Kertomus Machu Picchu'sta

Siis tästä inkojen rauniokaupungista, joka autioitui 1400-luvulla. Kertomuksen mukaan he ovat Jumalan Poikien jälkeläisiä, jotka siirtyivät avaruuslaivalla Taivaaseen.

Alueella oleviin temppeliin ja kalustohalliin pääsee , siis niiden suljettuun osaan salaisella tavalla. Temppelin salaisessa osassa on kultaa ja tietoja Opar'ista. Lisäksi siellä on ennustus Ikaroksen Pojasta, joka tulee maailmaan 2000-luvulla. Siellä on tässä nikissä oleva kuva piirroksena.

Faktaa tai fiktiota, minä ajattelen, että faktaa.

Karoliina
18317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jumaliahan voi jokainen vapaasti kehitellä aivan itse, niin varmaan myös keksinnön poikiakin.

Äänestä

Karoliina lähetkö mun kanssa treffeille charlotta ei lähtenyt joten kysyn nyt sua olen 27v

Äänestä
  • Ajan vain ensin partani.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ajan vain ensin partani.

    Ajan siis partani ensin!

    Karoliina

    Äänestä

Olen kärsinyt itsetuhoisuudeta jo pitkään joten olis kiva jonkun kanssa tehdä jotakin. Mulla on skitsofrenia mutta olen siitä huolimatta tavallinen ihminen. Kysyn sua kaunis Karoliina että lähtisitkö treffeille mun kanssa

Äänestä
  • Moi, opiskelen yliopistossa ja mulla on poikakaveri.

    Karoliina

    Äänestä

  • Karoliinalla on kulkuset. Älä ny niin itsemurhaaja ole että sekaannut tähtiryhmään.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Karoliinalla on kulkuset. Älä ny niin itsemurhaaja ole että sekaannut tähtiryhmään.

    Onko siis totta että tämä tähti ryhmä on naisina esiintyvä mies?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Onko siis totta että tämä tähti ryhmä on naisina esiintyvä mies?

    On on on

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    On on on

    Valehtelet olet vain kiusaaja

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Valehtelet olet vain kiusaaja

    Minusta nämä minulle räksyttävät "tähdet" ovat suorastaan sympatiaa herättäviä, -olivatpa oikeita tahi eivät.

    Heissä näette mitä vl-aivopesu pahimmillaan saa aikaan!

    1Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Minusta nämä minulle räksyttävät "tähdet" ovat suorastaan sympatiaa herättäviä, -olivatpa oikeita tahi eivät.

    Heissä näette mitä vl-aivopesu pahimmillaan saa aikaan!

    En ymmärrä miksi eri uskonto kuntien uskovien täytyy koko ajan kylvää vihaa ja tehdä toisistansa vihollisia vaikka te olette menossa samaan paikkaan kuoleman jälkeen. Eikö kristityjen pitäisi olla yhtä kaikkien kanssa eikä tehdä toisistansa vihollisia

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    En ymmärrä miksi eri uskonto kuntien uskovien täytyy koko ajan kylvää vihaa ja tehdä toisistansa vihollisia vaikka te olette menossa samaan paikkaan kuoleman jälkeen. Eikö kristityjen pitäisi olla yhtä kaikkien kanssa eikä tehdä toisistansa vihollisia

    Sinäkö päätät että minä vihaan?

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Sinäkö päätät että minä vihaan?

    Vähän jo Näyttää siltä että vihaatte toinen toisianne

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Vähän jo Näyttää siltä että vihaatte toinen toisianne

    Totta toinen puoli, olen myös saanut vihaa osakseni. Noiden tähtien" räksytystä en koe vihana, vaan kesypuudelin ärhentelynä. Tiedäthän koiran joka haukkuu, mutta häntä heiluu ystävällisesti samalla?
    Sitten vielä: En sano noita "ihsilijoitani koiriksi. Vertaan vain käytöstä.

    Paavali sanoi että vaikka minulla olisi usko, joka siirtää vuoria,-mutta minulla ei ole rakkautta sydämessäni,-se usko on arvoton.

    Eli jos vihan vimmalla julistan ylösnoussutta Kristusta, se on arvotonta, koska sanoma muuttuu vihalla väkivallaksi.
    Toki olen ihminen tunteineni, mutta en saa antaa valtaa luonnolliselle itselleni, lihalle joka kantaa vihaa. Paavali sanoi että kaikki ihmiset ovat luonnostaan vihan lapsia, ilman sydämen tilaa muutavaa Kristuksen rakkautta.

    Ja lopuksi:vanhoillislestadiolaiset eivät ole kristittyjä, he kiistävät uskon Jeesukseen ja Hänen verellään lunastamaan lahjavanhurskauteen. He yrittävät puhdistaa itsensä, irvokkaalla mantralla, ottavat valheen toinen toisensa huulilla, kuvitellen että heillä on Jumalan valta.

    Äänestä

Hanki Onegas jo se elämä! Tai hakeudu hoitoon. Trollailussasi ei oo mitään järkeä!

Äänestä

kerro lisää, odotan innolla!

Äänestä

Miksi kertomus matsi pitsusta loppui tähän?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TÄHTI-RYHMÄ kirjoitti:

Siis tästä inkojen rauniokaupungista, joka autioitui 1400-luvulla. Kertomuksen mukaan he ovat Jumalan Poikien jälkeläisiä, jotka siirtyivät avaruuslaivalla Taivaaseen.

Alueella oleviin temppeliin ja kalustohalliin pääsee , siis niiden suljettuun osaan salaisella tavalla. Temppelin salaisessa osassa on kultaa ja tietoja Opar'ista. Lisäksi siellä on ennustus Ikaroksen Pojasta, joka tulee maailmaan 2000-luvulla. Siellä on tässä nikissä oleva kuva piirroksena.

Faktaa tai fiktiota, minä ajattelen, että faktaa.

Karoliina

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu