Liedossa paha ongelma

Liedon vakavin ongelma on ulkomaalaistaustaisten kohdistama rasistinen väkivaltarikollisuus kantasuomalaisia kohtaan on loputtava. Unelmoimme myös, ettei mediassa sekä julkisessa keskustelusta salata ulkomaalaistaustaisten yliedustusta rikostilastoissa, erityisesti raiskaus-ja väkivaltarikoksissa ja yleistä yhteiskuntavelvoitteiden ja lakien halveksuntaa.

Rasistinen viha kuuluu useisiin muihin kulttuureihin, joiden huonoja ominaisuuksia on tullut maahanmuuttajien mukana Suomeen.

Suomeen rantautuneissa vieraissa kulttuureissa rodullistaminen on tavanomaista, jonka avulla ihmisiin liitetään valheellisia esimerkiksi ihonvärin tai oletetun etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Tavanomaista on myös oman kansan keskuudessa asettaa ihmiset eri asemaan. Naiset ja lapset, sekä vääräuskoiset ovat aina alempiarvoisempia ja alistettavissa. Sitä korostetaan myös ympäristölle, jopa pakkopukeutumisella.

Viha muita kansanryhmiä kohtaan on vierasta, omituista ja uutta suomalaisille. Suomalaisille rasismi on ollut tuntematonta, kunnes maahanmuuttajat toivat rasistisen käyttäytymisen ja vihan muita kohtaan Suomeen.
8540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onko varhaiskasvatuksessa otettu huomioon, että riippuu uskonnosta onko seksi lasten kanssa hyväksyttävää. Suomessa se on laitonta, mikä ei välttämättä ole kaikille selvä asia.

Islamilaisilla se on toisin. Monien on vaikea hyväksyä, että tyttölapsi Aisha oli vasta 9-vuotias, kun muslimien profeetta Mohammed oli seksuaalisuhteessa hänen kanssaan.

Arvostetuimmat Hadithit sekä islamilaiset tiedemiehet todistavat Aishan olleen 6-vuotias hänen kihlautuessaan, ja 9-vuotias aloittaessaan sukupuolielämän Muhammedin kanssa.

Muhammedin sunna eli elämäntyyli on johtanut hyväksyttävään lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön islamilaisessa maailmassa. Muhammedin tavoin voi toimia islaminuskoisena. Se maailma ei muutu valtioiden rajojen mukaan, vaan kulkee kaikkialla Islamiin uskovan mukana.

Äänestä
  • Aivan oikein!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aivan oikein!

    Jokainen voi tehdä johtopäätökset millaisesta ped@rikulttuurista kyse...
    Ja tyhmät suomalaiset naiset (suurin osa) haluaa tämän Suomeenkin ja siten lopulta omillekin jälkikasvuille. Yksinkertaista porukkaa.

    Äänestä

Onko Liedossa paljon näitä pakolaisia?

Äänestä

Kannattaa katsoa Armanin ohjelma, jossa ulkomaalaistaustainen nuori sanoo suoraan, että maahanmuuttajalapset ovat rasistisia. Tämähän me on tiedetty alusta asti. Miksi poliitikkomme yhä hehkuttavat, että rasismi on meidän suomalaisten toimintaa.
Miksi Ruotsissa raiskataan enemmän naisia kuin Etelä Afrikassa? Ovatko Perit ja Svenit muuttuneet raiskaajiksi?
Ei, vaan tämä on niistä kulttuureista tulleiden tekosia, jotka pitävät naista koiraakin alempana!
Niin kuin se Oulun "puurokenraali", joka kritisoi heille "pakolaisille" tarjottu puuroa, että ruoka on pahaa, se ei kelpaa edes koirille, se on naisten ruokaa!
Näin nämä ylimieliset muslimit ottivat meidän apumme vastaan.
Ja näiden lapset oppivat sen saman.
Ja he eivät kunnioita naisopettaja koulussa.

Äänestä

onhan se kumma ettei vanhaan kunnon tapaan "sakin hivutuksella" saada junnuja kuriin ?

Äänestä
  • 1918 tätä touhua ei olisi katsottu pitkään

    Äänestä

Maissa kuten Yhdysvallat ja Venäjä ei tällaista tapahdu ollenkaan! Euroopan maissa kyllä, siis Länsi-Euroopan.
Koska Länsi-Eurooppalaiset ovat paskan puhujia enimmikseen!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Liedon vakavin ongelma on ulkomaalaistaustaisten kohdistama rasistinen väkivaltarikollisuus kantasuomalaisia kohtaan on loputtava. Unelmoimme myös, ettei mediassa sekä julkisessa keskustelusta salata ulkomaalaistaustaisten yliedustusta rikostilastoissa, erityisesti raiskaus-ja väkivaltarikoksissa ja yleistä yhteiskuntavelvoitteiden ja lakien halveksuntaa.

Rasistinen viha kuuluu useisiin muihin kulttuureihin, joiden huonoja ominaisuuksia on tullut maahanmuuttajien mukana Suomeen.

Suomeen rantautuneissa vieraissa kulttuureissa rodullistaminen on tavanomaista, jonka avulla ihmisiin liitetään valheellisia esimerkiksi ihonvärin tai oletetun etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Tavanomaista on myös oman kansan keskuudessa asettaa ihmiset eri asemaan. Naiset ja lapset, sekä vääräuskoiset ovat aina alempiarvoisempia ja alistettavissa. Sitä korostetaan myös ympäristölle, jopa pakkopukeutumisella.

Viha muita kansanryhmiä kohtaan on vierasta, omituista ja uutta suomalaisille. Suomalaisille rasismi on ollut tuntematonta, kunnes maahanmuuttajat toivat rasistisen käyttäytymisen ja vihan muita kohtaan Suomeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu