Lentävä kone...

Olisi kiva, jos joku kertoisi, mitä tämä uni voisi tarkoittaa...


--------------------------------------

Rakensin kahden ystäväni kanssa puisen hökötyksen laudoista. Sen kaikki osat olivat siitä, katto, lattia ja seinät.
Seinässä oli ikkuna, jossa ei ollut mitään lasia tai muutakaan, mutta se oli siististi tehty ja neliön muotoinen.
Ýstäviäni, jotka olivat unessa, ei varmaan ole olemassakaan, mutta tulkitsin heidät unessa ystävikseni. Toisella oli mustat hiukset, ja toisella vaaleat. Molemmat olivat tyttöjä.
Saimme rakennuksen valmiiksi. Se näytti ohuelta, nopeasti laudoista kasatulta talolta. Se oli aika iso, (arviolta) n.2m x 1,5m, sillä mahduimme kaikki sen sisään.
Seuraavaksi olimme joen vieressä. Joki oli syvä ja siinä oli mustaa vettä.
Sen vasemmalla laidalla kulki ohut tie, joka muodostui sammalmättäistä ja siellä täällä oli ruohoakin. Me kuljimme sitä pitkin, mutta se ei upottanut. Samat ystävät olivat edelleen mukanani.
Mätäspolku oli sen verran leveää, että siinä pystyi kävelemään. Sen oikealla puolella oli joki, josta kerroin, ja vasemmalla puolella tosi ohut joki, suunnilleen yhtä ohut joki kuin sammaleetkin olivat.
Siellä oli mättäiden suojissa sammakoita ja liskoja. Tunsin pahanolon tunteen, kun katsoin niitä.
Kun olimme kävelleet jonkin aikaa, saavuimme joessa kelluvan "veneemme" luo. se tuntui varmalta, vaikka olikin kyhätty laudoista ja näytti heikolta. Kun olimme kyydissä, vene lähti liikkeelle.
Veteen tippui tavaroita, mutta en yrittänytkään ottaa niitä kiinni.
Etupuolelle oli ilmestynyt lauta, johon sidoin kankaisen kassin. Veneemme lähti kulkemaan nopeammin. Sitten minua alkoi nukuttaa, ja nukahdin tosi nopeasti.
Kun heräsimme, olimme minun kotipihani näköisessä pihassa, mutta se muovaantui erinäköiseksi.
Olin helpottunut, koska ajattelin perheen reaktiota.
Sitten kysyin talon miehiltä apua. He hakivat netistä tietoa ja löysivät tiedon, että olimme lentäneet, ja että olimme kulkeneet välillä jopa 12 metriä sekunnissa. Sitten lähdimme pois.
Sitten oli näkymä helikopterista öisen Los Angelesin yllä. Sen sisässä istuivat kaksi tyttöä, jotka pitivät Amerikan kuuluisinta showta. He sanoivat:
-Meillä on tänään erittäin koiramaisia vieraita, Diana.
-Olen samaa mieltä! Saanen esitellä!
Ja sitten me kolme olimme telkkarissa.

-----------------------------------

Aika outo ja pitkä uni. Mutta yksi lempiunistani, koska olo oli melkein koko ajan huoleton ja kevyt.
2158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siipirikko:

Onko unennäöstä jo aikaa? Henk.koht. en näe mieltä vanhojen unien tulkitsemisissa koska unethan koskevat (lähi)menneisyyttä tai juuri käsillä olevaa asiaa. Menneisyyttäkin vain jos valve-elämässämme tapahtuu par´aikaa jotain, johon alitajunta yrittää hakea ratkaisua menneistä.

Niinpä selvitän tähän vain jotain yleisluontoista:
rakennukset ovat yleensä "minä itse."
Muut ihmiset, joita ei tunnisteta, ovat "muita minussa." Jokaisessa meissä on er puolia, siitä johtuu nämä animushahmot.

Rakensit ilmeisesti omaa elämääsi animustesi kanssa.
Välillä elämänkulku on on inhaakin (sammakot ja liskot), hiven pelottavaa (musta joki) ja vaarallistakin (mättäitä).
Usein elämänkuvioon kuuluu myös vauhtia (nopea lento) ja loistokkuutta (L.A. ja TV).

Vanha koti on muuttunut, koska unennäkijäkin muuttuu eikä näe sitä enää samanlaisena kuin se oli lähdettyä.

Selvittikö yhtään?

Äänestä
  • Auttoi tosi paljon!! Kiitos :)

    Niinhän se taisi olla, kaikkia noita puolia oli, jota epäilit.

    Eli kiitos tosi paljon!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-MiePäVaaN- kirjoitti:

Olisi kiva, jos joku kertoisi, mitä tämä uni voisi tarkoittaa...


--------------------------------------

Rakensin kahden ystäväni kanssa puisen hökötyksen laudoista. Sen kaikki osat olivat siitä, katto, lattia ja seinät.
Seinässä oli ikkuna, jossa ei ollut mitään lasia tai muutakaan, mutta se oli siististi tehty ja neliön muotoinen.
Ýstäviäni, jotka olivat unessa, ei varmaan ole olemassakaan, mutta tulkitsin heidät unessa ystävikseni. Toisella oli mustat hiukset, ja toisella vaaleat. Molemmat olivat tyttöjä.
Saimme rakennuksen valmiiksi. Se näytti ohuelta, nopeasti laudoista kasatulta talolta. Se oli aika iso, (arviolta) n.2m x 1,5m, sillä mahduimme kaikki sen sisään.
Seuraavaksi olimme joen vieressä. Joki oli syvä ja siinä oli mustaa vettä.
Sen vasemmalla laidalla kulki ohut tie, joka muodostui sammalmättäistä ja siellä täällä oli ruohoakin. Me kuljimme sitä pitkin, mutta se ei upottanut. Samat ystävät olivat edelleen mukanani.
Mätäspolku oli sen verran leveää, että siinä pystyi kävelemään. Sen oikealla puolella oli joki, josta kerroin, ja vasemmalla puolella tosi ohut joki, suunnilleen yhtä ohut joki kuin sammaleetkin olivat.
Siellä oli mättäiden suojissa sammakoita ja liskoja. Tunsin pahanolon tunteen, kun katsoin niitä.
Kun olimme kävelleet jonkin aikaa, saavuimme joessa kelluvan "veneemme" luo. se tuntui varmalta, vaikka olikin kyhätty laudoista ja näytti heikolta. Kun olimme kyydissä, vene lähti liikkeelle.
Veteen tippui tavaroita, mutta en yrittänytkään ottaa niitä kiinni.
Etupuolelle oli ilmestynyt lauta, johon sidoin kankaisen kassin. Veneemme lähti kulkemaan nopeammin. Sitten minua alkoi nukuttaa, ja nukahdin tosi nopeasti.
Kun heräsimme, olimme minun kotipihani näköisessä pihassa, mutta se muovaantui erinäköiseksi.
Olin helpottunut, koska ajattelin perheen reaktiota.
Sitten kysyin talon miehiltä apua. He hakivat netistä tietoa ja löysivät tiedon, että olimme lentäneet, ja että olimme kulkeneet välillä jopa 12 metriä sekunnissa. Sitten lähdimme pois.
Sitten oli näkymä helikopterista öisen Los Angelesin yllä. Sen sisässä istuivat kaksi tyttöä, jotka pitivät Amerikan kuuluisinta showta. He sanoivat:
-Meillä on tänään erittäin koiramaisia vieraita, Diana.
-Olen samaa mieltä! Saanen esitellä!
Ja sitten me kolme olimme telkkarissa.

-----------------------------------

Aika outo ja pitkä uni. Mutta yksi lempiunistani, koska olo oli melkein koko ajan huoleton ja kevyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu