Asioin tänään kukkakaupassa

Anonyymi-ap

Päätin tänään käydä yleisistä tavoistani poiketen kukkakaupassa tai mitä lie kasveja ja kukkia myyvä liike nyt olikaan. Ihastelin ja nuuhkin erilaisia kukkia ja kasveja. Yllättäen vatsaani alkoi vääntämään. Mietin mahtaisiko se johtua kattilallisesta hernekeittoa jonka söin edellisenä iltana runsaan sinapin kanssa ja tietysti kyytipojaksi join kymmenen puolen litran Sandelsin A olutta. Sivuutin tämän asian hetkeksi kunnen vatsaani kouraisi oikein tosissaan. Aloin huolestua tosissani sillä liikkeessä oli vain henkilökunnalle tarkoitettu vessa eikä sinne saanut mennä. Suolistossani alkoi murisemaan ja kurisemaan sen verran voimakkaasti että tiesin mikä oli tulossa. Hiivin hiljaa ja huomaamatta liikkeen perälle suurien palmujen ja tuuheiden isolehtisten huonekasvien taakse ja päästin valtavat ripulit nurkkaukseen. Seinä peittyi metrin korkeudelta lattiaan asti vihreän ruskealla ripulilla ja lattia suorastaan lainehti ulosteesta. Lähelläni olevat kärpäsloukut alkoivat sulkeutua ilmeisesti suojautuakseen ripulin aiheuttamalta hyvin käyneeltä ja erittäin pahan hajuiselta väkevältä tuoksulta. Vieressäni oleva suurikokoinen palmu tiputti pari lehteä ilmeisesti ilmaistakseen että haju oli pahinta mitä liikkeessä oli koskaan ollut. Hätäisesti kiskoin löysät sontiksen housuni takaisin jalkoihini ja lähdin hiipimään kasvien keskellä kohti ulko-ovea. Kassalla hymyilin myyjättärelle ja sanoin etten löytänyt etsimääni ja poistuin ripeästi liikkeestä. Myyjätär ilmeisesti haistoi jotain epäilyttävää koska hän katsoi minua äkäisesti. Ehdittyäni kadun toiselle puolelle kuulin liikkeen suunnasta kiljaisun ja äänekästä kiroilua. Pistin juoksuksi ja ylittäessäni suojatietä suolistooni jäänyt ripuli roiskahti housuihini niin että sitä valui lahkeista suojatien valkoisille viivoille jättäen selkeät jäljet mistä olin mennyt. En voinut muuta kuin jatkaa juoksemista kohti kotia. Loppupäivän olen juonut keskenkäynyttä kiljua ja syönyt ryynimakkaraa.

2

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikea tapa toimia. Kun vahinko sattuu, sontis poistuu kiireen vilkkaa paikalta kotiin, jossa peseytyy ja jatkaa kaljanjuontia. Kaihtimet kiinni eikä ovikelloon pidä reagoida.

    • Anonyymi

      Minusta kaikkein parasta näissä on kohta, jossa sontis "hädissään juoksee pois paikalta" :D tulee niin elävä mielikuva

      Asd

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      72
      1160
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      822
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      635
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      29
      608
    Aihe