Siinä faktaa missä konsertissa olin Köllipojuttelija päättäjät ja tukijat

Anonyymi-ap

Jättikonsertti työllistää Stadionilla 800 ihmistä

Tilaajille

Autio Milla

6.6.1995 3:00

The Rolling Stonesin tämäniltainen Helsingin konsertti on Suomen suurin yksittäinen rockkonsertti. Vajaan 50000 katsojan lisäksi Olympiastadionilla on yhteensä 800 työntekijää. Voodoo Lounge -kiertueen mukana heistä kulkee 225.

Liki 30 metriin kohoava esiintymislava oli jo maanantaina valmis. Elokuun loppuun asti kestävällä Euroopan- kiertueellaan Stonesilla on käytössä kolme samanlaista lavarakennelmaa. Kun yhtye esiintyy yhdellä, kahta muuta jo kuljetetaan ja rakennetaan seuraavia esiintymisiä varten. Lavan pystyttäminen kestää noin neljä päivää.

10

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hauku jaa joutolinkkejä
      Minä olen Yle Areena 6.6.95
      The Rolling Stones Olympia Stadionilla TV uutisissa

      • Anonyymi

        YLE uutiset kaupungin valtuuston uhkaaja syyte valetta vartijat Kaupunginjohtaja
        Ja silti olen
        6.6.95
        YLE areenassa YLE uutiset the Rolling Stones Olympia Stadionilla TV uutisissa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YLE uutiset kaupungin valtuuston uhkaaja syyte valetta vartijat Kaupunginjohtaja
        Ja silti olen
        6.6.95
        YLE areenassa YLE uutiset the Rolling Stones Olympia Stadionilla TV uutisissa

        The Rolling Stones Olympia Stadionilla TV uutisissa 6.6.95
        YLE areenassa
        Voittaa kokoomus ja perussuomalaiset
        Erä kaupan
        Haukkujat 6-0


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        The Rolling Stones Olympia Stadionilla TV uutisissa 6.6.95
        YLE areenassa
        Voittaa kokoomus ja perussuomalaiset
        Erä kaupan
        Haukkujat 6-0

        Ja olis siellä muitakin varkaudesta tyhmä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja olis siellä muitakin varkaudesta tyhmä

        Olin 10m päässä Ron woodista
        Joka oli lavalla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin 10m päässä Ron woodista
        Joka oli lavalla

        Ja upein keikka jossa olin
        Käärmeen päästäkin tuli lieskoja
        Kumiset hahmot esillä lavalla
        Ilotulitus


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja upein keikka jossa olin
        Käärmeen päästäkin tuli lieskoja
        Kumiset hahmot esillä lavalla
        Ilotulitus

        Ja nähty Charlie Watts joka
        Sai isoimmat aplodit
        Ja koko Olympia Stadion
        Teki aaltoja ennen kuin The Rolling Stones tuli lavalle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nähty Charlie Watts joka
        Sai isoimmat aplodit
        Ja koko Olympia Stadion
        Teki aaltoja ennen kuin The Rolling Stones tuli lavalle

        52000 ihmistä
        Teki aaltoja Olympia Stadionilla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        52000 ihmistä
        Teki aaltoja Olympia Stadionilla

        Siellä olin
        Etkä Sinä sitä muistoa
        Millään lyttää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä olin
        Etkä Sinä sitä muistoa
        Millään lyttää

        Ja kun YouTubessa
        On keikan äänitallenne
        Olen osa The Rolling Stones historiaakin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      148
      13137
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9591
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9074
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      13
      7705
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6704
    6. 147
      6124
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3104
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1169
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1123
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      970
    Aihe