Anneli Auer syytön.

Auerin mies oli juuri potkinut monta kymmentä työläistä Luvatalta pihalle.
Eikö tämä riittänyt monellekin syyksi pistää ukko kylmäksi.
Mitenkä voi tämä sijoitusperhe joka hankki autoja,asuntoja ja purjeveneitä kun ottivat Auerin lapset "hoitoonsa".
521196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

KYLLÄ LAPSET TIETÄVÄT, ETTÄ ÄITI TAPPOI ISÄN.
PUOLISOT KÄVIVÄT RAJUN TAPPELUN KESKENÄÄN, JONKA SEURAUKSENA MIES KUOLI.
USKOKAA TAI ELKÄÄ, EI KANNATA SYYTTÖMIÄ ETSIÄ. POLIISEILLA ON TAPANA EPÄILLÄ. SUOMALAINEN POLIISI ON OSAAMATON, KIERO JA VÄKIVALTAINEN.
VOIHAN SE OLLA,ETTÄ SALATAAN JA TUTKITAAN TUTKIMISEN PUOLESTA JOUTAVAA. JOUTAVAA TYÖTÄ KUN EI KANNATA TEHDÄ.

Äänestä
  • "OSAAMATON, KIERO JA VÄKIVALTAINEN."
    -
    Puhutko nyt vaajaälyisestä henkilöstä :D

    Äänestä

Satanismi, pedofilia, rituaaliuhrit, Luvata ja Annelin lapset liittyvät toinen toisiinsa. AA on syytön ja joutui uhrautumaan ja menetti lapsensa jotta saavat pitää henkensä.

Äänestä
  • Huhuh saatana.

    Äänestä

Ei ketään laiteta kylmäksi siksi että jotkut menettää työpaikkansa. Meillä olisi sitten Suomi täynnä kylmiä työnantajia, kun työpaikkoja katoaa joka päivä.

Äänestä
  • Eipä se Lahti päättänyt irtisanoa porukkaa vaan työnantaja ja itseasiassa markkinoiden heikentyminenhän siihen aina johtaa, mutta porilainen mää-mää-työläinen on typerä ja kateellinen otus.

    Äänestä

  • Miten Porvoon Haikon kartanon virkistyspäivä liittyy murhaan, vai liittyykö mitenkään.
    Eikös murhattu tehnyt rikosilmoituksen kyseisen päivän tapahtumista. Vai onko tämä huhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Miten Porvoon Haikon kartanon virkistyspäivä liittyy murhaan, vai liittyykö mitenkään.
    Eikös murhattu tehnyt rikosilmoituksen kyseisen päivän tapahtumista. Vai onko tämä huhua.

    Ainoa varma syyllinen Auerin tapauksessa on ja oli
    Porin poliisi. Ainoa taho jonka touhuissa oli tutkinnan aikana jotain tosi hämärää. Todisteet kämmättiin ja rikospaikka sotkettiin kuin tarkoituksella, ja tapaus jäi selvittämättä. Vieläkin hämmennetään ettei vaan selvillä olevat syylliset paljastu, koska he ovat taatusti vähän parempaa yhteiskuntaluokkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Oliko tuo nyt tunnustus?

    Auerin tapaus on todiste siitä että tavallisen ihmisen saattaa olla hyvin vaikea saada oikeutta jos joutuu jonkun lavastuksen kohteeksi. Voiko oikeuslaitokseemmekaan luottaa? Liian monta esimerkkiä ollut jotka luottamusta on vieneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Miten Porvoon Haikon kartanon virkistyspäivä liittyy murhaan, vai liittyykö mitenkään.
    Eikös murhattu tehnyt rikosilmoituksen kyseisen päivän tapahtumista. Vai onko tämä huhua.

    Porvoo ja Pori aikamoista meininkiä,kylmän ja tunteeton oloinen vastaaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ainoa varma syyllinen Auerin tapauksessa on ja oli
    Porin poliisi. Ainoa taho jonka touhuissa oli tutkinnan aikana jotain tosi hämärää. Todisteet kämmättiin ja rikospaikka sotkettiin kuin tarkoituksella, ja tapaus jäi selvittämättä. Vieläkin hämmennetään ettei vaan selvillä olevat syylliset paljastu, koska he ovat taatusti vähän parempaa yhteiskuntaluokkaa.

    Olen samaa mieltä. Käsittämätöntä touhua Porin poliisilta.
    Juttu muuttui heti kun tutkinnan johtaja vaihtui!
    Aivan kuten ylempää olisi tullut käsky tai ohjaus että Annelista on tehtävä syyllinen.
    Joku tai jotkut pelkäsi jostain syystä ja siksi tutkimus pidettiin hyvin tiivisti Annelissa kiinni ja murjottiin syylliseksi väkisin lähes uskomattomilla todisteilla.
    Jukka S
    Lahti kun kuoli niin seuraavana päivänä katosi Puputti. Vaikuttaa että nuo tapaukset kuuluu yhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Auerin tapaus on todiste siitä että tavallisen ihmisen saattaa olla hyvin vaikea saada oikeutta jos joutuu jonkun lavastuksen kohteeksi. Voiko oikeuslaitokseemmekaan luottaa? Liian monta esimerkkiä ollut jotka luottamusta on vieneet.

    Kyllä syyttäjälaitos on aivan pihalla.
    Millä eväillä näitä takakireitä itseänsätäynnä olevia säälittävää todistusta uskovia syyttäjiä kuten Auerin tapaus todistaa poistetaan päiviltä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Auerin tapaus on todiste siitä että tavallisen ihmisen saattaa olla hyvin vaikea saada oikeutta jos joutuu jonkun lavastuksen kohteeksi. Voiko oikeuslaitokseemmekaan luottaa? Liian monta esimerkkiä ollut jotka luottamusta on vieneet.

    Näin liian monta kertaa nähty että naispuolinen on uhri vaikka ei ole,
    mutta syyllinen on aina mies, syytönkin.

    Äänestä

Totuus löytyy tuolta ulkoa. Eli esson baarista tai tässä tapauksessa suoli24:sta.

Äänestä

Se on kuitenkin selvä ja todeksi osoittautunut että Porin poliisi valehtelee ihmisille päin naamaa.
Lehdestä saa lukea kuinka pääkaupunkiseudulla ja Tampereella pahoinpidellään ihmisiä jollain sumutteilla, jopa bussissa, niin että useat sivullisetkin saivat oireita. Silti porin poliisi selittää ettei semmoisia sumutteita ole?
Mistähän nämä kaivetaan palvelukseen?

Äänestä
  • Potkujen antajille karman laki hoitaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Potkujen antajille karman laki hoitaa.

    Syynä ei mielestäni ollut potkut vaan se että murhattu tiestön jotain jonka aikoi paljastaa.
    Vaikuttaa siltä että jopa Porin poliisi väänsi ihan väkisin tutkimukset Anneli Auerin suuntaan. Mikään muu teoria ja tutkintasuunta ei kiinnostanut.
    Jotain jäi paljastumatta. Ehkä johtolangat löytyy Porvoon ja Porin suunnasta ja myös Helsingistä.
    Puputti tiesi saman asian ja sai siitä maksaa kuolemallaan.

    Äänestä

Porvoon lakritsi.

Äänestä

Oikiat asiat pysyy ja paranoo niinkuin Valion pedoviili.

Äänestä

Kaiken takana on lasten sijaisvanhemmat jotka on jonkin sortin uskonlahkolaisia. He ovat syöttäneet lapsille tarinat seks.hyväksikäytöstä.
Miksi tätä linjaa ei tutkita. Onko syyttäjä myös saman uskonlahkon jäsen?

Äänestä
  • Onko kaiken tämän Auerin ajojahdin takana uskonlahkon pedofiilirinki joka yritetään pitää kaikin keinoin salassa?
    Onko pedofiiliringissä joku merkittävä henkilö tai useampia?
    Auerin jutussa on liikaa käsittämättömiä tapauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Onko kaiken tämän Auerin ajojahdin takana uskonlahkon pedofiilirinki joka yritetään pitää kaikin keinoin salassa?
    Onko pedofiiliringissä joku merkittävä henkilö tai useampia?
    Auerin jutussa on liikaa käsittämättömiä tapauksia.

    Uskonlahko on tuulesta temmattu provokaatio. Jos sijaisperhe olisi käskenyt lasten valehdella äitiänsä vastaan, niin miksi he tekivät tai tekisivät niin? Siinä se on mistä löytyy vastaus kaikkeen, lapset. Ja vastaus tiedetään kyllä, tämä uusi oikeudenkäynti on vain oikeusviranomaisten käsienpesu tapauksesta jonka se tyrivät. Oikeat tapahtumat ei tule enää koskaan julki. Hävettävää on niin paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Onko kaiken tämän Auerin ajojahdin takana uskonlahkon pedofiilirinki joka yritetään pitää kaikin keinoin salassa?
    Onko pedofiiliringissä joku merkittävä henkilö tai useampia?
    Auerin jutussa on liikaa käsittämättömiä tapauksia.

    Hahah

    Äänestä

  • On.

    Äänestä

Annelin perimmäinen suunnitelma: Murhaamalla Miljonääriksi -kirja.

Äänestä

Mun mielestä pitäisi ensin miettiä, että onko aineistoa niin paljon että sillä saadaan varma näyttö, ennenkuin aloitetaan. Aikaa on jo nytkin haaskattu liian kanssa, ja rahaa ennen kaikkea.

Äänestä

Koskahan pistetään tämä Minna joki-erkkilä koville valehtelusta ja vääristä lausunnoista.
Tutkikaa hyvät ihmiset tämän Joki-Erkkilän tausta niin näette mikä hän on.
Katsokaa hänen tyttärensä ja poikansa tausta niin tulee mieleen että tämä lääkäri kostaa jotain.
Hän ajattelee että ei kukaan voi olla parempi äitinä kun hän on.

Äänestä
  • Ahaa. No nyt alkaa polttaa. Jos asiassa on mukana lääkäri, niin kannattaa tutkia onko mukana pimeetä lääkekauppaa tai reseptitehtailua, ja onko kiinnostusta lapsipornoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ahaa. No nyt alkaa polttaa. Jos asiassa on mukana lääkäri, niin kannattaa tutkia onko mukana pimeetä lääkekauppaa tai reseptitehtailua, ja onko kiinnostusta lapsipornoon.

    Joko murhaaja on saatu kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ahaa. No nyt alkaa polttaa. Jos asiassa on mukana lääkäri, niin kannattaa tutkia onko mukana pimeetä lääkekauppaa tai reseptitehtailua, ja onko kiinnostusta lapsipornoon.

    Oliko lääkäri mukana veneellä jossa lasten peput kipeytyivät?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Oliko lääkäri mukana veneellä jossa lasten peput kipeytyivät?

    Näyttää siltä että Auerin tapauksessa valehtelee kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ahaa. No nyt alkaa polttaa. Jos asiassa on mukana lääkäri, niin kannattaa tutkia onko mukana pimeetä lääkekauppaa tai reseptitehtailua, ja onko kiinnostusta lapsipornoon.

    Ja sitten alkaakin polttaan.

    Äänestä

Mielenkiintoista nähdä kuinka moneen lopputulokseen oikeus tulee tällä kertaa ja kuinka monta vuotta nyt jaaritellaan. Syytön-syyllinen-syytön.

Äänestä

Auerin tapaus tulee jäämään ihmisten mieliin joka tapauksessa niin, että paikallispoliisi ei pysty selvittämään yksinkertaistakaan rikosta

Äänestä
  • Onko tuo yksinkertainen case, kerrohan nyt sitten miten asia meni, täällä on takuulla monia lukijoita joita totuus kiinnostaa.

    Äänestä

Kaikki muut paikallaolijat ovat elossa paitsi itse uhri. On selvää että kaikki valehtelee. Onko poliisi niin olematon ettei saa totuutta irti näistä? Suosittelen vuokraamaan Venäjältä pari KGB.n miestä kuulustelemaan, niin ei mene kymmentä minuuttia enempää kun kertomukset on yhteneviä ja tapaus selvitetty.

Äänestä
  • Ei kuolleet puhu.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei kuolleet puhu.

    Kyllä puhuu kun on pakko.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kyllä puhuu kun on pakko.

    Meinaat että Annelin miehen kaivavat haudasta kuulusteluja varten. Mitä jos se tuhkattiin. Niin ei voi siltä kysyä, mistä lasten haavat ynm, tulivat ja oliko osallisena niiden tekemisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Meinaat että Annelin miehen kaivavat haudasta kuulusteluja varten. Mitä jos se tuhkattiin. Niin ei voi siltä kysyä, mistä lasten haavat ynm, tulivat ja oliko osallisena niiden tekemisiin.

    Jälleen aukesi uusi tutkintalinja😎

    Äänestä

Joko Anneli on taas vankilassa?

Äänestä

onse kumma homma että jukka soitteli jatku vasti porvoon poliisiin ennen kuolemaa ja tämä poliisi löyty mökiltään kuoleenna vain päivä jukan kuoleman jälkeen tähän ei ootullu mitään selitystä vanha kakolan hörhöki ihmettelee,

Äänestä

Tapaus on täysin selvä, poliisi sekoitti jutun ettei se olisi selvä. Meinasi mennä läskiksi koko järjestely kun KRP halusi mukaan tutkimuksiin. Sisäministeri Holmlund nimitti uuden poliisiylijohtajan, joka piti KRPn ulkona tutkimuksista. Näin pysyi tapaus selvittämättömänä, vaikka tapaus on aivan selvä.

Äänestä

Kaikki juttuun liittyvät nimet on tiedossa ja esillä.

Äänestä

Poliisi ryssi. Kun anneli on haudassa sitten tää teatteri näytös loppuu.

Äänestä
  • Samaa mieltä - poliisi ryssi

    Äänestä

Koko oikeudenkäynti pitää mitätöidä. Avataan juttu sitten uudestaan, jos joku monesta paikallaolleesta muistaa sittenkin olleensa silmät auki. Onhan se harmillista kun väkeä on tupa täynnä eikä kukaan tiedä mitään, eikä ole kuullut eikä nähnyt mitään.

Äänestä
  • Ja pistää Syyttäjä vastaamaan mikä on hänen Motiivi.

    Ei kai oikeusvaltiossa tuomita ketään lasten pulinoista ja mitä sattuu näytöistä.

    Äänestä

SYYTÖN KUNNES TOISIN TODISTETAAN.

Äänestä

Mutta sekopää syyttäjälaitos haastaa.
Me maksetaan kovat kulut näillä näytöillä Uer ja kukka ovat kyllä ihan putipuhtaita toisin kuin Syyttäjä.

Äänestä

Silkkaa kusetusta koko show. Joku viranomainen on sekaantunut pedofiiilihommiin ja se salataan. Niin sen täytyy olla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Auerin mies oli juuri potkinut monta kymmentä työläistä Luvatalta pihalle.
Eikö tämä riittänyt monellekin syyksi pistää ukko kylmäksi.
Mitenkä voi tämä sijoitusperhe joka hankki autoja,asuntoja ja purjeveneitä kun ottivat Auerin lapset "hoitoonsa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu