Haluaisin kertoa sulle miten kommunikointi on vaikeaa nyt - kun se on myös turhaa.
Et halua sitä minulta, koska olen mielestäsi 'toksinen', vaikka kysyin hoitotaholta ja ystävältä tätä, ja he olivat eri mieltä minusta.
Varmaankin 2 mielipidettä painaa enemmän kuin 1? Ainakin demokratiassa.
Ehkä et oo nähnyt mun parempia puolia sitten tai haluat uskoa omiin tunteisiin minusta. Ihan vapaasti. Ymmärrän omiin tunteisiin uskomisen liian hyvin.
Poistin blokin... joitain päiviä sitten, joten se puhukoon puolestaan.
Jos mua taas ahdistaa tai pelottaa pistän sen vaan takaisin.
En halua ajatella sua enkä tiedä mitä mieltä olen susta joten älä kysy sitä minulta.
Enkä odota sulta mitään, tietenkään. Se olisi todella tyhmää. Kaiken varulta sanon: en halua sulta mitään tänne palstalle. En halua ajatella että kiusaisit mua tai trollaat mua. Joten mitään mikä täällä lukee ei sinulta ole, vaikka olisikin. Haluan tyhmästi uskoa että olet hyvä tyyppi. Ehkä ootkin muttet vaan mulle. Mua haukut ja huudat.
En oo sua parempi. Ehkä oon sua huonompi. Ihan sama. Ei sillä ole lopuksi väliä. Lopulta parempi ja huonompi on niin suhteellista muutenkin. Tiedostan että olisin voinut toimia paremmin monissa eri tilanteissa.
...Mitä se minua auttaa sitten enää? Auttaa olemaan hiljaa, ehkä?
Haluaisin kertoa (mutta en tiedä haluaisinko kertoa sinulle) miten katsoin... yhden videon jossa väitettiin "et ole yksin".
Ei. Olen yksin. En voi tukeutua kehenkään.
Mun pitää pärjätä itseni kanssa. Ei kukaan jaksa mua kun voin huonosti.
Ehkä ystävä voisi tukea mua välillä. Ehkä kriisipuhelin jaksaisi kuunnella kuinka itken tunteitani sua kohtaan, mutta siellä on linjat tavallisesti täynnä.
Oon vähän henkisesti valmistautunut siihen että lähtö voi olla mikä päivä vaan, mutta ajatuksena olisi silti pysyä hengissä suunnilleen tämä vuosi.
Mulla on tavoitteita. Mulla on tavallaan unelmiakin, ja ne on ihan mahdollisia kaikki.
Mutta...
Joskus on vaikeaa. Haluan vaan pitää sen piilossa, nyt myös ystävältä. Hän ei kestä sitä enää. Hän selkeästi jaksaa arkeaan paremmin ilman sitä että yrittäisin tukeutua häneen. Joten en viitsi enää. Uusille kavereille viitsinyt vähän avata ajatuksia mutta ei sitä koko saagaa, enkä haluaisikaan.
Ei sillä ole väliä muutenkaan.
Ei kukaan minun kokemuksesta välitä, vaikka sanottaisiin että "mulle voi puhua" ei kellään ole voimavaroja siihen.
Ja eikö se ole hyvä jos opin pärjäilemään yksin...?
Jos koitan tukeutua kehenkään mua aina rangaistaan siitä jotenkin.
Helpommalla pääsen kun olen vaan hiljaa.
Ja jos en jaksa pärjätä yksin vaan lopun niin... luulen että mun ystävä voisi huonommin koska välittää minusta niin paljon.
En haluaisi sellaista.
En vaan oikein näe pointtia olemisessa vaikka se on välillä mukavaa. Mutta toisinaan on hankalaa.
Juttelen mun pehmoleluille sitten. Niillä on loputtomasti voimavaroja kuunnella mun mietintöjä ja murheita.
Luuletko että joskus tämä kärsimys päättyy, hyvällä tavalla? Niin että voin todella jättää kaiken kivun ja tuskan taakse enkä kärsi sitä enää uudestaan, ja voin silti olla ja hengittää?
En tiedä enkä ymmärrä miksi mulle on käynyt näin (viitaten omiin vaikeuksiin vuosikymmenen ajalta). Onhan se mua kehittänyt... varmaankin myönteisesti. Olis hyvä että osaisin edes vähän sanoa mitä haluan tai en halua. Osaan sen vähän paremmin nyt.
Tiedän että en halua sun haukkuja enkä huutoja mutta tiedän että se ei ole kaikki mitä sinussa on.
Varmaan säkin tiedät että minussa voi olla jotain hyvääkin.
Anteeksi että lopulta sitten kirjoitin kuitenkin, johonkin. Mutta se ei tunnu pahalta tällä kertaa, joten ehkä se on ok.
Keskustelu jota toivoin niin pitkään näyttää kuitenkin turhimmalta asialta koskaan nyt. Ei sillä varmaan saavuttaisi mitään. Ei me ehkä pystyttäisi keskustelemaan... vaikka, voisin kuunnella sun huutoa ja haukkumista, jos haluaisit sitä? Jos se helpottaisi sun oloa mitenkään.
Ihan sama.
-joku nainen
Et halua sitä minulta, koska olen mielestäsi 'toksinen', vaikka kysyin hoitotaholta ja ystävältä tätä, ja he olivat eri mieltä minusta.
Varmaankin 2 mielipidettä painaa enemmän kuin 1? Ainakin demokratiassa.
Ehkä et oo nähnyt mun parempia puolia sitten tai haluat uskoa omiin tunteisiin minusta. Ihan vapaasti. Ymmärrän omiin tunteisiin uskomisen liian hyvin.
Poistin blokin... joitain päiviä sitten, joten se puhukoon puolestaan.
Jos mua taas ahdistaa tai pelottaa pistän sen vaan takaisin.
En halua ajatella sua enkä tiedä mitä mieltä olen susta joten älä kysy sitä minulta.
Enkä odota sulta mitään, tietenkään. Se olisi todella tyhmää. Kaiken varulta sanon: en halua sulta mitään tänne palstalle. En halua ajatella että kiusaisit mua tai trollaat mua. Joten mitään mikä täällä lukee ei sinulta ole, vaikka olisikin. Haluan tyhmästi uskoa että olet hyvä tyyppi. Ehkä ootkin muttet vaan mulle. Mua haukut ja huudat.
En oo sua parempi. Ehkä oon sua huonompi. Ihan sama. Ei sillä ole lopuksi väliä. Lopulta parempi ja huonompi on niin suhteellista muutenkin. Tiedostan että olisin voinut toimia paremmin monissa eri tilanteissa.
...Mitä se minua auttaa sitten enää? Auttaa olemaan hiljaa, ehkä?
Haluaisin kertoa (mutta en tiedä haluaisinko kertoa sinulle) miten katsoin... yhden videon jossa väitettiin "et ole yksin".
Ei. Olen yksin. En voi tukeutua kehenkään.
Mun pitää pärjätä itseni kanssa. Ei kukaan jaksa mua kun voin huonosti.
Ehkä ystävä voisi tukea mua välillä. Ehkä kriisipuhelin jaksaisi kuunnella kuinka itken tunteitani sua kohtaan, mutta siellä on linjat tavallisesti täynnä.
Oon vähän henkisesti valmistautunut siihen että lähtö voi olla mikä päivä vaan, mutta ajatuksena olisi silti pysyä hengissä suunnilleen tämä vuosi.
Mulla on tavoitteita. Mulla on tavallaan unelmiakin, ja ne on ihan mahdollisia kaikki.
Mutta...
Joskus on vaikeaa. Haluan vaan pitää sen piilossa, nyt myös ystävältä. Hän ei kestä sitä enää. Hän selkeästi jaksaa arkeaan paremmin ilman sitä että yrittäisin tukeutua häneen. Joten en viitsi enää. Uusille kavereille viitsinyt vähän avata ajatuksia mutta ei sitä koko saagaa, enkä haluaisikaan.
Ei sillä ole väliä muutenkaan.
Ei kukaan minun kokemuksesta välitä, vaikka sanottaisiin että "mulle voi puhua" ei kellään ole voimavaroja siihen.
Ja eikö se ole hyvä jos opin pärjäilemään yksin...?
Jos koitan tukeutua kehenkään mua aina rangaistaan siitä jotenkin.
Helpommalla pääsen kun olen vaan hiljaa.
Ja jos en jaksa pärjätä yksin vaan lopun niin... luulen että mun ystävä voisi huonommin koska välittää minusta niin paljon.
En haluaisi sellaista.
En vaan oikein näe pointtia olemisessa vaikka se on välillä mukavaa. Mutta toisinaan on hankalaa.
Juttelen mun pehmoleluille sitten. Niillä on loputtomasti voimavaroja kuunnella mun mietintöjä ja murheita.
Luuletko että joskus tämä kärsimys päättyy, hyvällä tavalla? Niin että voin todella jättää kaiken kivun ja tuskan taakse enkä kärsi sitä enää uudestaan, ja voin silti olla ja hengittää?
En tiedä enkä ymmärrä miksi mulle on käynyt näin (viitaten omiin vaikeuksiin vuosikymmenen ajalta). Onhan se mua kehittänyt... varmaankin myönteisesti. Olis hyvä että osaisin edes vähän sanoa mitä haluan tai en halua. Osaan sen vähän paremmin nyt.
Tiedän että en halua sun haukkuja enkä huutoja mutta tiedän että se ei ole kaikki mitä sinussa on.
Varmaan säkin tiedät että minussa voi olla jotain hyvääkin.
Anteeksi että lopulta sitten kirjoitin kuitenkin, johonkin. Mutta se ei tunnu pahalta tällä kertaa, joten ehkä se on ok.
Keskustelu jota toivoin niin pitkään näyttää kuitenkin turhimmalta asialta koskaan nyt. Ei sillä varmaan saavuttaisi mitään. Ei me ehkä pystyttäisi keskustelemaan... vaikka, voisin kuunnella sun huutoa ja haukkumista, jos haluaisit sitä? Jos se helpottaisi sun oloa mitenkään.
Ihan sama.
-joku nainen
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tästä olis kysyttävää....
¥"¥" Poistin blokin... joitain päiviä sitten, joten se puhukoon puolestaan. "¥"¥
Siis ootko H......
Tohon kun saa vastauksen niin olis lisää asiaa.
En ole.
Menetetty ystävä kulkee mielessä ja sydämessä mukana. Suru on tunne, joka kuuluu olennaisena osana elämään. Se avaa haavat auki ja jättää paljaaksi. Kun elämään tulee tragedia, joka vetää maton jalkojen alta, sitä seuraavat ryöppynä järkytys, kipu ja lopulta myös suru. Yleensä näihin tunteisiin ei voi valmistautua, vaan ne tulee ottaa vastaan sellaisenaan. Suru on raakaa, sydänsuru on aitoa mutta nuo vaikeat tunteet tuovat ihmisen myös läsnäolon tilaan.
Tiedän että kaikissa ihmisissä on hyvää myös sinussakin tietenkin. Kirjoittaminen auttaa purkamaan tunteita ja pahaa oloa.
" Mutta se ei tunnu pahalta tällä kertaa, joten
ehkä se on ok." se on paremmin kuin hyvin ja askel eteenpäin uutta viikkoa ja pidemmällä tähtäyksellä kohti kevättä. Kohti auringon valoa ja kevään ensi merkkejä luonnossa.
Lintujen laulua ja seurata kun luonto herää pimeän talven jälkeen .
Minulla on aina olemassa se pala sydäntäni, joka hymyilee, kun ajattelen sinua. Sinulle voisin sanoa : kaunista sielua ei voi unohtaa koskaan.
Älä ajattele, että elämä on lyhyt.
Ajattele – miten erikoinen kokemus.
Kun siinä ei ole kysymys pituudesta
lainkaan, vaan että ylipäänsä
on saanut kokea tätä.
Elämää.
Kun yö on syvin, tähdet ovat kirkkaimmillaan.
Anna surun tulla, se kirkastaa sielusi tähdet.
Hiljainen lohtu saapuu, sydäntäsi hyväilemään.
Suru muuttuu pehmeäksi ja muistot kantavat eteenpäin. Rakkauden valo loistaa himmeänä
surun pimeydessä. Sydämesi löytää rauhan,
lohtu lämmittää mieltä. Muistojen voima suuri,
suru väistyy. Rakkaus jää sydämeesi ja lohtu tuo rauhan mukanaan.
Tutustu uusiin ihmisiin ja ystävysty ja elä täysillä. Itsevarmuutta lisää. Hyvien ihmissuhteiden vaikutus onnellisuuteen on huikea. Kun keskustelu sujuu kotona, töissä ja vapaalla, voit elää elämääsi pääroolissa. Olet hyvä tyyppi, ja sinulle on oma hauska tai no toisinaan palstan tunnelma voi olla jotain muutakin, tylsää tylytystä niin tuleehan siitä paha mieli. Oma tuttu porukkasi täällä tai Irl.ssa joku päivä.
" aina hyvää Pirkka hintaa "
Kuppi kaakaota ja geisha patukka piristää kummasti niin ja kermavaahto pyöräytys
kaakaon päälle vielä :) arjen pieni luxus.🍬
Kenelle ja miksi suollatte noita pseudoviisauksia?
Luehan uudestaan ap.teksti.
Taidat olla pseudovirus 😀
Masentunut henkilö kai.
Päättämättömyys on yksi elämän syvimmistä juoksuhiekoista, upottavimmista soista ja elämää hukkaavimmista ominaisuuksista. Päättämättömyys saa ihmisen polkemaan paikallaan vuodesta toiseen hävittäen vaihtoehdot ja avoimet ovet yksi kerrallaan.
Päättämätön ei ymmärrä, että juoksuhiekkaan jääminen on päätös sekin. Se on päätös, jossa paikallaan polkija antaa elämän juosta itsensä ohi. Ethän halua niin, tiedän sen.
" Olis hyvä että osaisin edes vähän sanoa mitä
haluan tai en halua. Osaan sen vähän
paremmin nyt." Hei, siemen itää jo hyvällä
mallilla.
Sinä siellä, katselee hedelmäpelinä viliseviä arvoja, eikä tiedä, missä kohti on parhainta painaa stop-nappulaa. Missä on THE arvo, joka vie sinua kohti merkityksellistä elämää? Kohti sitä elämää, jota haluaa pohjimmiltaan elää. 😀
Ei ole kyse tuosta. Tiedän tasan tarkkaan, mitkä ovat niitä asioita, joita elämässä arvostan. Kyse on vain siitä, että niiden saavuttaminen on mahdotonta.
Miten se voi olla mahdollista ?
Sinulla on tavoitteita. "Mulla on tavallaan unelmiakin, ja ne on ihan mahdollisia kaikki
Mutta..." heitä mutta roskiin, kääri hihat ja tartu toteuttamiseen. Ilahdu.
Erilaiset kaverit rikastuttavat elämää ja laajentaa maailmankuvaa.
Pienestä asti olisi hyvä huomioida.
Mielestäni tärkeintä ei ole se, että yksinäistä lasta tsempataan rohkeammaksi ja reippaammaksi, hyvä toki vaan että helpommin ystävystyvää lasta kannustetaan hakeutumaan yksin jäävän seuraan. Ystäviä kun ei voi olla liikaa ja jokainen uusi ystävä tuo elämään jotain uutta, jota siinä ei muuten olisi.
Pidä kavereista hyvä huoli ja ehkä elämän saagaa parempi puida vaikka täällä tai matalan kynnyksen chattisivuilla. Murheet sivuun hetkeksi kun kavereitten kanssa liikenteessä.
Jokaisella on oma ilobiisinsä joka parantaa mieltä, mielialaa tai jos ei ole sellainen kannattaa hankkia.
Pharrell Williams: Happy
https://youtu.be/ZbZSe6N_BXs?si=4oflgKtsUfL46sdH 😀
jonkin trvffiplc elun nimeksi Asteroid gtai KLomeetta jotta jotta törmäämällä fyysisesti ytoisiin ihmisiin.