Ollaan nyt seurusteltu tyttöystävän kanssa jo puolisen vuotta eikä tähän asti ole ollut ongelmia. Nyt hän väittää ettei jaksa jostain tuntemattomasta syystä enää panostaa suhteeseen ja potee huonoa omaatuntoa siitä että itse olen kuitenkin varsin aktiivinen. Hän väittää myös ettei tunne enää yhtä vahvasti minua kohtaan kuin ennen, mutta kuitenkin välittää minusta eikä halua minulle mitään pahaa. Hän vain sanoo olevansa sekaisin, ettei tiedä mitä haluaa ja miksi tuntee edes niin.
Meneekö tuollainen tunteiden kylmiäminen ohitse? Onko tässä enää mitään mahdollisuuksia? Voinkohan itse olleenkaan auttaa asiaa mitenkään? En millään haluaisi lopettaa hyvää parisuhdetta... Tuntuu vaan pahalta tällanen. Eikä hänellä varmaan ole yhtään sen helpompaa elää itsensä kanssa epätietoisuudessa :(
Meneekö tuollainen tunteiden kylmiäminen ohitse? Onko tässä enää mitään mahdollisuuksia? Voinkohan itse olleenkaan auttaa asiaa mitenkään? En millään haluaisi lopettaa hyvää parisuhdetta... Tuntuu vaan pahalta tällanen. Eikä hänellä varmaan ole yhtään sen helpompaa elää itsensä kanssa epätietoisuudessa :(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mä voin kertoa sulle halusit tai et kuulla vastausta... tää tarina on nähty miljoona kertaa:
Kun nainen sanoo noin tuollaisen ajan jälkeen se on merkki siitä, että sä et ole samanlainen ku johon naisesi on tutustunut.. mä veikkaan, että susta on tullut ennalta arvattava "nice guy", sellainen jossa ei ole haastetta naisellesi enää samalla tavalla ja/tai nainen luuli sua sellaiseksi mutta olet paljastanut, että näin ei olekaan.
Mä ehdotan, että teet itsesi haluttavaksi jälleen. Älä myötäile naistasi, älä sano kaikkea sitä mitä hän jo tietää mitä sä tuut sanomaan mihinkin asiaan, älä sano suoria vastauksia hänen kysymyksiinsä jos se ei ole ei, näytä että sulla on kysyntää, älä ole aina saatavilla!
Siitä se lähtee...
Jos koet että et yhtään ole tuollainen niin päätä joko haluatko mahdollisesti kehittyä itse johonkin suuntaan vai vaihdatko vaan naista.. mutta jos puolen vuoden jälkeen nainen sanoo noin niin ei hyvää seuraa.
melkein kuin minun suustani! Vaikka olenkin nainen, niin olisin itsekin neuvonut samantapaisesti. Naista kiinnostaa miehessä hänen salaperäisyytensä. Jos kaikki on nähty, eikä uusia kujeita ole tiedossa, niin kyllästyminenhän siitä seuraa.
Ylenmääräinen kiltteys voi myös olla varsin paha juttu. Oikeanlainen kiltteys ei ole vähäisintäkään määrää pois jämäkkyydestä! Jämäkkä, suorasanainen, päättävä mies on naisen mieleen. Toki herkkyyttä ja muitakin avuja tarvitaan - esim. luotettavuutta ja rehellisyyttä - mutta suoraselkäinen mies on todella puoleensavetävä!
Jos tyttösi on kiikun kaakun sen suhteen, mitä haluaa, niin neuvon ottamaan aikalisän. Älä riipu hänessä kiinni. Se on naisesta vastenmielistä.
Usein on niin, että vasta päästäessään irti on saanut haluamansa itselleen. Se riski kannattaa ottaa. Ja jos lopulta ei käykään toiveittesi mukaisesti, niin se oli sitten semmoinen tarina se. Jokaisesta tarinasta jää myös hyviä muistoja. Elämä ei ole etenemistä pisteestä A pisteeseen B, vaan väliin mahtuu jos jonkinmoista kiemuraa!
Hyvää jatkoa sinulle. Pää pystyyn :)
...mutta mitähän nyt sit käytännössä tekisin? Pitäiskö keksiä jotain salarakkaita tähä väliin nopeesti tj? En nimittäin oo millään tapaa hirveen jännittävä/mysteerinen persoona :E Ainakin annan hänen nyt olla vähän aikaa että saa aikaa miettiä. Jospa sitten vaikka alkaisin kehitellä jotain. Mutta vinkkejä otetaan mielellään vastaan! Kiitoksia Maija123, oot oikeessa, ei se elämä tähän tosiaan lopu. Sääli vaan jos tää suhde kariutuu tähän...
Olet upea mies ajatuksinesi kaikkinesi! Tyttösi ei nähtävästikään ole vielä löytänyt sinua niin kuin me täällä palstalla. Se on jännää, miten ylöskirjoitetut ajatukset piirtävät meistä joskus aivan erilaisen kuvan, kuin mitä me olemme kasvotusten toistemme kanssa.
Vinkki A: Ehdotan, että kirjoitat tytöllesi kirjeen - vaikka kuinka sitten asuisitte lähellä toisianne, tai peräti saman katon alla! Ei mitään sokeripullamössöä, vaan juuri SINUN ajatuksiasi ja mietteitäsi.
Vinkki B: Ole oma itsesi. Ei mitään väkinäisiä salarakassuhteita, kun ajatuksesi kuitenkin ovat tytössäsi!
Vinkki C: Mitäs jos aloittaisit jonkin uuden harrastuksen? Tyttösi sen kuullessaan voisi hämmästyä mielenkiinnosta ja jos ei hämmästy, niin saisitpahan ainakin sinä itse jotain muuta ajateltavaa - ja tapaisit uusia ihmisiäkin.
Tämmöisiä vinkkejä näin äkkiseltään ajateltuna.
Surut poispyyhkivää auringonpaistetta sydämeesi :)
T. Maija123
Vaikea uskoa että jaksatte auttaa tällä tapaa tuntematonta, kiitos siitä :> Ehkäpä keksin jotain millä voisin saada kiinnostuksen taas heräämään, itseasiassa meinasin jo viime yönä kavereiden kanssa ulkona käytyäni kirjoittaa ja toimittaa hänelle kirjeen mutta onneksi en niin tehnyt, olisi tullut vaan huonoa ja väsynyttä tekstiä :D Mutta ehkäpä kirjoittelen sellasen tässä nyt lähiaikoina. Kiitos Maija123 ja tyttönen vielä, sekä tietty arska joka oli heti alkuunsa aivan oikeassa ;>
Itselläni kävi samanlainen tapaus kuin naisellesi.
Rakastuin alussa maineeltaan kovikseen ja rikolliseenkin kaveriin.
Sitten kun hän ei sitä enää ollutkaan, lopahti hieman kiinnostuskin. Tarkoitan tällä sitä, että hän ei enää minun kanssani sitä kovista esittänytkään eikä mitään rikollista tehnytkään. Enkä kyllä mä rikollinen tms itse olekaan mut minua sellainen kiinnosti kovasti.
En silti antanut periksi, halusin nähdä millainen hän oikeasti on. Sen "roolin" takaa löytyi mitä upeampi ihminen, välittävä ja rakastava. Ja kaiken lisäksi meillä tuntui olevan aika pitkälti samanlainen taustakin.
Se, että kiinnostukseni lopahti hetkeksi oli minun erehdykseni jo itsessään. Vietin viikon niin etten tavannut miestäni ensinkään, mutta sitten tuli ikävä. Ja huomasin rakastavani häntä todella paljon- ihan hänen omana itsenään.
Enkä halunnutkaan hänen enää olevan muuta kuin oli. Mekin oltiin seurusteltu lyhyen aikaa kun minulle "iski" samanlainen tunne kuin tyttöystävääsi.
Ja nyt kuitenkin jo asutaan yhdessä ja suunnitellaan häitä.
Tämä tieto nyt ei sinua varmasti lohduta mutta kuitenkin..
En usko että tarvitset sen suurempia "kikkoja", tai salarakkaita. Kysysisit vain mihin hän sinussa rakastui,mitä hän suhteeltanne toivoo.
Tottakai me kaikki olemme erilaisia mutta voin kuvitella itseni tuoksi tytöksi.
Älä yritä liikoja, näytä vain kuinka sinä häntä rakastatkaan.
Keskustelkaa asiasta, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Minä toivon teille ja etenkin sinulle hyvää jatkoa. Toivottavasti kaikki onnistuu vielä!
Minulla on sama tilanne... Mies ei tiedä haluaako enää olla mun kanssa.
Mutta pitää arvostaa itse itseään eikä jäädä oottelemaan mitään ihmettä, ellei mun mies ala tietämään tunteitaan ja pian niin mun täytyy sit ottaa ohjat käteen ja erota.
Tsemppiä vaan!
Mitä on tapahtumassa, kun hyvässä ja vakiintuneessa suhteessa (avoliitto, opiskelijoita molemmat) olen vain lakannut tuntemasta? Ennenkin on "tuntunut" tältä, mutta nyt se vai ei suostu katoamaan. Tilannetta on jatkunut jaksottaisesti keväästä lähtien. En muista ikävöidä tai ajatella kumppaniani jatkuvasti erossa ollessamme. En tunne enää fyysistä vetovoimaa häneen, ajatus seksistä tuntuu velvollisuutena.. Hänen kanssaan taas on ihan hyvä, mutta tavallinen olo. Ei perhosia mahassa, ei pakahduttavaa tunnetta keuhkoissa, ei mitään poikkeavaa. Huomaan välillä (liian useasti) miettiväni, millaista olisi olla taas omillaan, vapaa suunnittelemaan elämääni oman mieleni mukaan? Kumppani vannoo rakkauttaan jatkuvasti ja sanoo, ettei osaisi elää ilman minua. Itse taas katson hölmönä ja koitan sanoa jotain niin mäkin sua..
Mistä sitä tietää rakastavansa? Mikä on syvää ystävyyttä, kiintymystä ja tottumista? Mistä sitä edes tietää rakastavansa? Kumppanini on kiltti ja huomaavainen, luotettava, rehellinen, mukavaa seuraa, komea, hyvä sängyssä. Miksi se ei tunnu riittävän mulle? Eniten pelkään, että tärvelen kummankin elämän ja onnen sekoilemalla omiani. Olo tuntuu niin alhaiselta ja saastalta: kuinka toisen pyyteettömään rakkauteen voi vastata näin?!?
Jotenkin vain pieni ääni päässäni kyselee, että onko elämän oltava tälläistä jo nyt? Tämä on ensimmäinen vakava seurustelusuhteeni, olemme olleet yhdessä suunnilleen siitä lähtien, kun täytin 18. Alaikäisenä oli jotain teinisäätöä poikasten kanssa, mutta siitä ei voi puhua edes samana päivänä. Mietityttää sekin, että johtuuko nämä tunteet siitä, etten "ehtinyt" kokeilemaan muita miehiä. Se taas kuulostaa vähintäänkin typerältä, sillä en kuitenkaan istunut kotona tynnyrissä. Omillani en myöskään ole asunut, vaan muutin vanhempien luota suuran yhteen.
En ole uskaltanut kertoa kumppanille tunteistani, vaikka sokea variskin näkisi käytöksestäni jonkin olevan pielessä.. Tiedän, että jos avaisin nyt suuni aiheesta, asiat eivät ikinä palaisi täysin ennalleen. Haluaisin vain kuulla, että tämä on normaalia ja menee ohi itsestään, kunhan en ala hölmöillä mitään typerää.
Olo tuntuu kauhealta, ei saa oikein kiinni mistään, ei ole mitään käsitystä siitä, mitä haluan.. Hitto kun saisi vapaata omasta elämästään! Miksi ihmeessä mun pitää aina löytää ongelmia, kun elämä sujuu hyvin ja menee totuttua rataa eteenpäin.. Ystävien kanssa en ole uskaltanut puhua aiheesta, heillä on varmasti omiakin murheita. Tekisi mieli kysyä, miltä ystävästäni tuntui aikoinaan, kun hän lopetti pitkän suhteen ja purki kihlauksen. Sen tiedän, että hän kertoi tunteneensa valtavaa helpotusta, vaikka tilanne sattuikin ja tuntui paskalta. Eniten pelkään sitä, että tuntisin itsekin vain helpotusta. En uskalla puhua aiheesta myöskään siksi, että mielestäni yleensä, kun ihminen alkaa puhua ääneen vastaavasti, hän on jo tehnyt päätöksensä. Jokin on liikahtanut.
Huomasin tekstin näyttävän kauhealta kirjoitettuna. Saas nähä, kehtaako edes painaa lähetä-buttonia. Tulipa taas sosiaalipornonhaluisille kunnon päiväannos..