Kävin kirjastossa

Käväisimpäs tuossa pitkästä aikaa kirjastossa lueskelemassa ja kohentamassa yleissivistystäni. Lukusalissa lueskelin kaikessa rauhassa päivän lehteä ja tutkiskelin päivän polttavia uutisaiheita kunnes tunsin kuinka vatsassani alkoi myllertämään. Yritin pusertaa perceposkiani yhteen mutta paine kävi ylivoimaiseksi joten jouduin äkkiä säntäämään lukusalin nurkkaan lehtihyllyjen väliin ja riuhtaisemaan housut jalastani ja vesiripulit oikein räjähtivät hirvittävällä paineella lattialle. Koko lukusali oikein raikui kun ripulia suihkusi sykäyksittäin ja perce piti hirvittävää meteliä. Jouduin pyyhkimään perceeni hyllystä nappaamaani sanomalehteen ja poistumaan äkkiä paikalta ennen vartijoiden tuloa.
5277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Varsinkin tuo "ripulia tuli sykäyksittäin" ja "perse piti valtavaa meteliä" sai repeämään 😂 jäin vielä kaipaamaan sitä, että poistutaan hädissään paikalta valtavan löyhkän saattelemana

Asd

Äänestä

Aloittaja on varmasti paatunut kaljaripuli-kirjoittaja. Tällä palstalla saamme iloiten lukea säännöllisesti toinen toistaan loistokkaampia ripuli kirjoituksia, milloin missäkin yhteydessä.

Äänestä

Kannustaisin menemään kuitenkin paikallisen kirjaston lukupiiriin, saat lisää ilmavoimia harrastukseesi, ynnä muuta hyvää. Ahkeraa lehden lukua kannatta tehdä ihan alkajaiseksi. Ehkä onnistuisit saamaan jopa pöntön hajalle, kun panet parhaasi menemään, silloin ei paljon sipilät tai sipulit , marinit ym. paina kun pönttö on täynnä täyttätavaraaa.

Äänestä

No joo 2/5 kirjastoissa on wc ja oli aika lyhyt tarina, seuraavaksi lisää mielikuvitusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Käväisimpäs tuossa pitkästä aikaa kirjastossa lueskelemassa ja kohentamassa yleissivistystäni. Lukusalissa lueskelin kaikessa rauhassa päivän lehteä ja tutkiskelin päivän polttavia uutisaiheita kunnes tunsin kuinka vatsassani alkoi myllertämään. Yritin pusertaa perceposkiani yhteen mutta paine kävi ylivoimaiseksi joten jouduin äkkiä säntäämään lukusalin nurkkaan lehtihyllyjen väliin ja riuhtaisemaan housut jalastani ja vesiripulit oikein räjähtivät hirvittävällä paineella lattialle. Koko lukusali oikein raikui kun ripulia suihkusi sykäyksittäin ja perce piti hirvittävää meteliä. Jouduin pyyhkimään perceeni hyllystä nappaamaani sanomalehteen ja poistumaan äkkiä paikalta ennen vartijoiden tuloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu