Kiuruveden asukasluku romahti viime vuonna 120 asukasta, nyt enää 7.356 asukasta.

Anonyymi-ap

Kiuruveden asukasluku 1.1.2024 oli 7.475 asukasta. Nyt joulukuun lopussa se oli enää 7.356 asukasta.

Kuluneen vuoden aikana asukasluku putosi siten 120 asukasta.

Kiuruvedellä oli 1.1.2014 asukkaita 8.867. Vuoden lopussa eli 31.12.2024 asukkaita oli 7. 356. Yhdessätoista vuodessa asukasluku on siten tippunut 1.511 asukasta.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden väestön kehityksen perusteella vuonna 2040 täällä on enää vain 4.800 asukasta.

16

623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuinka paljon tuo asukasluvun väheneminen pienentää valtuutettujen määrää?

      • Anonyymi

        Valtuutettujen määrän voisi vähentää 27 valtuutettuun eli kaksi valtuutettua pois. Kaupunginvaltuusto päätti pitää valtuutettujen määrän 29 valtuutettuna lähinnä valtuustoryhmien johtajien tahdonmukaisesti. Hallituksessa asiasta on kuuleman keskusteltu, mutta vähentäminen ei saanut kaikkien kannatusta. Kaupunginjohtajalla ei siten ole ollut kanttia esittää vähentämistä valtuustolle.


    • Anonyymi

      Sehän suattaa tuurillaan nuljahtoo jo tänä vuonna alle 7000 asukkaan

      Ja toiset ne vain haaveiloo kivijalkakoulusta kuolovasn kyllään.

      • Anonyymi

        Korjausta tuohon senverran että parin vuojen piästä voipi nuljahtoo alle seihtemän tuhannen.


    • Anonyymi

      - Elikkä paljo!
      kuten sanoo Jope Ruonansuun utelias ukko sketsissä.
      Se lihava ukko, joka lyllertää penkin taitse vasemmalta oikealle, pyörähtää penkillä istujan viereen, kysyy jotain määrää, ja kun saa vastauksen, sanoo:
      - Elikkä paljo!
      Ja nousee ja lyllertää kuvasta pois oikealle.
      Roolissa Jope itse, lätsä päässä, yllä punaruutupaita ja haalistuneen siniset henkselihaalarit.

    • Anonyymi

      Enää 7.356 asukasta. Pieneksi on vuoden 1960 lukea 16.500 huvennut.

    • Anonyymi

      Saman näköinen kuin villin lännen hylätty kaupunki tuulessa lonksuvine ovineen ja ikkunoineen.

      • Anonyymi

        Hyvä! Kaipaan rauhaa, ruokaa ja halpaa asumista. Luisittelijat voi laittaa myös etelää kohti, kiitos!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä! Kaipaan rauhaa, ruokaa ja halpaa asumista. Luisittelijat voi laittaa myös etelää kohti, kiitos!

        Orpo ja Purra vievät ruoan sinun pöydästäsi.


    • Anonyymi

      Kiuruvetiset ovat niin sisäsiittoisia, että pariutuvat maailmallakin toisen vetisen kanssa. Pitää olla vähän sukua kolmannessa polvessa.
      Kaikki uusi, vieras pelottaa.

    • Anonyymi

      Kun väki vähenee, pidot paranee.

      • Anonyymi

        Niin varmaan. Kerro joku muu yhtä hyvä juttu.


      • Anonyymi

        Tuskin paranee kun pian ei ole edes mitään sairaanhoitoa ja kaikki muu onkin jo kadonnut. Täällä saa yksin kitua ja kuolla korvessa.


    • Anonyymi

      Ompa kumma

      • Anonyymi

        Mitä kummaa siinä asukkaiden katoamisessa on.


    • Anonyymi

      Viimeinen kun muistaa sammuttaa valot

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      103
      3495
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      196
      2226
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2090
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      37
      1822
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1649
    6. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1088
    7. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      830
    8. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      69
      827
    9. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      49
      821
    10. Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.

      Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti
      Sinkut
      129
      773
    Aihe