Näin viime yönä unta, että olin lukion viimeisellä luokalla ja lähdin kouluun liian myöhään (9:50 aamulla). Koulupäivä oli alkanut klo 8:00. Poljin fillarillani niin lujaa kuin pääsin läpi tuntemattoman kaupungin mukulakivikatujen. Matkalla ihmiset pysäyttivät minua ja kysyivät neuvoa. Sanoin turisteille, etten asu täällä, en tunne kaupunkia.
Koko ajan mietin vain, etten mitenkään ehdi kymmeneksi kouluun. Myöhästyn tunnin alusta ja joudun menemään luokkaan kesken tunnin. Uni päättyi ennen kuin pääsin kouluun asti.
Painajaiset, joissa myöhästyy jostain eikä koskaan pääse perille ovat ärsyttäviä.
Unessa myöhästyin koulusta
Anonyymi-ap
1
397
Vastaukset
- Anonyymi
Joskus kannattaa olla itsekäs tai asettaa päämäärille aikatauluja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2382709- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221098Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63841
- 41817
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238815- 127793