kaivattuusi muuttuisi, jos hän ostaisi sulle lahjaksi aidon Louis Vuittonin?
Miten suhtautumisesi
Anonyymi-ap
60633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Aika paljon😂
Ei niin mitään merkitystä kyseisellä tuotteella.
Rumia kaiken lisäksi.
No ei sellaista tapahdu
Pitäisin holtittomana.
Tekisin huoli-ilmoituksen, ja löisin takapuoleen "olen holhouksessa" -leiman myöhempien hörhöilyjen vähentämiseksi.
Varmaan pettyisi jos saisi tietää minun ostaneen sen alle puoleen hintaan jostain maailmalta eikä stokkalta.
Vuittonit ei kiinnosta vähääkään.
Louis Vuitton, LVMH Moët Hennessy ohitti tänään Novo Nordiskin ja on nyt Euroopan suurin yritys markkina-arvoltaan.
En halua, että minulla tuollaisia laukkuja ostettaisiin! Tätä samaa asiaa on käsitelty monta vuotta sitten!
Jos ihmiset osaisivat ostaa tuotteita niiden laadun, käytettävyyden tai ulkonäön perusteella. Jos huomaan jonkin kuuluisan merkin premium vaatteen, joka on pirun kallis mut ei siltikään kilpaile muiden merkkituotteiden rinnalla millään tasolla, niin ei siinä vaiheessa paljon sympatiaa riitä jollekin vaatemerkin ”isälle”.
Louis Vuitton on niin himoittu, koska se on kallis. On hienoa, että voi pitää kalliita vaatteita tai laukkuja.
Mutta tuo on juuri sitä sopuli sopilien seassa olemista. Todella persoonallinen ihminen osaa luoda oman tyylinsä riippumatta kenenkään nimestä. Hänellä voi olla rahaa ihan samalla tavalla mut ei ole tarvetta rahalla pröystäillä vaan luottaa omaan makuunsa, tyyliinsä ja persoonaansa.
No siis ei sng:tty & taika on ikuista
Rohkeampi AutoJaska
Toteaisin: "Mitä sinä olet mennyt tuhlaamaan..."
Miten sen pitäisi muuttua?
Olettaisin hänen seonneen tai saaneen aivokasvaimen.
Ei minulla ole kaivattua, joten mikään ei muuttuisi! Haluan tutustua 60+ miehiin, ehkä käy jopa niin että rakastun! Kevättä alkaa jo olla rinnassa!
Hänellä varmaankin olisi rakastajatar, joka on tyysti eri tyyppinen kuin minä, jolle hän olisi sen oikeasti ostanut. Ihmettelisin siis mikä tapahtumaketju on johtanut siihen, että hän mulle sitä tyrkyttää.
Ajattelisin, että hän on tosi huono ihmistuntija, jos hän kuvittelee, että haluaisin Louis Vuittonin. Keksin miljoona muuta juttua, joihin ne rahat olisi parempi käyttää. Ja minä haluaisin häneltä jotain ihan muuta...
En tykkäisi siitä laukusta yhtään.
Ja saattaisin suuttua sille sen ostajalle.
Ymmärtäisin, että hän ei tunne minua laisinkaan, jos tuon menisi tekemään. Ja se olisi todella suuri pettymys ja surun aihe.
Ottaisin mieluummin vastaan aitoa rakkautta.
Sellaista minä voin antaa vain samanikäiselle miehelle kuin itse olen! Kyseessä ikäuokka 60v ja sitä vanhemmat!
Osui. Anna minulle rakkautta, monta kertaa peräkkäin. Olen 72v. Mutta vielä sokeri suussa sulaa. Olenko liian vanha??
Minä ostan laukkuni omilla rahoillani. En halua, että mies ostaa minulle mitään rumia merkkilaukkuja eikä mitään muutakaan. Arvostukseni alenisi häntä kohtaan, jos niin huonosti minut tuntisi, että sellaista tekisi.
Ei mitenkään. Mä en kaipaa mitään luksusta.
Sitten hän ei tuntisi minua pätkääkään, ei kiinnosta materialeveily vaikka aika keskiluokkaelvistelyä onkin.
En ikinä voisi käyttäytyä noin mauttomasti. Ostaisin lankaa ja virkkaisin hänelle laukun.
En tykkää vuittoneista kyllä se Kelly on parempi ja kauniimpi.
Workin for Birkin.
Longchamp, Furla, See by Chloe, Lululemon,
löytö kirppikseltä.
Birkin👍mutta en tekis noilla yhtään mitään vittonia kuljen koirankusetusvaatteissa joka päivä😂sen sijaan minusta ovat rumia yhtä hirveitä kuten Burberryn kuosit. Kaikki kallis ei ole kaunista ja päinvastoin, Jotkut ovat jos mun ukolla oliskin varaa ostella noita mulle mihin mä sit niiden kans kulkisin? Lidliin mukaan ostamaan sille kaljaa niinkö🤓 saanut kotona kasvatuksen että niistä oikeista rikkaista ei näy päällepäin uusrikkaista tai vähemmän sen sijaan voi nähdä kaikenlaista. Ja mitä sit jos on persaukinen ihan sama maailmassa tärkeintä ja hienointa miten kohtelee muita!
En usko että 6ov ja sitä vanhempi ostaisi moisia tekeleitä!
Huhvittu'isin !🤣
Toivottavasti hällä olisi varaa olla niin hölmö 😂
Riittäisi vaan hän sillä enhän mä mielestäin sua saa vaikka toinenhan sulla onkin jo siellä
En ottaisi vastaan. Hyvät tunne-ja vuorovaikutustaidot tekee paremman vaikutuksen.
n-n
Olen samaa mieltä. Siksi etsin vain suunnilleen samanikäistä miestä elämääni. Jospa kävisi niin että rakastuisimme. Silloin sitä tulisi parisuhde ja siihen kuuluisi kaikki se mitä parisuhteeseen normaalisti kuuluu! Tai jos en rakastuisi löytäisin samanikäisen miehen kuin itse olen ja olisimme ystäviä!
Ei koskaan suurta ikäeroa!
En tykkää siitä merkistä ja muutenkaan ei ole tarvetta korostaa itseä merkkituotteita. Ainoastaan jos muuten tykkään malleista
Tuskin hän haluaa mitään italialaista kikoloa lahjaksi.
ei kiinnosta. perintää kaikki mitä ovat tehneet ja tämä paska niille paskana. ja työhalkaus ja muu takaisin huonona ja psskana ja rahaan huonoa ja muuta ikävää takaisin joka jutusta. ei olla saatu mistä korvausta eikä mitään hyvää. ja kaikista vuosista. ei mitään sanottavaa. eikä saatu kaikki perintään ja kiskotaan takaisin ja rahan estosta kunnolla pahaa ja sama, töistä.
ja mitä tekivät tänne kokekoot itse. myös ne naiset ja huotat ja liha satana euro ja minuutti perintään.
Palsta on nykyään pintaliitoteinien temmellyskenttä. Kysymyksistä päätellen.
Tai sitten trollaajien temmellyskenttä
Sori ,mut mulla ei oo enää kaivattuja.
toivottavasti saatte kaikesta paskaa ja, kaikkea mitä ootte tehnyt ei vittu mitään hyvää sanottavaa. mikään ei ollut teiltä ja kaikkea ootte tyylillä ne ottanut ja vittu te tuutte maksamaan kaikesta ja kärsimään kaikesta. vittu mitä vahinkoa ja paskaa ootte, aiheuttanut, hyi saatana mitä porukkaa. hyi vittu ja toivottavasti kärsitte ja saatte, sitä kaikkea paskaa. ja mistään ei oo mitää korvausta tullut. kuinka sasrsbssru oon teille antanut joskus Vapaasti, tahdosta ja kiitoksena ootte vainonnut ja tuhonnut vuosia jotta huorajoukko ja muut saa hyvää ja tänne paskas. ootte te vittu semmoista sakkia että toivottavasti tulee kaikki hienona ja psskana elämään ja, estää kaikkea mitä teette. hyi vittu etovsa paska joukkoa. toivottavasti Koittaa päivä että otatte turpaan ja, Paskaa, kaikesta.
pyöri jotenkin sänvfyssä ifswes jos joku hycä idwea tyttöjenkin kanssa, ei sassa nukuua kun aja<frukssrf miswlswzzä.
Ei mitenkään, sillä itselläni on varaa ostaa omat merkkilaukkuni. Minua ei materialla lahjota. Haluaisin hänet ihanan miehen, ilman mitään lahjoja.
ja joka saatana päivästä ja estämisestä toivon teille saatanasti pahaa ja huonoa. ei vittu mitään hyvää sanottavaa. ja toivotaan siitä juuri minne ootte järjestänyt ja vienyt. joskus saanut elämää omana itsenä järjestymään mikään ei ollut teiltä. ette oo mitään korvannut. jos estätte töitä ja rahaa ei mikään apu korvaa mitään. ja toivon saatanasti huonoa kaikesta. ihan vaan tekojenne mukaan ja juuri samalla vastenmielisellä ja etovalla tyylillä.
ette vaan vieneet vaan etsitte myös oman avun antamisen sinne mihin halusin ja kaiken elämässä ootte niin psskana porukkaa, kaiken tuhositye ja ihan kaikkea. toivottavasti saatte kaikesta huonoa ja pahaa elämiinne.
ja toivottavasti olla viemättä jatkossa ja suöyyämättå niitä naisia ne minun elämällä ja asioilla jotta saavat parempaa ja kehittyvät. mitään hyvää sanottavaa kenestäkään, ei työssä tai vapaalla. ei vittu yhtään mitään. ei kiinnosta ottaakaan, pääasia päästö omiin suunnitelmiin ja saada ne rahat. ei ne teiltä oo, ja päästä pois teidän rytmistä ja hyväksikäytöltä.
kunhan saan uudemman auton, saa muuttaa omat tavat ja pääsee eroon tästä paskasta. ei teillä oo. itöl nokjritta ollut ikinä tai vuosiin. hyi vittu mitä porukkaa toivottavasti tulee kaikesta huonoa. teidän suunnitelmat muut nousuun ja hyvää ja tänne huonoa ja, teille töitä. hyi saatana. onneksi pääsee eroon teistä ja vaikka laillisesti tappamalla. että saa oman elämänsä takaisin ja Rahkonen jaa, tottumukset ja, tavat. ja ootte poissa pilaamasta kaikkea, ja rouhtomasta kaikkea ja omimasta ja viemästö. hyi vittu.
ja mitä tänne tulee tietää ainakin ketä välttää ja miten rakentaa ja miten.
En tykkää rumista tavaroista enkä ole materialisti.
Hän saa palauttaa sen liikkeeseen takasin.
Minun kullan 😍kanssa me diggaamme enemmän kauniita syksyn lehtiä ja männyn auringossa kullanruskeana loistavaa runkoa ja sinistä taivasta ja kiviköstä ojan pientareen voikukkaa
Ajattelisin hänestä kauniisti, että mistä ihmeestä tiesi että tarvitsen uuden laukun. Edellinen Prisman kassi koki kovia, toivoisin että uusi laukku kestäisi ajan hammasta paremmin. Hän on varmasti muutenkin huomaavainen minua ja tarpeitani kohtaan.🥰 Ei muuttuisi ajatus hänestä, lähinnä vahvistuisi epäily hyvästä ihmisestä.
Jos kaivattu olisi yhteydessä, minäkin voisin olla. Oli yhteydenotto sitten laukku tai viesti.
Heh,hän ei tuntisi minua tällöin lainkaan.
Toisaaltaan lahjat kertoo antajastaan🤔Ehken itsekkään tällöin tuntisi häntä ja nämä kaksi yhdessä merkkais sitä ettemme kuulu yhteen.
Ei kiinnosta mitkään Louis Vuittonia haluavat pinnalliset naikkoset. Mutta jos nainen ompelee itse omat laukkunsa kuten eräs hottis Sofia, niin se vasta on seksikästä!