Päätin kirjata kokemuksia Rustan seinämaalista, kun nopeasti guuglaamalla ei löytynyt muita kuin kaupallisessa yhteistyössä tehtyjä juttuja. Olemme muuttamassa ja pitää maalata seinät neutraalilla värillä aiemman vaaleansinisen sävyn sijaan. Rustan Nyans -maaliin päädyin hinnan perusteella. Ei olisi kannattanut, kolme maalauskertaa ja edelleen paikoittain paistaa vanha maali alta eli peittävyys on todella heikko. Plus-puolella kuitenkin se, että maali ei roiskunut kauheasti telasta. Kestävyydestä on vaikea sanoa. Maali vaihtuu lennosta Teknoksen maalarinvalkoiseen pohjamaaliin, joka on hinnan puolesta myös halvempi 18l:n purkissa.
Todettakoon vielä, että Rustan värisävy on kirkkaan valkoinen (eli selvästi vaaleampi kuin maalarinvalkoinen).
Kokemuksia Rusta Nyans valkoisesta seinämaalista
Anonyymi-ap
0
1699
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733674Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k92001Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261333- 1341220
- 1011084
- 1091065
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701020Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6975- 60974
- 35886