Väkeä jaettiin "tiedusteluun"

Anonyymi-ap

Puolustusvoimat haki äskettäin kansalaisia tiedusteluun.
Hakemukseen piti laittaa päälle C-kirjain.
Itse asiassa tällaisesta kansalaisten rekrytoinnista tiedusteluun kirjoitin tänne Suomi24:lle jo vuosia sitten. Voi olla että siitä on jo lähemmäs 10 vuotta.
Nyt se siten toteutui.
Itse huomasin tämän puolustusvoimien ilmoituksen myöhään. Hakuaika tais olla silloin jo päättynyt.
Koko ikäni olen ikäänkuin "vakoillut, vaklannut".
Jo alle 15 vuotiaana veljeni kanssa oli harrastuksena tällainen "vakoilu".
Kiersimme kylää jossa asuimme, hiippailimme talojen pihoilla, seurasimme tunti tolkulla metsän reunassa talon pihapiiriä ja sääntö oli että kiinni ei saa jäädä.
Kun tulin aikuis ikään niin ahmin kaikki vakoilua ja tiedustelua käsittelevät dekkarit, dokkarit. Nykyään mielenkiinto jatkunut internetissä.
On kehittynyt taito laittaa muistiin pienimmätkin asiat mitkä näen ja on tullut "taito" että epäilen kaikkea ja kaikkea ja mietin onko tuo normaalia.
Jopa kaupassa käydessäni tarkkailen ihmisiä ja yritän luokitella heitä. Tällainen on jäänyt ikään kuin veriin.
Vaikka olen sosiaalinen niin silti pyrin olemaan aina hieman taustalla.
Olen miettinyt kuinka hyvin pärjäisin tässä mitä nyt puolustusvoimat hakee, näitä "C-henkilöitä".
Ikää kun on jo yli hieman yli 60v ja vapaa työelämästä..ehkä olisi pitänyt pyrkiä mukaan.

4

212

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis..Väkeä haettiin mukaan..

      • Anonyymi

        Aloittaja on selvästi ;

        -SDP:n Sosialisti-PUNIKKI-Kommunisti -!
        - ja Lisäksi MYRKYN-Vihreä Huume-Hörhö !


    • Anonyymi

      DDR:ssä oli samanlainen vakoilukoneisto. Suomi on muutenkin täysi sosialismi. Kansantulo muodostuu 70 %:sti Kela-tuista.

      • Anonyymi

        On todella tarpeellinen tuo "koneisto" nyt Suomessa.
        Suojelupoliisi ja sotilastiedustelu ei ehdi kaikkea seuraamaan joten lisä silmistä on apua.
        Mutta kuinka monella tähän hommaan valitulla on oikeasti riittävästi aikaa ja taitoa toimia.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1872
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      884
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      508
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      495
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      491
    Aihe