sairaalan osastoille saa mennä itseään suojaamatta?????Ja varsinkin huonokuntoisten vanhusten osastoilla ilman kasvosuojaa ja ilman käsineitä niinkuin käsidesiä. Varsinkin Varhan alueella tämä on ihan tavallista.
Mutta entäs sitten, kun joku onkin vienyt osaston potilaalle koronan, niin johan alkoi eristys. Otetaan käyttöön parhaimmat kasvosuojat, suojavaatetus, suojakäsineet. Potilaat eivät saa poistua huoneesta, jossa on todettu vaikkapa yksikin koronatartunta, koska muut ovat altistuneet. Tällainen suorastaan vähäjärkinen suomalainen systeemi saisi jo loppua ja aloitettaisiin joka kerta, kun koronavirusta tulee aktiivisesti lisää, niin kasvosuojat pakollisiksi ja samoin käsidesit. Niin pitkälle maassamme ei ilmeisesti koskaan mennä niinkuin tuolla kaukana meistä maailman toisella puolella, että kaikki vanhusten osastoille menevät testataan ennen kuin he saavat astua osaston ovesta.
Suomessa kaikissa asioissa säästetään. Raha ratkaisee jopa sen, että vanhuksia sairastuu vuodeosastoilla koronaan pelkästään siksi, kun ei ole mukamas varaa jakaa kasvosuojia ja käsidesiä vierailijoille.
Parasta olisi testata jokainenosastolle menevä. On todellakin maita, joissa näin toimitaan.
Miksi korona-aikana kuten nyt
1
300
Vastaukset
- Anonyymi00002
No, vastataanpa tähän, vaikka on yli vuoden vanha aloitus.
Koska WHO päätti, ettei korona ole enää vaarallinen vaan verrattavissa tavallisene flunssaan.
Silloin, kun korona pandemia keksittiin, niin WHO määriteli koronan terveydelle vaaralliseksi tartunta taudiksi, että lääketeollisuus pääsi tienamaan rokotuksilla ja voitiin tehdä rajoituksia rajoittamaan ihmisten elämää.
Vaikka korona oli silloinkin sama, kuin mitä se nyt on.
Maskia olen flunssa aikana käyttänyt kaupassa käydessäni, en koronan takia, vaan, suojaamaan flunssalta, eikä ole flunssaa ollut.
Ennen koronaa en maskia ole koskaan käyttänyt ja joka ikinen talvi oli räkätauti ja yskä, muttei ole ollut sen jälkeen, kun maskia on käyttänyt eli kyllä se maski suojaa flunssalta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3123655Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell292016Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441646- 841491
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.971290- 1441191
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.961038Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212867Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787