Missä ovat ne demarien haukkumat soten veroparatiisiyhtiöt? Entä muut valheet?

Anonyymi-ap

Demarit haukkuivat soteyrityksiä veroparatiisiyrityksiksi. Se on sitä SDP:n yritysvastaista politiikkaa. Missä ihmiset olisivat töissä, ellei olisi yrityksiä? Yritykset ja niissä töissä olevat maksavat veroillaan julkisen puolen palkat ja palvelut. Julkisen puolen henkilöt ovat elättejä.

Yksityisen puolen soteyrityksissä on töissä 107 000 ammattilaista, jotka kaikki maksavat veronsa Suomeen. He toteuttavat esimerkiksi ympärivuorokautisen hoivan 20-30% halvemmalla kuin julkinen puoli. Eikä palvelu ole ainakaan huonompaa kuin julkisella puolella.

Demareiden sotejonoissa riutuu 2000 vanhusta kotona paskoissaan, kun demarit eivät päästä heitä vuodepaikoille, joita on vapaana yksityisellä puolella 5000. Ei varmaan ole halvempaa, että kotona käy hoitaja kolme-neljä kertaa vuorokaudessa ja välillä viedään lanssilla sairaalaan kuvauksiin, että menikö kaatuessa kaularanka vai mitä. Vanhus haluaisi hoivapaikan, mutta sitä ei hänelle anneta.

Eikä ne hv-alueiden tappiot parasta ennen päivämäärää kahdella vuodella siirtämällä vähene. Katettava kasvaa joka vuosi ja lopulta on niin suuri, että edessä on konkurssi. Sama kuin laittaisi jauhelihan päälle uuden parasta ennen lapun kahden viikon päähän.

Sotelaki tuli voimaan 2021. Siinä määriteltiin, että vuosien 2023-2024 tappiot pitää kattaa 2026 mennessä. Eihän velaksi voi elää. Kuka oli 2021 hallituksessa ja pääministerinä? Kuka oli soteministeri, joka räyhäsi yksityisen puolen veroparatiisiyhtiöistä?

3

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No kuka sitä kehtoa nyt ministerinä keinuttaa, kuka.

    • Anonyymi

      - Juu u, Ja Listaamattomia HUUSIVAT - SuuVaahossa - VeronKorotuksille -!

      - Mutta kun- SDP;n Marinilla on Listaamaton - niin HUUTO - Loppui - ? ?

      Siis - SDP:n Sosialisti-PUNIKKI-Kommunistit - VALEHTELEE- PäinNaamaa !

      • Anonyymi

        Eduskunta esittää lait ja asetukset. Hallitus päättää hyväksyykö ne. Hyvin paljon on hyväksynyt, mitä tulee persu Purran esittämiin toimeentulottomilta tulon leikkauksiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      154
      13535
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      74
      9804
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      99
      9172
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8159
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6783
    6. 150
      6195
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      72
      4308
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3415
    9. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      39
      3407
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      401
      1300
    Aihe