🔥🔥🔥🔥🌋🌋🏖️🌋🌋🌋💯💯💯
Kuristimella varustettu loisteputkivalaisin on kotitalouksien yleisin sähkölaitteen viasta johtuva palohälytystehtävien aiheuttaja. Ja lähes puolessa näistä tapauksista syyllinen on ollut kuumentunut kuristin.
Liesi/uuni aiheuttaa vielä enemmän palohälytystehtäviä, mutta useimmissa niistä syynä on käyttäjän virhe, ei laiteen vikaantuminen.
Kuristin muodostaa myös palovaaran, koska led-putki voi vikaantua oikosulkuun, mitä loisteputki ei voi tehdä. Tällöin jos siinä "led-sytyttimessä" ei ole sulaketta kuristin käristyy ja voi sytyttää tulipalon. "
Miksihän magneettisilla kuristimilla tehdyille valaisimille tehdään oikosulkukoe? Mietipä sitä.
Ei kuristin välttämättä led-putken valotehoa yhtään vähennä, jos putki on suunniteltu kuristin-käyttöön. Eikä ideaalisessa kuristimessa (induktanssi) kulu tehoa, mutta kun kupari on kallista niin varsinkin halvemmissa valaisimissa se kuristin on enemmän tai vähemmän myös vastus, jossa kuluu tehoa. Tehon kulutus ja kuristimen lämpeneminen riippuu sen läpi kulkevan virran tehollisarvosta, joka taas riippuu paitsi valonlähteen ottamasta tehosta myös sen ottaman virran muodosta.
Huonolaatuisen led-putken ottama virta on piikkimuotoista (tasasuuntaus) ja tällöin virran tehollisarvo voi olla samaa luokkaa tai jopa hieman suurempikin kuin kaksi kertaa tehokkaamman loisteputken kanssa.
Mutta pääsääntöisesti koska led-putkien teho (wattia) on aina pienempi kuin samaan valaisimeen sopivan loisteputken, niin tällöin myös kuristimen hukkateho pienenee.
Paras hyötysuhde led-putkista kuitenkin saadaan vain kuristin ohittamalla. Kuristin muodostaa myös palovaaran, koska led-putki voi vikaantua oikosulkuun, mitä loisteputki ei voi tehdä. Tällöin jos siinä "led-sytyttimessä" ei ole sulaketta kuristin käristyy ja voi sytyttää tulipalon. Sähkökeskuksessa oleva syöttävä sulake/johdonsuoja ei välttämättä katkaise syöttöä tässä tapauksessa tuon kuristimen takia.
Kuristimella varustettu loisteputkivalaisin on kotitalouksien yleisin sähkölaitteen viasta johtuva p
5
337
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö tuota saada mitenkään hoitoon lukkojen taakse?
- Anonyymi
Miten liittyy aloitukseen aiheeseen
Mene omalle palstallesi sinne mielikaisaana
- Anonyymi
lisää
🌺👺😂👹😝😝👹👹
220 yritystä julkaisi juuri "Julistuksen", joka selkosuomella tarkoittaa,
että he vaativat yrityksille lisää rahaa. Mistä se raha tulee, kun kansa on jo
nyljetty ? Ilmeisesti rikkaitten pankki eli Purra ottaa lisää velkaa
bisnesmiehille ja neljä miljardia on niille jo luvassa tunninjunaan,
mikä tulee siitä, että kokoomus myy veronmaksajien yhteistä
omaisuutta.
Äänestä sdp - Anonyymi
👺👺👺👺👺👺👺
Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen kansalle
Kansallinen Kokoomus
Hallituksen saavutukset tähän asti, listaa saa päivittää
- Leipomoiden lakiin säädetty yötyölisä poistetaan.
- Eläkeikä nousee.
- Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois.
- Määräaikainen työsopimus ilman perustetta.
- Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa.
- Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa.
- Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä.
- Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
- Takaisinottovelvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
- Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen.
- Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua.
- Pakkolait voimaan - estää sopimasta lakia parempia työehtoja.
- Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan.
- Lakkosakkoja korotetaan - myös henkilökohtainen sakko.
- Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän.
- Tukilakkoja rajoitetaan - vahvat alat eivät voi tukea heikompia.
- Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta- työnantajan TES-rikkomuksiin ei
kiristyksiä.
- Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen.
- Työssäoloehdon euroistaminen - heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten
mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin.
- Ansiosidonnaisen porrastus - 8 viikon jälkeen 20% leikkaus.
- Omavastuupäivät 5 →7 ja lomakorvaus jaksotetaan.
- Suojaosat pois - ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä.
- Lapsikorotukset pois
- Vuorotteluvapaa lakkautetaan.
- Aikuiskoulutustuki lakkautetaan.
- Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankorotuksille katon.
- Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin
tason ylittäviä palkankorotuksia.
- Muista myös kiky-sopimus vuodelta 2015 - maksanut palkansaajille jo yli 14
miljardia euroa. https://kikykello.fi/
- Väläytelty jo että tulevaisuudessa edessä sunnuntailisien ym. poistaminen.
Ja "työväenpuolue" persut innolla muutoksessa mukana.
Äänestä SDP sinun etujen ajaja jos ole köyhä alle 200 000 e tienaava
Etkä moni miljonääri- Anonyymi
Eikö sitä vieläkään ole saatu hoitoon?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?994444- 272365
- 2002169
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1082164PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4001870- 1691483
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001269Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.321065Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72976Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79850