Trileptal

Kenellä olisi kokemusta trileptal lääkityksen käytöstä raskauden aikana? Käytin kyseistä lääkitystä ollessani raskaana. 6-vuotiaalla pojallani on vaikeuksia puheen kanssa ja olen välillä miettinyt voisiko raskauden aikaisella lääkitykselläni olla osuutta asiaan. Toisella lapsellani ei ole ollut mitään ongelmia puheen eikä minkään muunkaan asian kanssa. Tuolloin ollessani raskaana käytin eri lääkitystä.
31323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En usko, että on vaikuttanut, koska lääkärihän lääkkeen on määrännyt ja ollut tietoinen varmaan raskaudestasi? Uskon, että mietityttää, samoinkuin olen miettinyt tyttäreni epilepsiaa, että onko vaikean synnytykseni tulosta, kun ponnistusvaihe kesti 1,5h(hapenpuute?). Epilepsia kuitenkin todettiin vasta 8-vuotiaana, mutta motorisia vaikeuksia yms. oli jo aiemmin.

Äänestä

Tyttäreni on nyt 7v. ja käytin itse myös raskauteni aikana Trileptalia. Hän on pienestä pitäen käynyt puheterapeutilla ja kouluun siirtyessä käynnit loppuivat. Puhe vielä hieman epäselvää. En ole aiemmin ajatellut, että johtuisi lääkkeistäni joita söin raskauteni aikana. Kyllä se saattaa mahdollista olla. Luulisin?

Äänestä

Voi olla mahdollista.. en ole kylläkään itse kokenut samaa.. siis minulla ei ole lapsia vielä, mutta omat kokemukseni lääkkeestä ovat seuraavat:

Sain trileptalia ensimmäiseksi lääkkeekseni ja se ei minulle sopinut. Lääkkeen annoskoon nostamisen myötä heti ensimmäisenä aamuna vajaa puoli tuntia lääkkeen ottamisesta minulle alkoi tulla yliannostuksen oireita.. lääke aiheutti tasapaino-ongelmia, vapinaa ja myös puheongelmia. Olin aivan kuin humalassa ja koulussa luulivatkin, että olen tullut humalassa kouluun. Puheeni tavallaan puuroutui aivan kuin runsaan alkoholin nauttimisen jälkeen. Kukaan ei saanut siitä mitään selvää, vaikka itsellä ajatus pelasi kuitenkin täysin. Pelottava tilanne, mutta onneksi selvisi..

Ajattelin siitä, että voi olla täysin mahdollista, että lapsellesi olisi siitä tullut tuollainen (krooninen ehkä) puhevika. Toivottavasti paranee iän myötä.. hyvää jatkoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä kirjoitti:

Kenellä olisi kokemusta trileptal lääkityksen käytöstä raskauden aikana? Käytin kyseistä lääkitystä ollessani raskaana. 6-vuotiaalla pojallani on vaikeuksia puheen kanssa ja olen välillä miettinyt voisiko raskauden aikaisella lääkitykselläni olla osuutta asiaan. Toisella lapsellani ei ole ollut mitään ongelmia puheen eikä minkään muunkaan asian kanssa. Tuolloin ollessani raskaana käytin eri lääkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu