onko se

Minullakin on hieman juominen päässyt retkahtamaan, tai ei aivan hiemankaan. Itse asiassa juominen hallitsee minua, en minä juomista. Tosin, nyt olen toista päivää selvinpäin. Soitin eilen AA-kerhoon ja kuulosti ihan mielenkiintoiselta. Nyt tänään kun ei enää ollut krapulaa kuten eilen, niin taas käväisi mielessä se ajatus: mitä jos ostais muutaman bissen. No, onneksi ne kaljat jäi kaupan hyllylle mutta se viinanhimo on vahvempi kuin olettaa saattaisikaan.

Minulla on ollut jaksoja että en ole muutamaan kuukauteen juonot ja olen luullut että nyt minä olen oppinut hallitsemaan itseni. Sit on jonkin asian varjolla tullut otettua ja siitä se jatkuva juominen on sit taas alkanut. Onko se täysraittius ainoa vaihtoehto alkoholistille? Onko se melkein väistämätöntä että jos pitkänkin selvän jakson jälkeen ottaa niin siitä se sitten lähtee uudestaan?

Aikomuksenani on pysytellä selvin päin 8.8 asti. Se on eräs päivämäärä jolla on mulle merkitystä. Siitä pitemmälle en lupaa mutta onhan sekin 6 viikkoa ja joka päivä se viinanhimo iskee. Jos se iskee jopa arkipäivänä niin mitä sitä mahtaa viikonloppuna?

Minulle ainakin viinasta on tullut sen fyysisen riippuvuuden lisäksi tapariippuvuus. Sitä juo aikansa kuluksi. Tosin, kyllä se aika kuluukin kuin siivillä kun ryyppäämään alkaa. Sitä ajattelee mitä kaikkea sitä tekis vapaa-aikanaan, parempaa kuin ryypätä mutta sit kun se vapaa-aika koittaa niin eikun kauppaan, mäyräkoira kainaloon ja sen kun on vetänyt niin jos kaupat on vielä auki niin haetaan lisää, muuten lähdetään kapakkaan. Näin se mulla aina menee.
4460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Valitettavasti minun mielipiteeni on, että jos on rajan ylittänyt, ei pysty enää "normaaliin" juomiseen, silloin pitää raitistua.
Raitistuminen lähtee omasta itsestä, vaihtoehtojen myöntäminen ja rehellisyys on avainasemassa. Sanoisin, että jos sinulla on jokin päivämäärä, että silloin voi ottaa, niin se viikkojen juomattomuus on yhtä helvettiä ja odottamista. Juomattomuus on makustelua ja nauttimista selvistä päivistä, uusien asioiden löytämistä, itsensä kiittämistä, ei jonkun päivän odottamista ja hammasten kiristelyä.
Olet alussa, päätä vain päivä kerrallaan, että tänään en ota ja tee jotain sen hyväksi, harrasta, pistä mäyriksen hinta säästöön, ulkoile, nauti luonnosta ja krapulattomista aamuista, sinun pitää itse huomata ero ja se vapaus kun viina ei vie sinua ja mene ihmeessä vaikka joka päivä AA:han, kuuntele äläkä ihmettele ja puolustaudu, että enhän minä vielä ole lähelläkään alkoholismia.
Toivon, että elämäsi käyrä on ylöspäin, juovana alkoholistina se valitettavasti on alaspäin.
Kaikkea hyvää ja jopa "paheita" elämääsi, mutta ilman viinaa.

Äänestä
  • oli niin hyvä vastaus, että lue vaikka useampaankin kertaan, ajatuksella.

    Minä pystyin "sinnittelemällä" pysymään raittiina vajaat kaksi viikkoa kerrallaan. Ei ollut herkkua.

    Juomishimosta on mahdollista päästä eroon. Minä(kin) sain siihen avun AA:sta. Nyt on matkan varrelle mahtunut jo useampiakin merkkipäiviä, juhlia, ravintolailtoja, risteilyjä, reissuja ym, eikä mikään niistä ole ollut niin "tärkeä" että olisin halunnut juoda. Kuitenkin tänäänkin olen päättänyt olla päihteittä vain tämän päivän. Jos tämän mielenterveyden (-rauhan) saan säilyttää niin se ei tee tiukkaakaan, ei todennäköisesti huomennakaan eikä ensi viikolla. Mutta voin elää vain tätä päivää, tai itse asiassa vain tätä hetkeä kerrallaan.

    Yksi mottoni on "Elä tämä päivä niin, ettei huomenna tarvitse katua".

    Äänestä

  • sAAmari kirjoitti:

    oli niin hyvä vastaus, että lue vaikka useampaankin kertaan, ajatuksella.

    Minä pystyin "sinnittelemällä" pysymään raittiina vajaat kaksi viikkoa kerrallaan. Ei ollut herkkua.

    Juomishimosta on mahdollista päästä eroon. Minä(kin) sain siihen avun AA:sta. Nyt on matkan varrelle mahtunut jo useampiakin merkkipäiviä, juhlia, ravintolailtoja, risteilyjä, reissuja ym, eikä mikään niistä ole ollut niin "tärkeä" että olisin halunnut juoda. Kuitenkin tänäänkin olen päättänyt olla päihteittä vain tämän päivän. Jos tämän mielenterveyden (-rauhan) saan säilyttää niin se ei tee tiukkaakaan, ei todennäköisesti huomennakaan eikä ensi viikolla. Mutta voin elää vain tätä päivää, tai itse asiassa vain tätä hetkeä kerrallaan.

    Yksi mottoni on "Elä tämä päivä niin, ettei huomenna tarvitse katua".

    Minulle taas sopii paremmin sellainen ajattelu,et laitan jotkut päivämäärät.esim 1 kuukausi.jos mietin vaan päivä kerrallaan systeemiä,niin silloin on koko ajan mielessä,et otanko huomenna vaiko en.jos laitan tavoitteksi vaikkappa sen kuukauden,niin siinä ei sitten tartte pähkäillä kuukauteen sen kummemmin.Tämä on vaan minun systeemini,eikä varmastikkaan monien mielestä oikea,mutta sillähän ei ole mitään merkitystä millä keinoin haluaa raitistua.t pörri

    Äänestä

on käsissäsi.Kun myönnät olevasi voimaton alkoholiin nähden,niin sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa.Juominen tai Täysraittius.

Kun kerran olet jo soittanut AA-han,niin ei muuta kuin mukaan vain.Jos et uskalla mennä yksin,pyydä jokin tulemaan hakeen sinut,tai rehvaatte jossain,ja menette yhdessä.

Itse olen saanut raittiuden AA-sta ja voi suositella sinullekin 24-tunnin ohjelmaa.Enää ei kannata pohtia josko pystyisin ottaan muutaman,ja näin petää itseä.Jos haluat tietää vielä jotain AA-sta,kirjoita s-osoiteeseeni:[email protected]ä en tentaa sinua, Voit puhua aivan luottamuksellisesti.Raittius on iloinen asia.!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinka todnäk kirjoitti:

Minullakin on hieman juominen päässyt retkahtamaan, tai ei aivan hiemankaan. Itse asiassa juominen hallitsee minua, en minä juomista. Tosin, nyt olen toista päivää selvinpäin. Soitin eilen AA-kerhoon ja kuulosti ihan mielenkiintoiselta. Nyt tänään kun ei enää ollut krapulaa kuten eilen, niin taas käväisi mielessä se ajatus: mitä jos ostais muutaman bissen. No, onneksi ne kaljat jäi kaupan hyllylle mutta se viinanhimo on vahvempi kuin olettaa saattaisikaan.

Minulla on ollut jaksoja että en ole muutamaan kuukauteen juonot ja olen luullut että nyt minä olen oppinut hallitsemaan itseni. Sit on jonkin asian varjolla tullut otettua ja siitä se jatkuva juominen on sit taas alkanut. Onko se täysraittius ainoa vaihtoehto alkoholistille? Onko se melkein väistämätöntä että jos pitkänkin selvän jakson jälkeen ottaa niin siitä se sitten lähtee uudestaan?

Aikomuksenani on pysytellä selvin päin 8.8 asti. Se on eräs päivämäärä jolla on mulle merkitystä. Siitä pitemmälle en lupaa mutta onhan sekin 6 viikkoa ja joka päivä se viinanhimo iskee. Jos se iskee jopa arkipäivänä niin mitä sitä mahtaa viikonloppuna?

Minulle ainakin viinasta on tullut sen fyysisen riippuvuuden lisäksi tapariippuvuus. Sitä juo aikansa kuluksi. Tosin, kyllä se aika kuluukin kuin siivillä kun ryyppäämään alkaa. Sitä ajattelee mitä kaikkea sitä tekis vapaa-aikanaan, parempaa kuin ryypätä mutta sit kun se vapaa-aika koittaa niin eikun kauppaan, mäyräkoira kainaloon ja sen kun on vetänyt niin jos kaupat on vielä auki niin haetaan lisää, muuten lähdetään kapakkaan. Näin se mulla aina menee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu