Mitä on rakkaus?

Onko se kauniita sanoja?
Onko se täydellisyyden tavoittelua?
Onko se itsekkyyttä?
Onko se hiljaisia tekoja?

Ajatuksia joltakin, joka on luullut toimivansa oikein.
21414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Rakkaus on läsnäoloa, molemminpuolista tukea, yhdessä tekemistä ja asioiden jakamista, kauniita sanoja, hellyyttä ja seksiä.

Äänestä
  • En ole kokenut tuollaista.

    Äänestä

Aito ja puhtain rakkaus on sitä, kun täysin omasta halustaan ottaa kopin kun toinen kaatuu. Vaikeissa tilanteissa rakkauden syvyys punnitaan.

Rakkaus ei mielestäni ole itsekäs, ihminen on ja saa ollakin.

Rakkaus tulee suoraan sydämestä, se on pieniä ja isompiakin tekoja, kauniita ja ei niin kauniita sanoja. Rehellisyyttä. Yhdessä kulkemista, yhdessä selviämistä.

Äänestä
  • En usko tuollaiseen enää.

    Äänestä

Esimerkki rakkaudesta: kun Paavali oli aikanaan vankilassa syyttömänä ja maanjäristyksen seurauksena hän pääsi vapaaksi, niin vaikka jokainen ihminen siinä tilanteessa ylistäisi Jumalaa ja riemuiten pakenisi paikalta, Paavali ei kuitenkaan tehnyt niin, vaan hän jäi paikalleen vanginvartijan takia, joka oli valmis surmaamaan itsensä, siksi että oli epäonnistunut virassaan. Paavali jäi vanginvartijan luokse kertomaan Jeesuksesta koska Jumalan rakkaus ohjasi häntä.
En usko että ihminen voisi kokea oikeaa rakkautta ilman Jumalan johdatusta. Siitä rakkaus on kiinni. Ei tunteista, ei suorittamisesta, vaan Jeesuksen läsnäolosta ja teoista ihmisten kautta.

Äänestä

Rakkautta voi ilmentää monella tavalla. Mikä itse kullekin tuntuu luontevimmalta. Itselleni se on mm. tuota kauniita sanoja. Ne eivät ole mitään lirkuttelua, vaan tulevat suoraan sydämestä.

Äänestä

Mulukku persiiseen ja silleen

Äänestä

Se on välittämistä hyvinä ja vähemmän hyvinä aikoina.

Äänestä
  • Mitä ihmettä?!

    Äänestä

Ymmärrettävää, ettei oikein osaa rakastaa jossei ole koskaan kokenut rakkautta esim perheessä ja nähnyt sitä vanhempien välillä. Taitaa olla aika yleistä Suomessa, varsinkin 1900-luvulla, kun ihmiset oli todella käytännöllisiä ja välittäminen tarkoitti lähinnä ruokaa rahaa tms materiaalista tukea. Itse kokenut tämän ja ei paljoa lämmittänyt. Se on eriasia antaa lahja rakkaudella kun rakkautta lahjoilla, hatarasti kuvailtuna.

Ymmärrän, miksi mainitset myös itsekkyyden. Ihminen voi tuntea rakkautta jotain toista kohtaan ja silti olla täysin itsekäs ja itsekeskeinen. Toinen vain herättää ne ihanat tunteet, mutta niiden kokija vaan nauttii niistä itse, eikä varsinaisesti itse osallistu tai huomioi toisen tunteita ja olemista, tarpeita tulla kuulluksi. Narsisti rakastaa näin, ikävä kyllä niin se on ja tekee pahaa toiselle sivuuttamalla hänet täysin.

Lopulta juttu päättyy kuitenkin itsekkkään kohtaloksi, kun toinen näkee lähinnä vaan sen itsekkyyden ja hedonismin ja se näyttää tosi rumalta, vaikka toinen olisi ulkoisesti kuinka kaunis tai komea.

Opettele empatiaa eli eläytymään toisen tunteeseen ja välittämistä ja konkreettista toisen tasapuolista huomioimista, niin opit rakkauden.

Ajattele ensin vaikka miltä joku mitä tahansa tunteita herättävä musiikkikappale tuntuu ja vie mennessään tunteeseen. Sitten siirrät sen vaan tilanteeseen missä musiikin sijasta kuuntelet toista ihmistä, sydämessä sama varaukseton avoimmuus.

Monet pelkää, että heitä hyväksikäytetään tunteellisina hetkinä, mutta kun luottaa omiin vaistoihinsa esim kun joku hellän hetken jälkeen alkaa puhua maksamattomasta vuokrasta tai uudesta käsilaukusta minkä haluaisi muttei ole rahaa tai puhelimesta joka mennyt rikki, niin eiköhän se ole aika selvä. Normaalit ihmiset ei käyttäydy noin.

Itsevarmuutta vaan peliin, ei ole pakko mitään hyötyjuttuja, niin se on.

Äänestä

Molemminpuolinen kunnioitus, sanoja, hellyys, huumori, me.

Äänestä

Rakkaus on paljon asioita mutta moni ylhäällä mainittu liittyy rakastumiseen tai ihastumiseen toiseen henkilöö.

Minulle lopullisen/aidon rakkauden kertoo se että olen valmis kumppanin kanssa toimimaan epäitsekkäästi. Tarkemmin ajateltuna skenaario minun pitäisi pelastaa itseni tai kumppani, tietäen että toinen meistä kuolee. Jos valitsisin kumppanin, niin voisin väittää että aidosti rakastan häntä.

Lapsille kanssa moni toimisi noin mutta kuinka moni toimisi kumppanin kanssa?

Äänestä

Rakkaus on termi, joka voidaan tulkita ja nähdä hyvin monella eri tavalla.
Itse ajattelen sen viittaavan useimmiten romanttiseen rakkauteen, joka on konsepti jota ei ainakaan oman kokemukseni mukaan voi todella ymmärtää ennen kuin sen on itse kokenut. Itse pidin sitä aikoinaan fiktiivisiin kirjoihin kuuluvana kirjallisuuteeden ilmiönä, jota en osannut mitenkään mieltää osaksi oikeaa todellisuutta. Kuitenkin sen kerran kun olen elämäni aikana ollut rakastunut kuvailin asiaa suunnilleen näin itselleni kirjoittamaan tekstiin (Tekstissä rakkaus viittaa kieltämättä enemmän rakastumisen tunteeseen):

"Rakkaus on tunne sitä, että kaikki tuntuu paremmalta tietyn ihmisen seurassa.
Sitä kun tajuat oikeasti kaipaavasi toista ihmistä vaikka edellisestä näkemisestä on vasta pari päivää.
Sitä, ettet millään malttaisi lähteä toisen luota.
Sitä, että voit puhua toiselle mistä tahansa ja luottaa hänen ymmärtävän.
Sitä, että haluat kertoa toiselle kaiken ja kuitenkin on myös hiljaa oleminen hänen lähellään tuntuu vain oikealta.
Sitä, että haluaa oppia tuntemaan toisen aina vain paremmin.
Sitä, että voit olla hänen kanssaan täysin oma itsesi eikä tarvitse yliajatella, miten maailma ja sen ihmiset toimivat.
Sitä, miten kaikkien asioiden perspektiivi tuntuu muuttuvan, kun ne liittyvät kyseiseen ihmiseen."

Ja niin teinin sanahelinältä kuin tuo saattaakin kuulostaa sen on kirjannut ylös 20-21 vuotias ihminen ja näin reilua vuotta myöhemmin ja erosta ehkä jo yli päässeenä voin kyllä edelleen muistaa kyseisen mielentilan niin lapselliselta kuin se nykyään tuntuukin.
Oman näkemykseni mukaan rakastuminen ihana ja kauhea, voimakkuudellaan kuluttava tunne, etenkin henkilölle joka ei sellaiseen ole tottunut. Kaipa sitä voisi jonkinlaisena riippuvuutenakin kuvata, josta toipuminen vie aikaa silloin kun se ei ole luonnostaan päässyt ajan kanssa heikkenemään.

Äänestä
  • Kivasti kirjoitettu. Kiitos siitä.

    Äänestä

Romanttinen rakkaus on syvää eroottista kiintymystä toiseen ihmiseen. Muita rakkauden muotoja joihin ei liity eroottista puolta mm. äidinrakkaus, sukurakkaus, ystävien välinen rakkaus ja rakkaus kotimaahan.

Äänestä
  • Juurikin näin.

    Äänestä

On rakasta isääs nii saat mitä haluat mm

Äänestä

Totaalisen vastuun ottaminen itsestäni ja uskallus yhä syvemmälle ”itsekkyyteen” eli oman elämäni elämiseen ja itseni jatkuvaan palauttamiseen siihen, mitä minä haluan, eikä mitä minulta halutaan on ainoa tapa mahdollistaa, että voin sydämen asioissa saada mitä haluan ja ihmissuhteet muuttuvat sitä läheisemmäksi, mitä rehellisempiä niissä ollaan.
Sivusta

Äänestä

Kun sydämesi on joutunut kärsimään aiempien kokemusten pettymyksiä tulee aika jolloin rauha ja lepo muuttuvat välttämättömiksi. Tällöin rakkaus saa ihanteellisen mahdollisuutensa täyttää sielusi ilolla. Rakkaus on hiljainen ja levollinen rakkaus. Tunne kahden ihmisen yhteenkuuluvuudesta eikä sillä ole mitään tekemistä aiempien suhteiden kireyden, kiireen tai liioittelun kanssa. Hellyys, avoimuus, leikkisyys, huumori, yhdessä tekeminen ja huomaamatta tulee suusta sanat me.

Äänestä

Rakkaus on saumatonta yhteistoimintaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko se kauniita sanoja?
Onko se täydellisyyden tavoittelua?
Onko se itsekkyyttä?
Onko se hiljaisia tekoja?

Ajatuksia joltakin, joka on luullut toimivansa oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu