kyllä se on kohtuullista jos suomen maassa irtisanotaan huvinvointialueen työntekijöitä tuhansia
niin myös johtajistoa karsitaan puolella ,
siitä säästöjä tulee jokaisesta melkein 400 000 vuodessa kun miettii että 20 000 palkkaa, sivukuluja ja työsuhde etuja sekä lomarahoja . jotka tulevat kuluina julkisiin menojen lisänä
miten suomen valtion tilintarkastajat ja muut talousnerot ovat päästäneet tähän tilaan että meillä maksetaan sote johtajille, valtion firmojen johtajille ja ministereille ihan poskettomia palkkoja , sen lisäksi muita etuja ja bonuksia vaikka menee ihan helkkarin huonosti.
velkaa otetaan vuosi vuodelta enemmän ,kaikkein eniten eu maissa
työttömiä tulee kuukausittain ja nyt kunnilla velvoitetaan työttömien saamiseksi töihin,,,, mihin töihin??
sen lisäksi kunta maksaa työttömistä sakkoja valtiolle
nyt uusinta tietoa että hyvinvointialueiden työntekijöien työpaikka terveydenhoito viedään alas säästösyistä
silti matut saavat terveydenhoidon ja palvelut jopa nekin jotka maassa ilman lupaa
kyllä jotain rajaa sentään pitäisi olla mitenkä kohdennetaan palveluita siihen on varaa
vanhukset jo monta vuotta nyksin hyljättyinä kotonaan. ei kaikilla ole omaisia lähellä, sokeita dementisiä, kaatuilevia vailla hoivaa
sote johtaja varhila eroaa, hyvä malli muillekin
Anonyymi-ap
0
203
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400