Eikö Putin katkonutkaan kaapeleita

Anonyymi-ap

Kohta saa iltapäivälehti asiantuntijat työpaikoilla alkaa selittämään uudestaan.

"Amerikkalaislehti The Washington Postin mukaan nimettömiin lähteisiin vedoten Suomen ja Viron virkamiesten asiaan liittyvillä syytöksillä venäläisiä kohtaan ei ole faktapohjaa. On syytä uskoa, että näihin kaapeleihin liittyvä provokaatio oli "yllätyshyökkäys", joka oli lavastettu paitsi Venäjää, myös Yhdysvaltain uutta presidenttiä Donald Trumpia vastaan ennen maiden johtajien välisten strategista turvallisuutta koskevien neuvottelujen aloittamista."

20

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ole huoleti! Tässä maassa on Mediapoolin taulutuksessa lehdistö, Yle ja muut saaneet itämään niin paksun ja haisevan ryssävihatunkion, että kohta päät kolisee Karjalan männyssä.
      Kas vain! On kysytty kaiken arvaavalta, luulevalta, arvuuttelevalta, mahdollisuuksia lukevalta ja itsensä tietävistä parhaaksi tituleeraavalta Mika Aaltolalta. Tämä mies on noin 80 kertaa ennustanut Putinin tappamisen. syöksemisen vallasta, tai katoamisen maailmasta. Ainoastaan Toveri Toveri on ennustanut enemmän.
      Aaltola ennusti maaliskuussa 2022 Ukrainan hävittävän Venäjän armeijan ja voittavan sodan. Sitä laulua on kuultukin lisää kohta kolme vuotta.
      Kuka hänen höpinäänsä uskoo enää?

      • Anonyymi

        Putinistit selittää ja palvoo venäjää. Ryzzä ne kaapelit katko.fakta.. loppu on politiikkaa ja taktikointia..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinistit selittää ja palvoo venäjää. Ryzzä ne kaapelit katko.fakta.. loppu on politiikkaa ja taktikointia..

        Supo odottaa uusia ohjeita USA:sta kun siellä on seriffi vaihtunut, varoittivat suomalaisia sotkemasta asioita Itämerellä enempää, ennen uusia ohjeita. Sitten Supo saa luvan kertoa omina tietoinaan ja lopullisena totuutena mitä käsketään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinistit selittää ja palvoo venäjää. Ryzzä ne kaapelit katko.fakta.. loppu on politiikkaa ja taktikointia..

        Jaahas, tuli vissiin vouhkattua aikalailla katkotuista kaapeleista ja Putinista kunnei jenkkiuutisetkaan enää riitä kumoamaan omis vääriä käsityksiä.

        Suurella todennäköisyydellä mitään kaapeleita ole edes katkottu, ruotsalaiset toimitti paikalle umpiruosteessa olevan ankkurin, jokainen pohjanuottaa vetänyt tietää olevan naurettava todiste.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaahas, tuli vissiin vouhkattua aikalailla katkotuista kaapeleista ja Putinista kunnei jenkkiuutisetkaan enää riitä kumoamaan omis vääriä käsityksiä.

        Suurella todennäköisyydellä mitään kaapeleita ole edes katkottu, ruotsalaiset toimitti paikalle umpiruosteessa olevan ankkurin, jokainen pohjanuottaa vetänyt tietää olevan naurettava todiste.

        Hullu saa olla muttei tyhmä.


    • Anonyymi

      Sun mutsis niitä katkoo.

      • Anonyymi

        Putin öyh *few moment later* sun mutsis öyh


    • Anonyymi

      Katkoi! Katkoi se ja murtautui tuhanteen vesitorniin Suomessa ja avasi kaivojen kannet ja kaatoi puhelinmastoja ja katkoi piikkilanka-aitoja, sekä toi Airistolle 284 000 vihreää miestä, atomipommeja ja sukellusveneitä.

    • Anonyymi

      KAAPELIN KATKOJA
      11. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
      12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
      13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
      14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
      15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
      16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
      17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
      18. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

      • Anonyymi

        Joku taas toistaa vanhoja tuhansia vuosia vanhoja tarinoita, siinä toivossa että joku ennustus osuisi vihdoinkin oikeaan kunhan sitä toistetaan joka välissä. Henkiolentoihin uskominen ei ole tätä päivää.


      • Anonyymi

        Kyllä hoitoon pääsyä on parannettava.


    • Anonyymi

      "Kummallista" on se, että näitä "pikku ongelmia" alkoi syntyä, kuin sieniä sateella suomen Nato-jäsenyyden myötä. Aikaisemmin ei ollut näin. Putin ilmoitti julkisesti, ettei Nato-Suomi ole sotilaallinen uhka venäjälle. Tämä siis tiedetään kremlissä.

      • Anonyymi

        Sensijaan Nato-Suomi on kokoaan suurempi kiusankappale imperiumin laajenemispyrkimykselle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sensijaan Nato-Suomi on kokoaan suurempi kiusankappale imperiumin laajenemispyrkimykselle.

        Väkivaltainen suomen liittämisyritys imperiumiin aiheuttaa venäjälle ukraina kakkosen. Kolmosen tai nelosen. Riippuen kansan innokkuudesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sensijaan Nato-Suomi on kokoaan suurempi kiusankappale imperiumin laajenemispyrkimykselle.

        Luulen että susta ei olisi paljoa vastusta kenellekkään


    • Anonyymi

      Tämä skenario vain siinä tapauksessa, ettei rauhanomainen rinnakkainelo ole vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Naton Naton USA:n tuhosiipi järjestää näitä, että baltit ja suomalaiset provosoituisivat ja Putin joutuisi näpäyttämään.

    • Anonyymi

      FAKE NEWS SANOI PERSU JA KAKKAS HOUSUIHINSA.

    • Anonyymi

      Näin ne kommentoinnit muuttuvat, kun Trump käskyttää NATOA JA USAA!

    • Anonyymi

      Minä näin kun se meni vesitorniin ja kusi. Minä näin kun se yritti polttaa kirkon. Minä näin kun se aikoi taidekehän kaikki tekeleet sulattaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      134
      5632
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      245
      4133
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      9
      1745
    4. Nainen, älä tee aloitetta, jos

      Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak
      Ikävä
      154
      1008
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      90
      923
    6. Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla

      Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj
      Maailman menoa
      64
      923
    7. Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta

      >> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii
      Maailman menoa
      135
      917
    8. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      80
      808
    9. Trump laittomien siirtolaisten kauhu.

      Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei
      Maailman menoa
      110
      792
    10. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      40
      786
    Aihe