mitä ympärilläsi tapahtuu
Tuohan on yhteiskunnallisesti merkittävää.
Keskustapuoluelaiset ei ymmärrä muuta kuin korruptoituneen sisäpiirinsä mielikuvitusmaailman.
Nyt on ennennäkemätön mahdollisuus keskustapuolueen ulkopuolisen demokraattisen yhdenvertaisen toteuttamiselle ja se on elämämme jatkumisen mahdollisuuden mahdollisuus.
Pormestaria äänestetään yli puoluerajojen koska pienessä kunnassa ei kannata liikaa politikoida eikä ainakaan riidellä, jota ammattivalittajat edustavat.
Pienessä kunnassa ei äänestetä luottamusaseman väärinkäyttäjää. Koska pienessä kunnassa kaikki tuntee väärinkäyttäjän.
Tuo on valtaan pyrkivän ammattivalittajan toive ja mielipide. Kuntalaiset ovat toista mieltä mieltä ja sen vuoksi äänestämme joukolla pormestaria.
Kepurosvo vei riitely käräjille biafralaisen näköisen halonpilkkojan. Koska halonpilkkoja peesasi kepurosvoa eikä laiskuuttaan selvittänyt asioita. Tuli kanssa rikollinen.
Jos äänestä kepua voit olla käräjillä kuten halonpilkkoja. Vaikka halonpilkkoja oli tuppisuu.
Puolankalaisille metsänomistajille voi käydä, kuten tässä Ylen esimerkissä.
https://yle.fi/a/74-20140071?origin=rss
Jos tuulihuijariyhtiö menee konkurssiin >vuokrasopimus raukeaa > maanomistajan maalle jää hirvittävä jätemonumentti> ympäristölaki on uudistettavana> laki vaatii jätekasan poistamista , ongelmajätteet määrätään kuskattavaksi ongelmajätelaitoksille > Puolankalainen maanomistaja konkurssiin. Vaikka luuli rikastuvan hypoteettisilla vuokratuloilla.
Toisekseen, mitä puolankalainen maanomistaja voi ja kykenee, kun ulkolainen tuulihuijariyhtiö jättää vuokrat maksamatta. Viedä käräjille ja hävitä? Käräjille voi astella yhtiön edustaja ja ilmoittaa, ettei omistus ole vastaajaksi määrätyllä yhtiöllä, vaan toisella. Sillä sopimuksissa on ehto, ettei vuokrasopimuksen siirrosta tarvitse ilmoittaa a)kunnalle eikä b) vuokralaiselle.
Puolangalle on näin ollen kehittymässä uusi ponzihuijaus, johon kansakoulupohjalta ponnistavat maanomistajat ovat tunkemassa itseään. Yhdessä kunnan kanssa. Perillisille jää vain velkaa ja oikeusriitelyjä.
Kiittäkää kepulaista rikoksesta syytettyä, kun on hyväksynyt niin huonot sopimuspohjat. Kaikki sopimuspohjat on tuulihuijariyhtiöiden itsensä valmistamia, joissa vain rikoksesta epäillyn koijarin (kesk) allekirjoitus.
Raakaa tuhoa tekee tämä kouluttamaton ja kokematon syytetty (kesk). Kokemus lehmänlyspystä ei auta, kun lähdetään herrojen kanssa marjaan.
Silla lailla. Nyt se suolijärven lypsytilallinen (kesk) kusettaa puolankalaisia metsänomistajia.
Tuulivoimahankkeista toteutuu alle 10 %. Esisopimuksia ja selvityksiä tehdään päätöksentekoa varten.
Ammattivalittaja pyrkii itse pormestariksi ja yrittää höynäyttää heikompisaattoisia tuulivoiman vastustajia puolelleen ?
Tuulivoiman vastustajat on paikkakunnan älymystöä. Älymystöä ei höynäytetä, sillä heillä on riittävää tietotaitoa. Vastoin kuin kansakoulupohjalta änkyttävillä kepuloisilla.
Kepulaiset yhdessä tuulihuijareiden kannattajien kanssa ovat heikkosaattoisia eli vähälahjaisia. Sitä se sisäsiittoisuus tekee. Valtuuston pj ( suolijärvinen, kesk) ja varapj (suolijärvinen, kesk) ovat lähisukulaisia. Lisäksi on suolijärvinen (kesk) syytteessä oleva lannanluoja.
Tuulivoiman vastustajat täysiä tolloja.
Kepulainen änkyttää kansakoulupohjalta. Sillä ei tänä päivänä pitkälle pötkitä.
Mitähän "korkea" kouluja valittaja on käynyt ?
Kiertokoulua ja sitäkin vastapäivään.
Tulevissa vaaleissa me jokainen kansalainen pääsemme vaikuttamaan ohjaako Puolankaa demokraattinen päätöksenteko vai ulkomaisten tuulimyllärien etujärjestö eli keskusta.
Ulkomaiset tuulimyllärit toteutti jo tuulipupuhilkan teatterin käsikirjoituksen.
Samalla tavalla toteuttavat Puolangan kunnan hallintosäännön ja kuntastrategian, jos ei kansa elämänsä jatkumon mahdollisuutta.
Senpä vuoksi äänestämme pormestaria, emme riitaa haastavaa amattivalittajaa.
Erikoinen se tuulivoimayhtiöiden etujärjestön eli keskustapuolueen ideologia tai oikeammin korruptio, kun on hurmokseen verrattava intohimo saada slovakialainen oligarkki kuntaa johtamaan. En ymmärrä en nykyistä keskustapuoluetta.
Syytteessä oleva kuntalaisten ruokittava lehmänlypsäjä (kesk) on yhtä suosittu kuntavaaleissa, kuin pedofiili linnassa.
Puolangan vireät vanhukset.
Puolangan taloutta julkisuuskuvaa parantaisi jos Puolanka järjestäisi paikkakunnalle kansainväliset mummorallin maailmanmestaruuskilpailut Paljakan oheistarjontana.
Hyvä idea toki tuo mummoralli. Panee kepuliseniiliehdokkaan edeltä könkkäämään, niin keskustaluterilaiset mummot kyllä ryömii perässä ymmärtämättä, ettei keskustapuolue ole enää entisensä maalaisliitto vaan on pelkkä kansasta piittaamaton tuulimylläreiden korruptioetujärjestö.
Kepuseniili sanoitteli kunnan rahoilla toimivasta biokaasuttamostaan mielestään hienoja Puolanka lehdessä.
Koskaan ei ole toiminut kepuleiden biokaasuttamo, eikä tule toimimaan.
Biokaasulaitos voi kyllä olla toimiva ja toimivia esimerkkejä löytyy Suomesta.
Mikä on toimivan biokaasulaitoksen perusedellytys. Toimivaan biokaasulaitokseen ei saa olla keskustapuolueella edes vierailumahdollisuutta saati mitään kytköstä.
Toimivan biokaasulaitoksen kanssa ei voi olla elinkeinottelija missään tekemisissä.
Nämä asiat kun aivan ensimmäiseksi korjataan, niin on viiden vuoden aikajänteellä Puolangalla toive ensimmäisestä tuotetun Biokaasun näkemisestä.
Nyt on jo reilu viisi vuotta miljoonia, eikä se pormestari, elinkeinottelija ja heidän keskustapuolueensa ole saanut tuotettua biokaasua konkretisoitua.
En tiedä antaako tämä kenellekään mitään, mutta rohkenen kirjoittaa. Olen elämän runtelema reilusti aikuinen ihminen eli rehellisesti eläkkeellä. Olen asioita seuraava, se antaa mukana pysymisen tunnetta. Olen omalla laillani vakaumuksellinen ja aiemmin ainakin keskustatalainen. Keskustapuolue antoi ennen elämään lähes paljon, yhteenkuuluvuuden tunnetta ym. touhua. Myös vakaumuksesta pystyi keskustelemaan ja se tuntui arvosteltavalta. Nykyisin keskustapuolue ei vaan anna elämääni mitään. Keskustellessa keskustapuoluelaisen kanssa tulee kuva, että maanpäälliseen elämään liittyvät yhteisen elämän asiat on uskonasioita ja vakaumusta ei arvosteta. Kun keskustelee asioista keskustapuolueen ulkopuolisten kanssa, niin he kyllä arvostavat vakaumusta ja perustelevat todellisuuteen pohjautuvasti näitä maanpäällisiä asioitamme. Varmasti vähän sekava. Saa kysyä. Paljon olen miettinyt, puntaroinut ja käynyt Jaakopin painia. Halusin kirjoittaa edes omaksi helpotuksekseni asioita ja kokemuksia miettiessä.