Tuulia Viitanen vöyhöttää

Anonyymi-ap

Päätoimittajan tämän päiväinen kolumni on jälleen tuttua sekoilua. Viitanen moittii hallituksen puheenjohtaja Jari Koskista ykköskorttelin tilasta ja vihjaa aivan selvästi, ettei Koskista kannata äänestää kevään kuntavaaleissa. Tämä tuntuu kyllä todella tavattomalta, että päätoimittaja kehottaa äänestäjiä oleman äänestämättä jotain tiettyä ehdokasta vaaleissa.

Päävastuu ykköskorttelista on kylläkin kiinteistön omistajalla, koska kaavoituskin on vihdoin valmistunut juuri omistajan toiveiden mukaisesti. Tässä on vielä sekin, että Jari Koskinenhan on nimenomaan luvannut, että ykköskorttelissa alkaa tapahtua jo tämän talven lumilla.

Sitä Viitanen ei huomio millään tavalla, että Hämeenlinnan kaupungin kymmenen vuotta kestänyt jatkuva ja valtava velkaantuminen saatiin taitettua välittömästi Jari Koskisen astuttua hallituksen johtoon. Ja Tapio Vekkaa Viitanen muistaa suitsuttaa sateen tekijänä, vaikka Vekka oli Raution ja Kiemungin kanssa juurikin nostattamassa kaupungin velkaa 10 vuoden aikana, niin, että joka vuosi tehtiin keskimäärin kymmenen miljoonaa alijäämäisiä budjetteja ja kaupungin velka lähes tuplattiin 170 miljoonasta 320 miljoonaan, samaan aikaan kun kaupunkilaisten tuloveroja nostettiin 2 %:lla. Valtiovarainministeriöltä tulleen kirjelmän mukaan Hämeenlinna olisi tulloin nostettu kriisikuntien joukkoon, ilman sähkölaitoksesta saatuja myyntivoittoja.

Näin ollen voidaan perustellusti todeta, että Hämeenlinnalaisten pitäisi nimenomaan äänestää juurikin Jari Koskista, jonka aikana on nyt saatu makseltua jopa vanhan hallinnon tekemiä velkoja ja saatu nostettua vieläpä Hämeenlinna rahaston arvoa.

23

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Gäry on loikannut Kokoomukseen !

      • Anonyymi

        Onneksi Näivelinnalla ei todellakaan ole nyt varaa ostaa mitään ykköskorttelin tonttia ja purkaa miljoonilla euroilla Centrumin ja Sokoksen kiinteistöjä. Annetaan niiden nyt vaan olla siinä ja odotellaan, kuinka omistaja reagoi nykyiseen tukalaan taloustilanteeseen koko Suomessa. Tulee vielä aika jolloin nykyinen omista on erittäin halukas myymään sopivalla hinnalla ko. kiinteistöt tontteineen Näiveelle. Ei sen nykyisen omistajan kassa ole pohjaton ja kun tulevaisuudessa on ostajan markkinat niin silloin on Näivelinnan hallinnon iskettävä.


    • Anonyymi

      Viitanen ei myöskään pidä ilmeisesti minään, että Koskisen aikana on tehty plus merkkisiä tilinpäätöksiä joka ikinen vuosi, viime vuonna jopa 27 miljoonaa plussalla.Ja vuosien Raution harjoittaman jarruttelun jälkeen on saatu uusia ja remontoituja kouluja kaupunkiin merkittävästi

      • Anonyymi

        Aika on toinen kuin ennen mutta sitähän sinä et ymmärrä ja siksi sinun tulisi ajatella pikku asioita. Onko es. korona aika olleenkaan tuttu käsite ?


    • Anonyymi

      Aika on toinen kuin ennen mutta sitähän sinä et ymmärrä ja siksi sinun tulisi ajatella pikku asioita.

      Näin on Viitanen, aika on nyt Koskisten ja talous on noussut heidän aikanaan huippuunsa. Rautio ei koskaan enää palaa sähläämään ja tuhoamaan kaikkea niin kuin hän teki

      • Anonyymi

        Sarillahan taitaa olla jo vaikeuksia saada kevään kuntavaaleissa jatkopaikka Hämeenlinnan valtuustoon. Kansan muisti on yllättävän pitkä ja äänestäjät kyllä muistavat hänen aikaisemmat saavutuksena, mahalaskujahan ne olivat järjestään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sarillahan taitaa olla jo vaikeuksia saada kevään kuntavaaleissa jatkopaikka Hämeenlinnan valtuustoon. Kansan muisti on yllättävän pitkä ja äänestäjät kyllä muistavat hänen aikaisemmat saavutuksena, mahalaskujahan ne olivat järjestään.

        Vihasi jatkuu ja myrkytät itseäsi ja läheisiä. Apua sinun kannattaisi hakea.. Sari tulee valituksi joten nauti siitä. Sinä et pääse ees ehdokkaaksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sarillahan taitaa olla jo vaikeuksia saada kevään kuntavaaleissa jatkopaikka Hämeenlinnan valtuustoon. Kansan muisti on yllättävän pitkä ja äänestäjät kyllä muistavat hänen aikaisemmat saavutuksena, mahalaskujahan ne olivat järjestään.

        Enemmän kuin totta, Rautio todellakin tuhosi Hämeenlinnassa kaiken mahdollisen taloudesta lähtien ja istutti vielä ikäänkuin kostoksi asukkaille asfalttiaseman keskelle asuinaluetta Siiriin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän kuin totta, Rautio todellakin tuhosi Hämeenlinnassa kaiken mahdollisen taloudesta lähtien ja istutti vielä ikäänkuin kostoksi asukkaille asfalttiaseman keskelle asuinaluetta Siiriin.

        Samaa mieltä ja täysin totta. Hämeenlinna on tuhottu eikä mitään jäljellä.


    • Anonyymi

      Häsalle ja Viitaselle on tärkintä saada Vekka ja Rautio ja muu huonosti asioita hoitanut hallinto takaisin, sitä ei kiinosta niinkään Hämeenlinnan taloutta hyvin hoitanut Koskisen hallinto

    • Anonyymi

      Itse taidan mennä ehdolle näiden edellisten tyyppien takia. Olen rehellinen työläis ehdokas jukolasta. Nyt alas vanha valta!

      • Anonyymi

        Mutta et tiedä mistään mitään.


    • Anonyymi

      Viitanen on osoittautunut täysin kyvyttömäksi päätoimittajalsi

      • Anonyymi

        Sinä olet osoittautunut täysin kyvyttömäksi oikeinkirjoittajalsi


    • Anonyymi

      Kaupungin ja johtajan vastauksessa ilmenee tänään lisäksi, että Viitanen jakaa virheellistä tietoa ja valehtelee, ettei yhteydenpitoa kiinteistön omistajan ja kaupungin välillä olisi ollut. Tällainen päätoimittaja pitäisi irtisanoa välittömästgi

      • Anonyymi

        Välittömästgi?!


    • Anonyymi

      Ei niitä ent Sokoksen ja Centrumin rakennusten runkoja pidä purkaa, koska seinät, perustukset ja välipohat ovat järeää, täyden lujuutensa säilyttänyttä betonia. Purkaminen, betonin murskaksi piikkaus ja poiskuljetus olisi valtava, pitkään kestävä ja häiritsevä revohka kekellä kaupunkia. Kauppakeskuksen olemassa olevat terveet runkorakenteet pitää hyödyntää ja laadukkaalla pinta- LVI- ja sähköremontilla tehdä niistä nykyaikaiset liiketilat Hämeenmaalle, Lidlille, K-ryhmälle keskustan "ihan lähellä" oleviksi tavarataloiksi. Katolle autoille pysäk tilat, kuten oli ennenkin.

      • Anonyymi

        Taas tämä vanhan rakastaja ei saa purkaa mitään yhyy. On tehnyt näköjään jälleen oikein lujuuslaskelmat välipohat kestää. Mitään ei saisi hänen mielestään purkaa. Varmaan sama tyyppi joka lupasi korjata ostarin talkoilla joskus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas tämä vanhan rakastaja ei saa purkaa mitään yhyy. On tehnyt näköjään jälleen oikein lujuuslaskelmat välipohat kestää. Mitään ei saisi hänen mielestään purkaa. Varmaan sama tyyppi joka lupasi korjata ostarin talkoilla joskus.

        Varmaan pystyis siihen yksinäänkin.


      • Anonyymi

        Kysy ennen remonttia haluaako liikkeet tilat. Ilmeisesti ole järjestämässä ne niille ilmaiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy ennen remonttia haluaako liikkeet tilat. Ilmeisesti ole järjestämässä ne niille ilmaiseksi.

        Eihän se nyt ole mikään uusi juttu Hämeenlinnassa. Onhan täällä kaupoille rakennettu jopa uusia hienoja tiloja mm pööliin ja assiin ei sitä etukäteen tarvi kysyä.


      • Anonyymi

        Suoliarkkitehti tietää kyllä mitkä liikkeet mihinkin tulee ole sinä hiljaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se nyt ole mikään uusi juttu Hämeenlinnassa. Onhan täällä kaupoille rakennettu jopa uusia hienoja tiloja mm pööliin ja assiin ei sitä etukäteen tarvi kysyä.

        Pöölissä ja Assissa ei ole liiketiloja. Oletko kaiketi perziikki ?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe