Olisi jonkun ihmisen kanssa ihan mieletön kemia ja yhteys, mutta molemmilla puolisot, mitä tekisitte? Välttämättä ei romanttisia tunteita. Itse en ajatellut tehdä asialle mitään, mutta onhan se hassua että jonkun kanssa on niin luontevaa olla.
Jos teillä
Anonyymi-ap
42712
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Toisille seksi on tärkeämpää ku toisille.
Ei ollut nyt sellaisesta haureudesta kyse tässä vaan ihan kahden ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta
Harmi..
Nyky hetkessä en empisi ollenkaan.
Jep. Twinflame yhteys on jotain niin jännää.
Toistaiseksi en ole tehnyt mitään muuta kuin haaveillut.
Sitäpä juuri, haaveilua haaveilua
Samma här. Aamulla taas ajattelin ja... 🫠
Tunteita tulee ja menee. Koettu on. Itse tein virheen ja seurasin tunnetta. Sekun tuppaa muuttumaan ajanmyötä ja laimenee. Nyt jos saisin päättää, pysyisin entisen puolison kanssa. Hyvä opetus
Joskus siinä voi käydä älyttömän hyvinkin ja joskus taas huonosti. Joskus ei yhtään mitään.
Elämä on myös joskus riskien ottoa. Kunnolla jos ihastuu niin lähtee vaan järki. Se on ihan tieteellisesti todistettua. Ihminen ei voi itse valita kehen ihastuu ja se usein tapahtuukin ohi ennalta määriteltyjen kriteerien.
Jos tunne ei vuodessa parissa mene ohi, siitä kannattaa ehkä huolestua. Tiedän että ne tunteet aaltoilee.
Jokaisessa pidemmässä suhteessa tulee hetki kun toinen ihastuu johonkin toiseen. Jokaisessa. Tunteille ei voi mitään, mutta itse voi vaikuttaa siihen miten reagoi. Jos on hyvä suhde ja rakkautta ja kunnioitusta, jäisin. Jos taas omassa suhteessa on muutenkin haasteita jotka eivät ole taistelemisen arvoisia, lähtisin. Mutta silloin pitäisi pystyä lähtemään ilman toiseen ihastumistakin.
No miksi sinä kysyt sitten täältä, jos olet niin varma ettet tee mitään?
Mihin tarvitset varmistusta ja miksi? Kannattaa vaan katsoa mihin se vielä kuljettaa ja jos ei mihinkään niin sitten ei.
Epäilen,että hämmennyksesi vuoksi et olekaan niin varma mitä aiot tehdä.. muuten et tänne kirjoittaisi.
Heitin ilmoille anonyymin kyselyn. Tottakai katson mihin se johtaa.
Kannattaa katsoa mihin kehittyy ja rauhassa vaan. Tsemppiä.
Onhan tässä kohta vuositolkulla katsottukkin, et mikään lyhyt tuttavuus ei ole
No on katsottu juu monta vuotta jo, mut nyt ei vissiin mee enää kauaa...
Keskittyisin siihen puolisooni.
Olen keskittynytkin, mutta jos puolison kanssa ei tunne samanlaista yhteyttä läheskään, niin on ehkä itsetutkiskelun paikka pään sisällä.
Toki, mutta se että on puoliso ei meinaa että se puoliso olisi oikea. Toki silloin suosittelen rehellisyyttä/eroa mikäli ei mitenkään saa suhdetta pelastettua.
Harva edes yrittää..
Niin ei tietenkään tarkoita.
Jos ei ole romanttisia tai seksuaalisia tunteita, voi olla kaveri. Jos on, ei voi.
Itsellä seksuaalista vetoa ja romanttisia haaveita miestä kohtaan.
Jos hän ei tunne niin, hyvä hänelle. Itselle tämä on vaikeaa, koska asiaa ei voi mitenkään ohjailla ja lopettaa. Teoilleen voi aina jotain, mutta tunteet joutuu piilottamaan syvälle. Se on kivuliasta, vaikuttaa keskittymiseen, tarkkaavaisuuteen ja muuhun. Kyse työkaverista.
No se on ihan totta.
Itse meinaan kemialla myös seksuaalista kemiaa. Siksi tuntui ristiriitaiselta tuo aloitus. Jokainen tietysti kuvailee omalla tavallaan.
Mulla kans, pikkuhiljaa maaliin, eiks ni.. /hänelle sivusta
Kärkimuilulla maaliin.
No sama täällä, onhan sitä vähän seksuaalissävytteistä flirttiä heitetty välillä, ehkä pientä ihastumista ..
/ap
Aivan.. Onhan tilanne kovin hankala ja sen takia juuri, että esteenä on jotain "pyhää".
Siksi monesti osapuolet saavat hirmu ristiriitaista signaalia kumpikin!
Sitä ei vain itse välttämättä tajua antavansa. Täytyy ymmärtää.
Niin.. sepäse tekeekö asialle mitään..
Riippuu ihan kokonaistiöanteestasi ja siitä tarkoitatko oikeasti sitä kun sanot, että kemianne on mieletön. Itse teen.
On semmosta seksuaalista jännitettä
Ei tuo mitään kerro.
Kyllä näissä asioissa selkeys tulee siitä kuinka voimakkaasti tuntee, onkontunteet molemminpuolisia, ja jos vielä ainutlaatuisia. Jos liitto on muuttunut kaverilliseksi.
Mutta ei toisesta etäältä huutelemalla saa selvää. On oltava edes jonkin verran tekemisissä.
Kyllä ollaan jatkuvaan tekemisissä, ei oo siitä kyse. Vaan lähinnä tää oli anonyymi keskustelunavaus/kysely mitä muut tekisi ks. tilanteessa.
Onneksi ei ole puolisoa. Tämä tilanne on jo sinkkunakin haastavaa my twinssi.
🙂🙂
Mulla sama. Onhan se tavallaan puolet helpompi tilanne, mutta haastava silti kun joutuu pitään jarrua pällä, eikä voi edetä senttiäkään.
Yleensä jos kemia on mieletön, ainakin naisille tulee helposti myös romanttisia tunteita. Aloittaja lieneekin mies...
Aloittaja on nainen ja tämä oli anonyymi kysely kuinka muut tekisi. Tottakai ihastusta on ollu.
/ap
Joo, lapsentekoa ja asumishaaveita😆
Ma-miehen charmi on, jälleen kerran vastustamaton...
En mitään