Kanssa jos tietäisit että hän on vihaisena hakkunut sinut vaikka kenelle
Olisitko kaivattusi
Anonyymi-ap
31507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Eenn
Hups🤪
Pitäisin hassuna, että puhuu minusta muille. Ei olla edes treffeillä käyty.
Niin mieti sitä
Olisi aika noloa tutustua tuttuihisi jos olet kerennyt haukkumaan. Olisihan se noloa sinullekkin.
Itse teit asiat niin monimutkaisiksi
Olen kerennyt
Ei ole syytä haukkumiseen. Kerran meillä oli pieni kina, mutta sekin sovittiin saman tien.
t. Mussu
Hänellä ei ole mitään syytä haukkua minua eikä minulla häntä, eikä tule, eli turhaa höpötystä..
En minä tykkää sellaisista ihmisistä. Hän ei ikinä haukkuisi minua.
Ihan samaa tulin sanomaan.
Ei tietenkään
Vaikka kenelle? Siis ei voi olla vihainen monta eri kertaa. Olisin surullinen ja pettynyt. Mitä on sanonut? Katuuko?
Erotatko kritiikin ja haukkumisen?
Voihan sitä tuohtua ja purkaa sydäntään asioista joissa kokee tulleensa kohdelluksi väärin tai muuten toisen toimineen ikävästi.
Sen sijaan jos vaikkapa toista nimittelee huo*aksi tai siaksi niin se on eriasia.
Kostaisin.🙂
En ole sanonut mitään mutta ihan mielenkiinnosta, miten kostaisit?
Olen jo antanut anteeksi, joten ei merkitse mitään. Koska suuri rakkaus sinuun.
En todellakaan. Toivoisin että kuulia kertoisi sen minulle.
Ihan sama onko kaivattu/joku muu, niin en ole yhteyksissä kenenkään kanssa joka haukkuisi minua. Ihan sama onko tehnyt sen vihaisena.
Jätän suosiolla tullaiset ihmiset taakseni.
NaiseltA
Voisin kuvitella hyvin, koska olen törmännyt hänen tyyppisiin ihmisiin monta kertaa elämässäni. Oma vika, kun ihastun epävakaisiin, mutta toisaalta vedän heitä puoleeni. Ei kaikkea voi tietää naaman perusteella. Eli tässä meidän tapauksessa ei ole mitään mitä en olisi ennen elämässäni kokenut.
Olisin.
Riippuu siitä mitä on sanonut.
Viha- sekin on tunne ja jos on tunteita minua kohtaan,ei pahaa,,,🤣🤣🤣
Naiselta
Kyllä hän varmaan on monenmoista sanonutkin, mutta eivät hänen sanomisensa niistä asioista totta tee. Lisäksi hän asettaa lähinnä itsensä outoon valoon siinä, että puhuu moisia ja sitten kuitenkin yhä vain edelleen on mun kanssani tekemisissä. Asioilla on tapana tulla aina aikanaan ilmi. Muutama henkilö hänen lähipiirissään tosin on sellainen, että en näe mitään syytä miksi olisin ikinä heidän kanssaan missään tekemissä.
Entinen kaivattuni lähestyy jo kuuttakymppiä.
En tiedä onko enää yhtä vetävä.
Muistoissa on hauska elää...
Monelleko (esin vain bestikselle purkaakseen sydäntään tsi pettymystä) ja mitä sanonut ( onko kokenut tulkeensa vaikka torjutuksi -vaikka ei olekaan -ja haluaa jotenkin esittää että ei edes tykännyt ja sanoo jotain nsureskeltavaa). No itse en toimi niin mutta miesten ego voi olla hauraampi. En tiedä en kyllä hylätä voisi tai ole syy välttelyyn mutta luottamus voi saada särön.
Ikävissäni itsekin syyllistynyt moiseen. Ellei ole rakkautta ei sitä toista voi vihatakaan. Inhimillistä toimintaa.
Ottaisin kaivattuni niin mielelläni lämpöiseen syleilyyni ja silittäin hellästi, suutelisin varovasti.
Toisin kuin sellaisia ihmisiä kohtaan jotka halunnut jättää taakseen - ei minkäänlaista ikävää eikä tunnetta. Katsoneet oikeudekseen kiusata. Lievä halveksunta vaan. Tässä tapauksessa miehiä joilla siniset silmät.
Tuskin haittaisi, ei ole minun korviini kantautunut. Toivottavasti ei ole kuitenkaan valehdellut, väittänyt rikolliseksi tms.
Tiedän että onkin haukkunut sille hymyilen😅 ihana nainen silti🥰
ei tule minulta ne laskennat, hyvä toki suunnitella ja olla järkevä ja katsoa että riittää ja säästöön vähän. Mutta mitä tarkemmin laskette sitä enemmän siihen väliin tulee kaikkea, ja yritys on saada aina kaikki elämään vajeessa. Muutos ja, se raha korjaa tätä. Mutta hyvä jos on tuloja ja säästöjä niin ettei kukaan muu täysin tiedä. näin yksityiselämässä, yrityselämässä eri jutut.
Olen, enkä välitä.