Itkuvirret eli itkut ovat muun muassa joidenkin itämerensuomalaisten kansojen ja slaavilaisten kansojen keskuudessa määrätilanteissa, kuten häissä ja hautajaisissa esitettäviä valitusrunoja, jotka on improvisoitu perinteisistä aineksista. Itkuvirsien laulamisesta vastasivat itkijät.
Itkuvirret on jaettu neljään päälajiin: kuolinitkut, hääitkut, sotaanlähtöitkut sekä tilapäisitkut. Itkijöitä ovat yleensä olleet naiset. Itkijän kautta on purkautunut paitsi itkijän oma paha olo, myös yhteinen suru.
Itkuvirret on jaettu neljään päälajiin: kuolinitkut, hääitkut, sotaanlähtöitkut sekä tilapäisitkut. Itkijöitä ovat yleensä olleet naiset. Itkijän kautta on purkautunut paitsi itkijän oma paha olo, myös yhteinen suru.
Vastaukset 23
Vanhimmat
😍💕
Itku on terveellistä ihmiselle vaikka sitä vältellään. Se puhdistaa silmiä ja mieltä.
Nykyajan itkijäeukot on ukkoja.
Ei ne ole sitten eukkoja vaan ukkoja. Itkijäukkoja.
Hyvä että löytyy inhimmillistä miehistäkin. Elukat ei kai itke.
Kyllä ne vaan itkee eläimetkin,krokotiilin kyyneleitä monella ihmisellä.
Akkamaiset ukot itkee. Varmaan niitä reservistä eronneita.
Suurin osa ei edes armeijaa ole käynyt.
No laita joku esimerkki tähän, onko se joku rituaali vai yksittäisen ihmisen tunteen purkaus?
Täällä joinsuissa rantakylässä toimii karjalan itkubrihat. Maanantaisin klo.18 saa tulla kokeilemaan ladolle miltä laulaminen itkemällä tuntuu. Harrastamaan pääsee hyvin halvalla tule kokeilemaan.
Ai sellainen, keskiviikkoisin miesten eroryhmä. Kannattaisi varmaan yhdistää nämä, jotain yhteistä varmasti löytyy.
Siellä vois itkeä mm. sumuvaloitkut, kitkarengasitut, koivumaaitkut, ylinopeusitkut, ilosaarirockitkut, aurausitkut, hallitusitkut, siunsoteitkut...
Liikennepylpyräitkut ja sukkahousuitkut, BMWitkuja unohtamatta...
ToistenSuvaitsevuus, sateenkaari, koiranpissi, pko, vihreä, vasemmistolainen, persu, lentokkenttä, naapuri jne... Sääliksi käy ihmisiä, joille kaikki tuo on ongelma. Elän omaa elämää, toki osana yhteiskuntaa ja maailmaa nähneennä voin todeta, olemme todellakin maailman onnellisin kansa, kun sen oikein ymmärrämme:)
Ei varmaan kaikki tuo ole ongelma yhdelle ihmiselle, mutta varmastikin jokainen noista voi olla ongelma aina jollekin.
Jos joku asia ei ole minulle ongelma, niin en sulje pois ajatusta etteikö se voisi olla ongelma jollekin toiselle.
Jokaisen yksilöllinen maailmankatsomus ja tapa suhtautua asioihin lienee se tekijä joka tekee asioista toisille ongelmia, mutta toisille taas ei.
Toki on asioita jotka ovat luonteensa takia ongelma kaikille ongelman lähteen lähellä oleville, mutta joille kauempaa katsovat voivat vain naureskella.
Sanoisin että täysin ongelmia vailla oleva ihminen on varsin "holjaluonteinen" tyyppi, tai siiten täysin piittaamaton ympäristöstään.
Höpö höpö.
Tapio Rautavaaran sanoi:. Elämä On Ihanaa, Kun se Oikein Oivaltaa! Pienistä asioista ulisevat eivät ole sitä oivaltaneet, eivätkä valitettavasti koskaan oivallakaan!!!
Pullamössöille tämä on uutta, mutta laulussa on paljon viisautta: https://www.youtube.com/watch?v=B_iAbCpl5Js
Olipa älykkäästi kommentoitu. Voisitko tarkentaa?
Voiko sulle idiootille tarkentaa?
Nyt uskon että olet nero!
olet reppana ;)
En ole nero, mutta tienaan 80000 vuodesaa. Kohta velaton talo. Mites itse?
😂 Vai 80 000 se kelan elätti jo tienaa... 🤣
Kerrohan lisää niin saadaan nauraa!
kerro kerro...!
Kerro vaikka miten lähes kirjoitustaidoton tienaa 80 000...?
Tuli nyt nerolle yksi nolla liikaa tulotasoon...😂
Voe helevettiläinen kun naurattaa vanahan miehen kuoliaaksi...! 👌