Kovakuntoisilla oli riemujuhlat jossa pullistelivat toisilleen voimiaan ja hauskasti kisailivat keskenään.
Oli sormikoukkua, käden vääntämistä, mavea ja penkkiä, villalangan vetoa, sekä hampailla traptorin vetoa ylämäkeen.
Myös oli rakennettu esteratoja pelottavilla rampeilla ja ilman, temppuradalla vetivät leukoja yhdellä kädellä ja myös seisten kahdella kädellä jos ei yhdellä onnistunut.
Oli seinille kiipeilyä ja kallionkielekkeellä roikkumista, pikakiipeilyä puumajaan ja sieltä sukellus altaaseen.
Keloheinäseipäänheiton ohessa oli yhdistettynä yläriman ylitys jossa päämääränä oli tiputtaa rima sukupuolisella elimellään, eikä kolopalloakaan oltu unohdettu.
Tarjolla oli väyläpuumaila tai rautamaila numero 3 ja tavoitteena lyödä pallo ranssille asti.
Yhdistetyssä uinti-sukelluskilpailussa erotettiin jyvät akanoista.
Vyötärölihavan kilpailijan vyötärölle kiinnitettiin 10 kiloa kultaharkkoja ja matka oli 10 kertaa eestaas 10 metriä pitkän uima-altaan mitta volttikäännöksin.
Lasten nukkumaanmenon jälkeen alkoi vapaamielisemmät kekkerit ja valittiin kullekin oma pari, jonka ei tullut olla oma.
Naisten silmät peitettiin ja miehet riisui maastokuvioiset shortsinsa ja illan isäntä omansa jossa luki Lahti.
Naisten tuli käsikopelolla valita itselleen seuralainen jolloin illan isäntä pääsi maistamaan roiskeläppäistä ja ( Nimi tässä muutettu anonyymiyden vuoksi ) Herra Elämä sai elämänsä ensimmäisen kerran kokea laatuhoratsua edestä, takaa ja myös nauttia syväkurkuttamisesta.
Ruokatarjoilun hoiti yläosattomissa paikallinen pitopalvelu joka luonnollisesti tarjosi kaiken mahdollisen pidon osallistuen pitelemään pariskuntiakin invahomotarjoilijoittensa kanssa.
HAUSKAT OLUMPPIALAISET.
7
264
Vastaukset
- Anonyymi
Savon Pattayanjoukkue voitti kiljunteon olumpia kultaa kiljunteossa.
Viimeiseksi tulleelta joukueelta meni ripulipaska housuun kun joivat kesken käynyttä kiljua.- Anonyymi
Jou, tämä menee kaikille kamuilleni!
Tiedätkö, kun olet saanut sen yhden hyvän tytön..?
Sen joka on aina siinä,
sen joka kestää kaiken paskan,
mutta sitten eräänä päivänä ei kestänytkään enää ja päätti lähteä.
Heräsin keskellä yötä ja huomasin, että tyttöni ei ollut vierelläni
Vannon että unelmoin juuri hänestä,
Olin fiiliksissä ja minun piti tehdä matka ajassa,
kelaten näitä muutamaa kulunutta vuotta
käyden läpi mitä kaikkea paskaa teinkään..
Siitä lähtien, kun tyttöni jätti minut,
koko elämäni kaatui ja olen niin yksin, niin yksin...
https://www.youtube.com/watch?v=6EEW-9NDM5k&ab_channel=AkonVEVO - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jou, tämä menee kaikille kamuilleni!
Tiedätkö, kun olet saanut sen yhden hyvän tytön..?
Sen joka on aina siinä,
sen joka kestää kaiken paskan,
mutta sitten eräänä päivänä ei kestänytkään enää ja päätti lähteä.
Heräsin keskellä yötä ja huomasin, että tyttöni ei ollut vierelläni
Vannon että unelmoin juuri hänestä,
Olin fiiliksissä ja minun piti tehdä matka ajassa,
kelaten näitä muutamaa kulunutta vuotta
käyden läpi mitä kaikkea paskaa teinkään..
Siitä lähtien, kun tyttöni jätti minut,
koko elämäni kaatui ja olen niin yksin, niin yksin...
https://www.youtube.com/watch?v=6EEW-9NDM5k&ab_channel=AkonVEVOEn voi uskoa, että minulla oli sinunlainen tyttö
ja annoin sinun vain kävellä pois elämästäni.
Sen kaiken jälkeen mihin vedin sinut mukaan
pysyit vierelläni ja pysyit mukanani.
Se, mikä minua todella satutti, on, että särjin sydämesi..
Rakas sinä olet hyvä tyttö, eikä minulla ollut oikeutta.
Haluan todella saada asiat kuntoon
koska ilman sinua elämässäni olen niin yksin.
Olen kiertänyt ympäri maailmaan, mutta en ole koskaan tavannut tyttöä
joka on jaksanut olla mukana kaiken sen jälkeen mitä tein
En koskaan uskonut, että päivä koittaisi, jolloin juokset pois
ja minä jään yksin huutamaan perääsi..
Ei ole paikkaa maailmassa, jossa haluaisin mieluummin olla
Ei ole ketään maapallolla, jonka haluaisin mieluummin nähdä
kuin unelmieni tytön, joka teki minut onnelliseksi,
niin onnelliseksi, mutta nyt niin yksinäiseksi.
En koskaan uskonut, että olisin yksin
En koskaan uskonut sinun olevan näin kauan poissa
Haluan vain sinun soittavan puhelimeeni
Joten lopeta se ja tule kotiin.
En tarkoittanut huutaa
Haluan, että minä ja sinä selviämme tästä
En koskaan halunnut satuttaa sinua
ja se tekee minut hulluksi, koska olen niin yksin...
>§< Anonyymi kirjoitti:
En voi uskoa, että minulla oli sinunlainen tyttö
ja annoin sinun vain kävellä pois elämästäni.
Sen kaiken jälkeen mihin vedin sinut mukaan
pysyit vierelläni ja pysyit mukanani.
Se, mikä minua todella satutti, on, että särjin sydämesi..
Rakas sinä olet hyvä tyttö, eikä minulla ollut oikeutta.
Haluan todella saada asiat kuntoon
koska ilman sinua elämässäni olen niin yksin.
Olen kiertänyt ympäri maailmaan, mutta en ole koskaan tavannut tyttöä
joka on jaksanut olla mukana kaiken sen jälkeen mitä tein
En koskaan uskonut, että päivä koittaisi, jolloin juokset pois
ja minä jään yksin huutamaan perääsi..
Ei ole paikkaa maailmassa, jossa haluaisin mieluummin olla
Ei ole ketään maapallolla, jonka haluaisin mieluummin nähdä
kuin unelmieni tytön, joka teki minut onnelliseksi,
niin onnelliseksi, mutta nyt niin yksinäiseksi.
En koskaan uskonut, että olisin yksin
En koskaan uskonut sinun olevan näin kauan poissa
Haluan vain sinun soittavan puhelimeeni
Joten lopeta se ja tule kotiin.
En tarkoittanut huutaa
Haluan, että minä ja sinä selviämme tästä
En koskaan halunnut satuttaa sinua
ja se tekee minut hulluksi, koska olen niin yksin...
>§<Tiedän tunteen kun meinaa tulla hulluksi.....
- Anonyymi
Lajeista puuttui tanskalainen mattopaini.
- Anonyymi
Lajeista jäi tietoisesti mainitsematta tärkeimmät, eli rakkaan aktivointi ja villalanka, jotka ilmenee kommenteista edellä.
Hauska vitsihän tuo aloitus on huumorintajuttomille rakkaille julkaistuna, mutta onhan siinä myös vakava totuuden siemen huomiotavaksi.
Kun Laiffi ei pääse kihlattunsa Kympin laatuhorovaimon korkeatasoiseen käsittelyyn, niin kohtalo on Laiffilla koko elämänsä kuten 2010 on launut, täysnössö.
Otan osaa Tyttö 2010 Neitisen ramppipelkoon.
Voisiko asiaa auttaa harjoittelut ajaa rampeilla hiekanjyvän tarkkuudella.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh814388Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.1863489Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1363370Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2222619"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk212271Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk432228Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112056- 291994
Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?
Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.01953Tidjan Ba paljastaa kihlatusta, Kolmiodraaman Heidistä - Mielipahaa tästä syystä Farmilla
Tidjân Ba on mukana uudella Farmi Suomi -kaudella. Ban kihlattu on Kolmiodraama-realitystä tuttu Heidi Kytö. Ba ja Kyt11895