Ei ole auton takuusta huolta

Anonyymi-ap

Kun autoni on ikääntynyt ei tarvitse välittää takuuasioista juurikaan.
Lähes kaikki korjaamot osaavat tehdä ja tekevätkin yli 10 v autoihin rutiinihuollot ja korjaukset.
Suodattimet, öljyt, tulpat, jarru- ja jäähdytysnestevaihdot onnistuva kaikilta.
Hihnojen ja apulaitteiden vaihdot jarrureiontit, iskarit, pakoputket kaikilta onnistuu.
Pystyn tekemään kaikki itsekin, mutta esim. jakohihnan vaihto vaatii jonkin verran purkamista samoin kytkinremppa, joten tehköön korjaamo, samoin tuulilasin vaihto.

Joskus varsinkin uudemmissa on liiikaa elektroniikkaa joka vaatii tietotaitoa, mutta ullatus ullatus, sitäkään ei merkkikorjaamolta aina löydy.

Merkkihuollot puolustelevat hintojaan laitekannalla ja koulutuksen tarpeella.
Yllä mainituissa yleisimmissä huolto- ja korjaustöissä ei tarvita ruudinkeksijää, normaali järki ja hiukan kokemusta ja homma hoituu.

Jos monttöörin asenne on että autohuolto on paskaduunia on heppu väärällä alalla, menköön vellirahalla pelaamaan pleikkaria.

26

444

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olihan taas köyhältä melkoinen "tuleminen".

      • Anonyymi

        En ole köyhä mutta järkevä ja ennenkaikkea velaton.
        Auto kun ei ole sijoitus.
        Siksi minulla on varaa huollattaa missä parhaaksi näen ja parasta palvelua saan.

        Näillä palstoilla arvotaan halvimpia ja luotettavimpia korjaamoita.
        Mutta ainakaan ei minun tarvitse maksaa kiskurihintaa.
        Kun ajat vekselivetoisella on sinun pakko tyytyä merkkikorjajamon hintoihin ja "palveluun".

        Minun autossani huoltokirja on vain sitä varten että tiedän mitä on tehtävä ja milloin, se kun ei nosta auton arvoa tippaakaan.
        Minun omanarvontuntoni ei tarvitse kohotusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei auto ole taloudellisesti hyvä sijoitus, mutta sehän onkin kulutukseen ja käyttöön tarkoitettu hyödyke. Ei minullakaan ole velkaa ja elelen mukavasti ja autoni on aina uusi tai uudehko paremman luokan auto. Autoni huollatan merkkiliikkeessä ja näin se saa parasta huoltoa ja sitä arvostetaan vaihdon yhteydessä.
        Sinä kovasti yrität nostaa omanarvontuntoasi esittämällä järkevää ja toimeen tulevaa automiestä ja se kuulostaa aika nololta.

        Minulla on vuonna 2000 uutena ostamani auto. Alkuun huollatin jonkun vuoden merkkiliikkeessä ihan hölmöyttäni. Sen jälkeen olen tehnyt ne itse. Ne jotka ovat kädettömiä teettävät työt muilla. Minulla ei ole koskaan ollut "paremman luokan" Klongswagenia.

        Omanarvon tuntoni säilyy ilman autolla brassailua.
        En vain voi ymmärtää tuhlailevaa rahankäyttö, en edes mukavuus syillä.
        Olen kyyninen hyväuskoisia kohtaan jotka paikkaavat omaatuntoaan valheellisella uskolla "parhaaseen juoltoon".
        Kaiken lisäksi autotekniikka ei kehity luotettavammaksi vaan lisää rihveleitä kuten kosetys näyttö tekniikka.
        Kun auton tarkoitus auttaa pääsemään paikasta toiseen ei uusimman vuosikerran auto täytä tarvetta sen paremmin kuin vanhempikaan.

        Autoa arvon lasku on 8 vuodessa paremman luokan automerkeilläkin 4 500/a.
        Liisattu pikkuauto 7 500€/a.
        Nyt auton vaihtaja vertaa huoltokirjan hintaa ja vaihdon välirahaa.

        Itse vertaan 10 vuotta sitten tehtyä hankitaani 7500€ tähän päivään n. 3000€ arvon alenema on vain 450€/a silti kyseessä on paremman luokan auto jota ei ole tarvinnut huollattaa merkkiliikkeessä millään verukkeella.

        Oletkin sitkeä köyhä.
        Elämässä on muitakin arvoja kuin kituuttaminen ja säästäminen ja jos on rahaa, niin kannattaa siitä nauttikin, koska sitä ei saa mukaansa lopun tullessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on vuonna 2000 uutena ostamani auto. Alkuun huollatin jonkun vuoden merkkiliikkeessä ihan hölmöyttäni. Sen jälkeen olen tehnyt ne itse. Ne jotka ovat kädettömiä teettävät työt muilla. Minulla ei ole koskaan ollut "paremman luokan" Klongswagenia.

        Uutena auto kannattaakin huollattaa merkkiliikkeessä, säilyy takuut ja siellä tehdään tarvittavat päivityksen samalla. Jokainen voi toimia autonsa kanssa ihan miten haluaa, mutta oikeasti kukaan ei pidä samaa autoa yli 20 vuotta, se oli sitä 60-70 lukua kun jotkut papat tuota harrasti.

        Autoa ei tarvitse 2 vuoden takuun säilymisen vuoksi merkkihuollossa käyttää . 2 vuoden jälkeen pitää , koska se on tuon lisätakuun ehto .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autoa ei tarvitse 2 vuoden takuun säilymisen vuoksi merkkihuollossa käyttää . 2 vuoden jälkeen pitää , koska se on tuon lisätakuun ehto .

        Väärin. Ei ole pakko, mutta takuun kanssa voi tulla ongelmaa ja tuotevastuun takuuajan jälkeen. Minkä merkin takuusta kirjotusvammainen puhut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutena auto kannattaakin huollattaa merkkiliikkeessä, säilyy takuut ja siellä tehdään tarvittavat päivityksen samalla. Jokainen voi toimia autonsa kanssa ihan miten haluaa, mutta oikeasti kukaan ei pidä samaa autoa yli 20 vuotta, se oli sitä 60-70 lukua kun jotkut papat tuota harrasti.

        On se ihan hyvä vaihtoehto tänäkin päivänä, että ostaa auton uutena ja ajaa sen joko ihan paaliin asti tai myy siinä vaiheessa kun se on joku 2000 +/- arvoinen 2000 +/- vialla varustettu. Siis jos omat taidot ei riitä sen 2000€ vian korjaamiseen 79€ osalla. Itsellä noin kävi viimeksi kampiakselin tiivisteen kanssa...taidot eivät olisi riittäneet, mutta onneksi youtube konsultoi. Merkkiliike arvioi korjauskustannukseksi 2250€ ja motonet veloitti osasta 79€ ja koska työkalut löytyivät omasta takaa, niin youtube-videon opastuksella vaihtui tiiviste 10 tunnissa...josta heräsi kyllä kysymys, että miten huollossa oli onnistuttu aikatauluttamaan työ 2000€ arvoiseksi...oletettavasti heidän tiivisteensä oli 3x kalliimpi kuin motonetin, joten loppu on ammattilaisen työtä-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei auto ole taloudellisesti hyvä sijoitus, mutta sehän onkin kulutukseen ja käyttöön tarkoitettu hyödyke. Ei minullakaan ole velkaa ja elelen mukavasti ja autoni on aina uusi tai uudehko paremman luokan auto. Autoni huollatan merkkiliikkeessä ja näin se saa parasta huoltoa ja sitä arvostetaan vaihdon yhteydessä.
        Sinä kovasti yrität nostaa omanarvontuntoasi esittämällä järkevää ja toimeen tulevaa automiestä ja se kuulostaa aika nololta.

        Vähävaraiset joutuvat miettimään auton arvostusta vaihdon yhteydessä. Köyhyyttä on monen laista.

      • Anonyymi

        "Köyhältä tuleminen"? Päinvastoin, jääpi rahhaa, kun osaa tehdä itse ja tilaa tarvittavat romppeet rajan ulkopuolelta. Katohan, kaikki ei tarvitse jatketta "sille" ja on tuo itsetunto kohdillaan. Rahalle löytyy parempaakin käyttöä, kun huollattaa kalliisti, pitää täyskaskoa... vai ekkönä ole huomannut, että valtio rokottaa autoilijoita yhtenä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin. Ei ole pakko, mutta takuun kanssa voi tulla ongelmaa ja tuotevastuun takuuajan jälkeen. Minkä merkin takuusta kirjotusvammainen puhut?

        Kun huollot on tehty ajallaan tuon 2 vuoden aikana ja on dokumentit käytetyistä osista ja öljyistä , niin tämä riittää . En tarkoita mitään merkkiä pelkästään kun tämä koskee kaikkia henkilöautoja eu; ssa . 2 vuoden ylittävät takuut edellyttävät merkkiliikkeen huoltoja . Mitä " kirjoitusvammaa " tarkoitat ?

    • Anonyymi

      Eipä ole omalle kohdalle sattunut sellaista , ettei merkkihuolto saa autoa kuntoon . Perushuollot teen kuitenkin itse . Myös jakohihnan vaihdoin itse .

    • Anonyymi

      Teetä huollot ja korjaukset aina merkkiliikkeessä. Samaa merkkiliikettä olen käyttänyt vuodesta 2004. Takuut pelaa ja homma toimii. Nyrkkipajat ovat mitä ovat.

      • Anonyymi

        Muistaakseni vuosia sitten tuli laki, jotta saat autosi huollattaa muuallakin kuin merkkiliikkeessä. Se ei vain käytännössä ole toiminut ikinä. Merkkiliikkeet rikkoo räikeästi asiakkaidensa oikeuksia, eikä korvaa, jos joku muu on ollut näpelöimässä välissä.

        Höpö höpö . Takuut toimii , kun on huollot tehty ajallaan ja oikeilla tarvikkeilla . Kuitit pitää olla .

    • Anonyymi

      Ei kai takuusta ole huolta tai haittaa, mutta jos tyrii ja takuu loppuu siihen turhan aikaisin, se kyllä haittaa.

      • Anonyymi

        Ootte te köyhiä. ei ole varaa pitää autoa ja koko ajan pelko perseessä että se hajoo.
        Olin vuosia ilman autoa ja kun tulin kotimaahan ostin Mazda 929 jossa oli yli 300 tkm.
        Ajoin sillä viisi vuotta.
        Kaksi pikku vikaa siihen tuli.
        Ohjaustehostimen hinapyörä irtosi, oli näet kiinnitetty plastik paddingilla.
        Tonen vika oli automaattivahteiston alipainenkellon öljy vuoto imusarjaan.
        Kaikki muu oli öljynvaihtohuoltoa ja kovaa ajoa.
        Halpa ja mukava iso perheauto, annoin sen vielä vaihdossa ja sain kunnon hyvityksen

        Myöhemminn olen ajanut huolettomia kilometrejä luotettavilla ruosteettomilla ranskaalisilla C5,406, 505.

        Ketä kiinnostaa sun vanhat ranskikset tai mitkään muutkaan kokemukset niistä?
        Vanhat ritsat voi kestää hyvin tai laueta kalliisti, ihan tuuripelejähän ne on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä kiinnostaa sun vanhat ranskikset tai mitkään muutkaan kokemukset niistä?
        Vanhat ritsat voi kestää hyvin tai laueta kalliisti, ihan tuuripelejähän ne on.

        sinun tuurilla hajoaa vaikka rautakanki

    • Anonyymi

      Voiko uuteen säköautoon vaihtaa tuulilasia, vai onko se integroitu ajoneuvon käyttöjärjestelmään niin, että koko laite on vaihdettava uuteen?

      • Anonyymi

        Tuulilasin voi vaihtaa aivan kuten uudempiin polttareihinkin. Lasi vaihdetaan ja siihen liittyvät kamerat kalibroidaan uudelleen. Auton käyttis voidaan päivittää kummassakin tarvittaessa.

    • Anonyymi

      Kyllä minäkin vein yli 300000 ajetun ja yli 10v. Saksanpremiumautoni aina merkkikorjaamolle. Palvelu pelasi ja korjaamotakuu toimi. Toisin kuin pilipalikorjaamoilla missä on paskaiset tlat ja tuskin kaikkia työkalujakaan. Puhumattakaan ammattitaidosta tai osaamisesta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kaikkea sitä yritetään rakentaa saadakseen rahaa mainoksista, eli ei kun rakentamaan joku turha sivusto ja tyrkyttää sitä nettiin ja jos onnistaa, niin saa myytyä mainostilaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      872
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      123
      793
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      669
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      650
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      605
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      565
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      125
      562
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe