Lainaa saa

Kuka vaan sitten kykenee maksamaan. Muistan 80-luvun loppupuolen ja silloisen pankkien sekoilun. Lainaa sai helposti. Minäkin 50000 markkaa pelkällä puhelinsoitolla, vaikka entistä lainaa oli yli kolmesataatuhatta. Reilusti yli yrityksen "kipurajan". Ja vieläkin enemmän olisin saanut.
Takaajina oli alussa sukulaisia, mutta sain heidän vapaaksi ja sittemmin vakuutena oli vain yrityksen irtaimisto, koska kiinteää ei ollut. Vakuus oli siis ihan olematon. No maksoinhan minä sen.
Jälkeenpäin harmitti kun puolituttu kaveri otti oikeasti ison lainan ja "hukkasi" ne rahat.
Nyt mietin, että tässäkö sitä taas ollaan?

https://yle.fi/a/74-20135295
2108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos nyt jokainen eläisi omillaan ilman velkaa niin kuin järjen aikakaudella 1980-luvun loppupuolelle asti, niin asunnot olisivat erilaisia, ulkomailla ei reissuttaisi, rojua ym. ostettaisiin vähän. Opiskelijat asuisivat rintamamiestalojen vinttihuoneissa ja kimppakämpissä ja valmistuisivat nopeasti.

Äänestä
  • Jos siis eläisi. Jo kauan kauan sitten suomalaiset oppivat elämään velaksi. Niin tein minäkin.
    Sitten jouduin opettelemaan uudelleen sen "suu säkkiä myöten" elämän.
    Näin on parempi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuka vaan sitten kykenee maksamaan. Muistan 80-luvun loppupuolen ja silloisen pankkien sekoilun. Lainaa sai helposti. Minäkin 50000 markkaa pelkällä puhelinsoitolla, vaikka entistä lainaa oli yli kolmesataatuhatta. Reilusti yli yrityksen "kipurajan". Ja vieläkin enemmän olisin saanut.
Takaajina oli alussa sukulaisia, mutta sain heidän vapaaksi ja sittemmin vakuutena oli vain yrityksen irtaimisto, koska kiinteää ei ollut. Vakuus oli siis ihan olematon. No maksoinhan minä sen.
Jälkeenpäin harmitti kun puolituttu kaveri otti oikeasti ison lainan ja "hukkasi" ne rahat.
Nyt mietin, että tässäkö sitä taas ollaan?

https://yle.fi/a/74-20135295

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu