Esimerkiksi eläkeikään ei olla tällä kertaa koskemassa.
Eläkeuudistus
Anonyymi-ap
19230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Suomen tulisi siirtyä järjestelmään, jossa jokaisella kansalaisella on henkilökohtainen tili, jonne laitetaan rahaa, joilla sitten maksetaan eläkkeet. Ne saisi myös säästäjän kuollessa perilliset haltuunsa. Mitään muita eläkkeitä ei tulisi olla vaan vain omat säästöt.
Enpä tiedä, minusta on tämä nykyinen systeemi ihan hyvä.
2000 euroa pamahti taas puhtaana tilille, eikä ole muita huolia kuin että lähtisikö hiihtämään vai pilkille, vai eikö tekisi mitään...?
Laskiaspullia ja Runebergin torttua kannattaa tähän aikaan vuodesta nauttia kahvin kera.
Juuri näin.Nyt kun kuolee niin eläkerahasto varastaa rahat
Saisit varmaan enemmän toisenlaisella systeemillä.
Niin totta paras työkaveri ikinä ja hyvä ystäväni kuoli 64 vuotiaana.
Maksanut yli 41 vuotta eläkevakuutusmaksuja palkastaan eikä ehtinyt nostaa euroakaan eläkettä!
Jälleen liitot antoivat periksi asiassa , ei nuista ole enään mihinkään nykyisin kun pitäisi duunarin etua ajaa .
No miten nyt etuja heikennettiin? Eihän eläkkeitä pienennetty millään tavalla.
Ennemmin aina nuoremmat on saaneet kantaa vastuun hienoista eläkeuudistuksista.
Muistan kun aikoinaan minun ikäisilleni tuli 3 vuotta lisää työaikaa eläkkeelle pääsyyn, niin vanhat liiton luottamusmiehet kehuivat että kylläpä nyt saatiinkin hyvä eläkeratkaisu... Ja lähtivät eläkkeelle vielä vanhan lain mukaan.
Silloin meni luottamus ammattiliittoon ja suosittelen kaikille YTK:n jäsenyyttä ja sitä kautta lakkojen boikotoimista.
Kyllä sitä pian nostetaan ja veikkaampa että minä (42v) en tule ikinä saamaan mitään eläkettä tai sitten eläkeikä on jossain 80v nurkilla
Siellä 70v korvilla eläkeikä.
Eikö olisi hyvä jos sinulla olisi henkilökohtainen tili, johon sinun ja työnantajasi maksamat rahat laitettaisiin. Saisit sitten eläkkeellä sen mitä olet ansainnut.
Maalia siirretään koko ajan kauemmaksi.
Kusetus käynnissä.
Kyllä.
Eläkeuudistusten tekijät ja sopijat ovat aina, siis ihan aina ja jokaisessa eläkeuudistuksessa, laskeneet mäkeä nuorten perseellä.
Nuoret hyötyisivät jos jokaisella olisi henkilökohtainen tili, johon rahat nuorena laitettaisiin ja sitten eläkkeellä ne voisi nostaa.
Ja paskat sanon minä eläkeyhtiolla on valtavat omaisuudet maat, Kiinteistöt joissa hyvät vuokratuotot osakesalkut. Oli se ihan kauheeta kun eläkeläiset sai 6 % korotuksen eläkkeisiin 2023 ja 2024 ennen tätä ei eläkkeitä korotettu juuri lainkaan eläkkeet eri hallitusten aikana on jopa indeksi korotukset laitettu pois. Siis hinnat nousi eläkkeet ei. Nyt nämä isommat korotukset sulivat hintojen nousuun sinne meni korotukset. Sähköt, vakuutukset ruoka, lääkkeiden omavastuut nousi sinne ne korotukset meni. Osalla eläkeläisistä menee oikein hyvin johtuen mitä on työssä ollessaan tehnyt onko palkka ollut hyvä. Osa on maksanut yksityisiä eläkkeitä varsinkin yrittäjät. Mutta sitte on iso joukko jotka saa 1000 euroa kuukaudessa eläkettä että ei kaikilla mene kovin hyvin. Osa eläkeläisistä arpoo kuukausittain ostaako lääkkeet vai ruokaa. Molempia ei oo vara ostaa. Että turha kadehtia ensin oot raatanut 50 vuotta paskaduunia. Nykynuoret saa takuueläkkeen saman 1000 euroo vaikka ei oo tehny päivääkään työtä. Et tasan ei mee nallekarkit
Vanhanen junaili tuon mamuillekkin.
Lopettakaa nuoret se valittaminen ei ole eläkeläisten vika jos lapsia ei synny me ollaan omat kakarat tehneet. Jos ei oo tarpeeksi uusia veronmaksajia niin ongelmia syntyy. Jos huoltosuhde ei pysy tasapainossa. Tämä tarkoittaa sitä että uusia veronmaksajia ei synny niinkuin nyt ei tapahdu. Työssä käyvien määrä vähenee on selvää tulee epätasapaino. Me ollaan omien vanhempiemme eläkkeet maksaneet ja hautaan jo saattaneet. He itse tekivät työtä ja maksoivat eläkemaksut. Jokainen sukupolvi joutuu sen aina tekemään. Nuoret tehkää työtä maksakaa eläkkeen e ja veronne. Aikanaan pääsette eläkkeelle eliniänodote on kasvanut ihmiset elävät jatkossakin pidempään. Siksi eläkeikä nousee ei nyt kymmenillä vuosilla puhutaan muutamista vuosista. Jos nyt pääsee 65 v tulevaisuudessa voi olla 70 v mutta elämäkin on monella pidenpi
- 90 luvulla herrat teki sellaisen keksinnön että eipä ole eläkkeet paljon nousseet, palkat kylläkin ja paljon.