Donald Trump on julkisuuden henkilönä kammottava öykkäri ja rehvastelija, mutta on mahdollista, että hän tulee saamaan aikaan jotain myönteistä kuten lopettamaan ihmiskuntaa ydintuholla uhkaavat sodat. Todella myönteinen asia olisi myös saada Yhdysvalloista alkunsa saanut sukupuoleen kohdistuva sekoilu ja sen tukema nuorten ihmisten terveyden tuhoava sukupuolen ”korjaus”epidemia loppumaan.
Suomessakin korjausta hakevien määrä on noussut 20 vuodessa 40-kertaiseksi. Uusi räjähdysmäisesti kasvanut ryhmä ovat psyykeongelmista kärsivät koulutytöt, jotka ovat netissä ja valamediassa leviävän transkultin ja ”liittolaisten” propagandan tuloksena päätyneet siihen, että he ovat syntyneet väärään kehoon ja tarvitsevat sen vuoksi asian ”korjaavia” hormonihoitoja ja genitaalileikkauksia. 20 vuotta sitten transhoitoja hakevia oli vain kourallinen ja he kärsivät todellisesta sukupuolidysforiasta. Trumpin hallituksen suunnitelma puutua tähän tilanteeseen on todella positiivinen myös suomalaisten lasten ja nuorten tulevaisuuden kannalta.
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010977970.html
Trumpin hallituksen sukupuolipoltiikka tärkeä myös Suomelle
5
209
Vastaukset
- Anonyymi
Jos Trump kävisi suomalaisessa työterveydessä ja puhuisi noita asioita, joita nyt puhuu, niin aika vahvan lääkityksen taitaisi silloin saada.
Se sukupuolipalautus on ok. Samoin Israelin tukeminen. Mutta kyllä hän yrittää aikaansaada diktatuurin. Ei pidä olla sinisilmäinen. Täysi fasisti ja vaarallinen.
Ensin yritti valtaan vallankaappauksella, sitten peitti jälkensä olemisestaan sen johdossa, nyt kyllä tunnusti vapauttamalla joukkonsa vankilasta, sitten pääsi valtaan valheilla ja propagandalla.
Koko ajan kaikki suoraan fasistinen oppikirjasta. Taas tekee sellaisia asioita, joita riittävästi on kannatusta.
Askel kerrallaan.
Lopuksi vasta lisää laittomasti valtaoikeuksiaan jolloin kukaan ei voi enää mitään. Sitten tappaa kilpailevat kannattajansa, ja laittaa poliittiset vastustajansa keskitysleireille. Valloittaa Kanadan, Grönlannin ja Panaman kanavan. Tukee maailmalla diktatuureja eikä vapautta.
Tottakai jossain vaiheessa saatetaan onnistua pysäyttämään. Työtä on paljon, ihmiset ovat Trump hypnoosissa, kuin salaliittoteorioihin eli sota huhuihin uskovat.Trump ei ole pelkästään öykkäri, vaan myös rikollinen, joka kuuluisi vankilaan. Ei vaan saatu tuomittua. Mikä merkitsee sitä, että USAn presidentillä ja johdolla ei ole mitään kunnioitusta sivistysmaissa. Kaikki on vain väkinäistä ja näyttelyä.
Jos Trump toteaa yhden yksinkertaisen ja tieteellisesti kiistattoman tosiasian, se ei vielä sano mitään hänen koko politiikastaan.
Meillä nisäkkäillä on tasan 2 sukupuolta: xx eli naaraat ja xy eli koiraat. Kaukaisemmilla sukulaisilla on eri vaihtoehtoja, mutta se on eri juttu.- Anonyymi
Trump on oikeassa ainakin yhdessä asiassa. Sukupuolia on vain kaksi. Mies ja nainen. Jos joku ei vielä tiedä kumpaan sukupuoleen kuuluu, katsokoon jalkoväliinsä.
Saattaahan Trump olla joissakin muissakin asioissa oikeassa, mutta varmaan aika harvassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207081Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1194847L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634116TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143414Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7072171Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2501567- 671415
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581398Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561354Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221196