irtisanoutuminen varhilan viisain teko, toivottavasti jatkoa säästösyistäseuraa

Anonyymi-ap

kyllä se on kohtuullista jos suomen maassa irtisanotaan huvinvointialueen työntekijöitä tuhansia
niin myös johtajistoa karsitaan puolella ,
siitä säästöjä tulee jokaisesta melkein 400 000 vuodessa kun miettii että 20 000 palkkaa, sivukuluja ja työsuhde etuja sekä lomarahoja . jotka tulevat kuluina julkisiin menojen lisänä

miten suomen valtion tilintarkastajat ja muut talousnerot ovat päästäneet tähän tilaan että meillä maksetaan sote johtajille, valtion firmojen johtajille ja ministereille ihan poskettomia palkkoja , sen lisäksi muita etuja ja bonuksia vaikka menee ihan helkkarin huonosti.

velkaa otetaan vuosi vuodelta enemmän ,kaikkein eniten eu maissa
työttömiä tulee kuukausittain ja nyt kunnilla velvoitetaan työttömien saamiseksi töihin,,,, mihin töihin??
sen lisäksi kunta maksaa työttömistä sakkoja valtiolle

nyt uusinta tietoa että hyvinvointialueiden työntekijöien työpaikka terveydenhoito viedään alas säästösyistä

silti matut saavat terveydenhoidon ja palvelut jopa nekin jotka maassa ilman lupaa
kyllä jotain rajaa sentään pitäisi olla mitenkä kohdennetaan palveluita siihen on varaa

vanhukset jo monta vuotta nyksin hyljättyinä kotonaan. ei kaikilla ole omaisia lähellä, sokeita dementisiä, kaatuilevia vailla hoivaa

3

858

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Petosjytkyhallituksen aikana ei kasva kuin : Työttömyys, köyhyys, konkurssit, itsemurhat ja huumeongelmat..

    • Anonyymi

      Juudas-purra kusetti ja huijasi äänet : "Köyhiltä ei leikata..". Totaalinen Petosjytky.

    • Anonyymi

      Lähes 30 miljardin sotekuluissa 100 000 euron kultainen kädenpuristus omasta irtisanoutumisesta ei merkkaa sotelle yhtään mitään, tälläkin rahalla olisi jo palkattu useampi hoitaja. Sote on konsulteille varsinsinen kultakaivos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      174
      3032
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      298
      2696
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1768
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      50
      1667
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      39
      1541
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1316
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1229
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1184
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      383
      1167
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1073
    Aihe